Suurin osa briteistä antaa hiljaisen hyväksynnän kansalaisten mielipiteille murhaajia ja lasten murhaajia vastaan. Noin 90 % briteistä Alkaa olla pääministerin vaihdon kannalla . Islamistit voivat lähteä sinne koti maihinsa
Ettei totuus jäisi epäselväksi Briteistä
Anonyymi-ap
585
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Iso osa briteistä on kyllästyneitä viherpunawokeen ja mamuterrorismiin. Puoleisiin on vaikea vaikuttaa Brittien järjestelmän vuoksi, joten ainoa keino on mennä kadulle.
Yle valehtelee että kaikki nämä mielenosoittajat ovat äärioikeistoa vaikka se porukka on pieni vähemmistö tuolla.
Kansa on lopen kyllästynyt siihen kun näitä tulijoita hyysätään ja oma kansa on jätetty heitteille.
Näin on mieltä myös Aleksi Valavuori puopolon kanavalla.
Jos siellä on yksikin äärioikeistolainen, kaikki ovat äärioikeistolaisia!
YLE ei olekaan puolueeton media eikä mikään totuuden puhuja! On ikävää että suuri osa kansasta on oppinut luottamaan totuutena kaiken Ylen sanoman, eivätkä huomaa että sisältä on muuttunut viime vuosina pelkästään vihervassareiden politiikaksi!!!