Koko satsi, nainen, avioliitto, lapsi, on valtava taakka ja valtava riski. Luokkaa 20 vuoden suuri taloudellinen uhraus ja miestä voi helposti odottaa seksitön kotielämä.
Taanoin avioliitto ja lapsi oli miehelle kohtuullinen vakuutus siitä, että ainakin tuon 20 vuoden ajan on kotiseksiä.
Taanoin avioliitto ja lapsi oli miehelle kohtuullinen vakuutus siitä, että ainakin tuon 20 vuoden ajan on kotiseksiä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jaa-a. Yksi selitys lienee siinä, että ihan kaikille miehille seksi ei ole maailman olennaisin asia.
Onhan se varmasti uskomatonta, että jotkut miehet jopa rakastavat lapsiaan. Tajuan, että sitä voi olla vaikea uskoa, mutta näin kuitenkin on. Maailmassa on sellaisiakin miehiä, jotka eivät koe lapsia vain taloudellisesti kalliksi seksitakuiksi.
Tosiasiahan on, että avioseksi loppuu, kun lapset on tehty.
Se nyt vain menee niin eikä sille asialle harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ole vaihtoehtoa.
Tee lapsia, jonka jälkeen tehtäväsi on maksaa viulut lasten aikuisuuteen ja osalla ylikin.
Seksin voit unohtaa viimeisimmän lapsen syntymään.
Kyllä se siitä lisääntyy kun lapset vähän kasvaa, jos osaat käsitellä naistasi. Ei se lisäänny jos tumput suorana vaan odotat ihmeitä. Parisuhde vaatii vähintään yhtä paljon kun se antaakin.
Minulta loppui seksi jokunen vuosi sen jälkeen kun lapsemme syntyi. Naurahdinkin joskus vaimolle kun tämä kysyi, että miksi meille ei tullut toista lasta. No miksiköhän.
Taukoa seksissä kesti muutaman vuoden. Sitten aloin hakea sitä avioliiton ulkopuolelta, ja olen ollut siihen hyvin tyytyväinen. Kumppaneiksi valikoin itseäni sen verran paljon nuorempia naisia, etteivät he ala herätellä ajatusta muustakin kuin silloin tällöin tapahtuvasta hauskanpidosta.
Vanhemmillani ei alkuunkaan loppunut, ja samoin oli sukulaisilla, -70 ja -80 luvuilla.
Raskausajan loppupuolella aristelin hieman mutta vaimoni oli aktiivinen ja kannusti minua puuhiin.
Synnytysten jälkeen seurasi muutaman kuukauden paussit. Sen jälkeen riippui vaimoni väsymyksen tai oikeastaan sen asteesta.
Rintaruokinnan aika 6kk oli enemmän sattuman varaista mutta sitten helpotti.
Toisen tenavan kanssa sama juttu.
Penskojen ollessa 2v ja 1v ikäisiä muutimme taloomme jossa penskoilla oli alakerrassa omat huoneet. Asensin yläkerran makuuhuoneen oveen wc-oven lukon ja kertaselitys penskoille riitti. Kun on punainen päällä niin älkää kolkuttako. Toimi hyvin.
Ei mitään hämminkiä.
Seurustelumme pääpaino tapahtui viikonloppuisin, aamupäivisin. Kiireiselle perheen elättäjälle riittivät viikonloppujen rupeamat. Melkein.
En ole ymmärtänyt yöakteja. Minusta ihminen on energisin aamupäivisin, päivän valossa, päiväpeiton päällä. Ainahan se ei ollut mahdollista.
Nyt, 8-kympin kahta puolen on tottumus puoli luontoa. Tietyltä osin on seksi toteutustapa muuttunut mutta muut ulottuvuudet lisääntyneet. Kerta, pari / viikko.
Jo seksi loppuu lasten tuloon, niin silloin se toinen osapuoli ei luultavimmin ole koskaan siitä seksistä juuri piitannut. Tämän välttää, kun ei valitse yksilöä, jota seksi ei juurikaan kiinnosta. Oikeasti seksuaalisesti atiivisen kumppanin kanssa seksi ei lopu lapsiin, eikä edes vähene.
Ja höpöhöpö!
Isyys ei ole mikään riski vaan kunnia, ajatustoimintaa ohjaa jo muutkin asiat kuin se mulkkq
Niin ajattele jos naisetkin kelais tämän homman niin, että liian hintavaksi tulee. Voimia sulle mietintöihin vaan spede
Ja joku vielä ihnettelee, miksi naiset eivät enää halua lapsia, eivätkä sitä parisuhdettakaan. Mikähän lienee mahtaa olla syy. 😂
Suunnittelematonta ajelehtimista. Kun tärkeintä on se, että nyt on kivaa ja helppoa niin tuo asenne johtaa kuvaamaasi elämäntapaan.
Kun hieman ajattelee asioita pitemmällä tähtäyksellä niin asenne saattaa muuttua.
Missä olotilassa haluan olla ja elää 10:n, 20:n, 40:n, 50:n vuoden kuluttua?
Miksi olen elänyt?
Sukulaisteni joukossa oli muutamia vanhojapiikoja jotka kokivat elämänsä sisällöttömäksi ja turhaksi.
Vanhat pojat, ne jotka eivät ryypänneet itseään hengiltä, eivät olleet noin täysin tyhjän päällä.
Juridinen sitoutuminen? Haasteita, tavoitteita, onnistumisten iloja, epäonnistumisista selviytymisiä. Kaikkinensa sisältörikasta elämää.
Vanhoilla päivillä voi tyytyväisenä tarkastella elämäänsä taaksepäin ja seurata omien lastensa ja lastenlastensa elämää ja kehittymistä.
Seksin merkitys? Kyllä sitä on. Tarkoita seksiä ja sen merkitystä. Toki tässä +80v / 75v vaiheessa kiima on heikentynyt mutta ei loppunut ja kiintymys kasvanut.
JOkaisella on jokaisesta asiasta omannäköinen käsitys.
Isänä olo voi jollekin olla elämän tärkein merkitys. Kotiseksiäkin on luultavimmin suurimmassa osassa avioliitoista ihan vuosikymmeniä.
SInkuusko olisi sinusta se turvallisin vaihtoehto?
Vanhemmat, seksi, uskonto......
Äiti uskonto isänmaa
Taas yksi tyhmä aloitus muiden tyhmien aloitusten joukossa. Aloituksessa tuli täydellisesti tiivistettynä ne asiat, että kukaan järkevä mies ei avioidu, koska siitä seuraa todellakin vain ongelmia, joten poikamiehenä pysyttely on paras ratkaisu monelle miehelle ilman oman elämänsä tuhoutumista.