Suuren draaman tuntua ennakoiva Melodraama Taikaharpun johdantokuorossa löydämme hivelevää melodista kauneutta, avaruudellista tilantuntua ja kontemplatiivista laveutta ja majesteettisuutta grandioosiin myöhäisklassiseen tyyliin, jonka pehmeästi keinuvassa sivuaiheessa harpun heleänä kimmeltävät soinnit säestävät tenorisolistia pääaiheen kertauksessa, kun keskijakson välitaitteessa tämä laulaa taivaallisen kaunista legatolinjaa, joka tekisi eetwarttia kelle hyvänsä verdismin ja hänen edustaman lajityypin draamalliselle säveltäjälle. Paukun tremolon ja trumpettifanfaarien tahdittamassa trubaduurien ja ritarien kuorossa syntyvän deja vu-vauikutelman metamorfoosin käänteisen prosessin lopputuloksena kuva Verdistä plagioimassa salaa schubertin käsikirjpoituksia kirjaston uumenissa, vaikkakaan harmikseen ei yllä lyyrisessä kauneudessa, musiikillisessa monivivahteisuudessa, nyanssien tajussa tai soitinkoloristiikan käsittelyssään wienin suuren pojan, Schubertin tasoille, kansanomaisuuteen tyytyvässä ilmaisukielessään, joka kolahtaa rahvaan tajuntaan, kuten repertoaari antaa hyvin ymmärtää. Yllättävän vakavailmeisen sävyn supernaturalistisen sadunomaiseen aiheeseensa nähden saa 1. melodraama huomiota herättävissä orkestraalisten voimiensa viljelyssään ja dramaattisessa sykkeessään, mikä nostaa Schubertin ajan etevimpien musiikidramaatikkojen kärkikaartiin ollaksemme objektiivisia.
Kuoroissa Schubertin omintaklei9nen melodiikka yhdistyy vankkaan sinfoniseen rakennesunnitteluun ; tätä tapaa harvemmin esim. Verdin kuorokohtauksissa, joiden rakenne on selkeän simppeli, jopa liiassa määrin yleisä kosiskelevassa ja imartelevassa helppotajuisuudessaan.
Kuoroissa Schubertin omintaklei9nen melodiikka yhdistyy vankkaan sinfoniseen rakennesunnitteluun ; tätä tapaa harvemmin esim. Verdin kuorokohtauksissa, joiden rakenne on selkeän simppeli, jopa liiassa määrin yleisä kosiskelevassa ja imartelevassa helppotajuisuudessaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen tässä viimepäivinä syventynyt Schubertin messuihin. Todellinen löytö on minulle ollut As-duuri messu D 678 (toinen versio). Tunnet ehkä tämän teoksen? Schubert on kivalla tavalla taipuisampi nimenomaan muodon suhteen kuin Mozart. Jälkimmäinen on aina niin kaavamainen. Schubertin harmonisten ratkaisujen rohkeus on myös miellyttävämpää ja palvelee paremmin tekstiä. On hauska miettiä, että miksei Mozart koskaan mennyt näin pitkälle kuin Schubert esimerkiksi juuri sävellajivaihdosten kohdalla yms. Kyllähän Mozart varmasti mietti samantyyppisiä ratkaisuja, muttei rohjennut kenties "astua ulos" tyylistään/ kehittää sitä, tyyliä. Schubertissa on paljon sellaista, mitä Mozartissa ei ole. Minä henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että nämä kaksi säveltäjää ovat olleet ehkäpä lähimpänä optimaalisimman musiikillisen kokonaisuuden luomista. Voi modernistiparat nykypäivänä, miten kaukana siitä kaikesta kauneudesta ollaan. Sattuu kun täytyy vielä semmosta opiskella.
Samaan luomiskauteen liittyvänä teoksena sekin on ihmeellinen ja valtavan lumoava, taikaharppu jopa hieman harmaana äänityksenä, mutta se tehoaa aina niin kuin Verdi ei oikein koskaan. Tuttavani luuli sitä Bruckneriksi sen massiivisesta soitinnuksesta johtuen. Weberin mestriteokset ovat laihaa antia sisällöltään tähän jatkuvasti inspiroivaan musiikiin verrattuna, jotkut harvat melodraamajaksot ovat ehkä hiukan paikallaan polkevia uuden temaattisen aineksen tai kehittelyn antaessa odottaa itseään hiukan liian kauan, mutta eräs suurimmista 1800-luvun draamallisista musikkiteoksista on eittämättä kyse, ja ensi vaikutelma on hätkähdyttävä; näin maskuliinista ja dramaattisen iskevää musiikkia ja kuorojen äärimmäisen vaihtelevaa melodista kauneutta harvoin tapaa kenelläkään oopperasäveltäjällä. Weber on pelkkää pinnallista subrettidiivailupuskafarssimaalaishölmöilyoperettia Schubertiin verrattuna; myös muissa teoksissa. Schubert lienee ollutkin oikeassa haukkuessaan Weberin Euryanthea, joka pesoonallisessa voiman puutteessaan maalailee vielä klassismin aikuisia kliseisiä sävellystekniikoita ja atmosfäärejä. En kai minä nyt muuten kuuntelisi Schubertin oopperoita silloin kun yleensä kuuntelen jos en nauttisi ja lumoutuisi iistä 100 kertaa enenmmän kuin Wagnerista, Verdistä, Rossinista, Weberistä jen. Hohhoijaa, työ kutsuu taas aamulla; ellen narraa, hopi hopi.
Mozart ei milloinkaan oikein lämmennyt asialle, mikäli luovaa uskontunnustusta voi asiaksi nimittää, vaikka kyllähän hän suuressa c-molli messussa murtautuu ulos ajan konventioista ja muotorajoista missa solemnis-typpisen messun suuntaan, vaika se jäi kesken. mutta onhan Schubertin 17-vuotiaana sävelletty F-duuri messu jo sangen uudistusmielinen ja harmonisesti rohkea sekä myös täynnä uudenlaista jatkuvuutta, rikkoen pienen messun rajat.