Rippikoululeirimarkkinointi kouluissa ei ole ok

Ensi kesän 2025 rippileirikouluja aletaan markkinoida koulujen avustuksella jo syksyllä, jopa elokuusta alkaen 8. luokan oppilaille eli 13-14-vuotiaille alaikäisille - erityisesti myös kirkon jäsenyyteen kuulumattomille.
Koulujen ei pitäisi toimia maksullisten vaikuttamisleirien markkinointialustana. Kirkko tavoittaa kyllä jäsenensä ja seurakuntataloilla on tiloja. Lapsilähetystyö kouluissa on kyseenalaista.
Ateistiperheiltä aktiivisuutta asian käsittelyyn. Kavereiden kanssa ei ole pakko päästä joka paikkaan. Jotain muuta kivaa tekemistä on mahdollista kehittää.
53904
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Rippikoulukin eksyttää!

Äänestä

Kouluja ei tule markkinoida. Eikä kirkkoa. Ei myöskään ruokajakelua tai ei diakoniatyötä. Ei ulkomaan apua. Ei mitään kristillistä. Se on eksytystä.

Äänestä
  • Löytyy oikeaa kristillisyyttäkin, heitä on vain yksi ryhmä!

    Äänestä

  • Kouluissa katsomusrauha. Pro sitouttamattomuus.

    Äänestä

Sitten 18vuotta täytettyään maksavat kirkollisveroa 😠

Äänestä

minä kävin rippikoulun sellaisen kanssa , jonka uskovaiset viimeiseksi ottaisivat kirkkoon 🤣🤣🤣

Äänestä
  • pappi sanoi näyttävän enkeliltä 🤣olikohan se siinä rippikoulukuvassa oton jälkeen 🤔

    Äänestä

Ateistivanhempien aktiivisutta tarvitaan.

Äänestä

Voisi pohtia, voisiko kaikille olevaa kansalaisleiriä olla olemassa? Ongelmanahan on, että ateismia harjoittava joutuu nykypäivänä sivuraiteille, koska heillä ei ole kontaktia valtaosaan muita nuoria. Mutta, jos olisi olemassa kansalaisleiri, ei ateismin piirissä pääsisi syntymään niitä peikko, metsän peikko, sängyn peikko stooreja. Ja sitä kautta ajatusalusta olisi mahdollinen ihmisten vuorovaikutukseen, eritekeskustelujen sijaan.

Äänestä
  • Ateismin harjoittaja on järjen jättiläinen ja selviää evoluution taistelussa voittajana 🙂

    Äänestä

Huolehditaan myös, että lapsi ei koulussa ja päiväkodissa päädy evl kirkon uskonnollisiin tilaisuuksiin ja kirkkoretkiin (jotka eivät ole mitään ekskursioita).

Äänestä

”Koulun tulee myös varmistaa, ettei tilaisuuksiin tai niissä esiteltävään toimin-taan osallistuminen synnytä oppilaiden välistä ryhmäpainetta, eikä osallistumis-ta käytetä kiusaamisen välineenä.”
Hurskastelua!?

Äänestä

Joka tapauksessa - ei typerälle ryhmäpaineelle ja rahalupauksille.

Äänestä
  • Kognitiivista purkua. Onnistuuko.

    Äänestä

Miksi koululaisille tungetaan propaganda valheita , mitä jos puukottaa julistajat koulussa ? tuomitaanko siitä ? minä en tuomitse 🙂

Äänestä

Lapsilähetystyölle stoppi.

Äänestä

Kirkko saakoon yrittää, mutta ei kouluissa, koulupäiviin liitettynä.

Äänestä

Seurakuntakotiin, mars.

Äänestä

Kirkko haastaa ateistiset vanhemmat. Vielä lapset?

Äänestä

Ateistiperheillä omanarvontuntoinen vastaus kirkon lapsilähetystyölle.

Äänestä

Koulun pitäisi olla vapaa lapsilähetystyöstä, joka kohdistuu uskonnottomien kotien 13-14-vuotiaisiin.

Äänestä

Koulun toiminta uskonnollisesti sitouttamattomaksi. Ei lähetystyökeirimarkkinoinnille.

Äänestä
  • Amerikan mallia kannatan kun nyt Natossakin olemme. Kymmenen käskyä luokkien seinille.

    Äänestä

Pitää tehdä rikosilmoitus ei kai tässä muu auta. Olen jo käynyt psykiatrialla.
Nämä rippileirit saivat minut sekaisin.
Vaikka en ole itse käynyt ko. leirillä
Tiedän että se on rikos

Äänestä

Lapsilähetystyölle stoppi.

Äänestä

Koulusta on tehty kirkon markkinointialusta. Ei oo oikein.

Äänestä
  • Koulun pitäisi olla uskonnollisesti sitouttamaton paikka, jossa olisi katsomusrauha.

    Äänestä

Ateismi perheessä lisää älykkyyttä sekä ehkäisee kirkon propagandaa.

Äänestä
  • Juu, mutta ryhmäpaine voi olla kova. Yksilöllisyys kunniaan.

    Äänestä

Osa rehtoreita uskovia ex-usosia, osa taas sosiaalisen paineen alla, tai kermapeeseide n painostuksessa.

Äänestä

Kaatuiko maito? Huono vertaus, joskaan ilmoittautumisen voi perua. En tuu!

Äänestä
  • Korkki kiinni

    Äänestä

Rippikoulu eksyttää kirkko oppiin!

Äänestä
  • Juuri näin kamalaa eksytystä!

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Juuri näin kamalaa eksytystä!

    Sen harhan erottaa Raamatun kautta, siksi sitä kannattaa lukea

    Äänestä

Nollalinja lapsilähetystylle.

Äänestä

Jos hetken huumassa kyllä, sen voi perua vielä.

Äänestä
  • https://keskustelu.suomi24.fi/t/18672134/raamatun-luomiskertomuksessa-ja-aatamin-ja-eevan-myytissa-on-kyse-pakanuudesta-sykretismista-

    Aloitetaan ehkäpä mielikuvasta paratiisista, ja se eroaa hämmästyttävästi siitä, mitä kuvittelemme alkuperäisessä tekstissä. Tämä ei ole yllättävää, kun otetaan huomioon, että Raamattu on muotoutunut monien vuosisatojen aikana ja heijastanut uskonnollisen vakaumuksen muuttuvia malleja. Näin ollen siinä kuvattu ei ole aina ollut johdonmukainen. Itse asiassa kaikki on vain typeriä stereotypioita.

    Raamattua ei myöskään voi ottaa kirjaimellisesti -monen sanan merkitys oli alun perin vain allegoria tai metafora. Alkuperäisissä abrahamilaisissa uskonnoissa on erotettavissa kaksi ”virallista” eskatologista käsitettä.

    Äänestä

Hei, jos nyt tuli ilmoittauduttua, ilmoittautumisen voi perua. Ilmoittaa vain, että en tuu.

Äänestä

Koulujen ei pidä alistua kirkon kynnysmatoiksi.

Äänestä

Jos tuli ilmoittauduttua, peru. Älä nene käännytysleirille.

Äänestä
  • Älä lähetä ja maksa lastasi kirkon käännytysleirille. Keksi jotain muuta tekemistä sille ajalle.

    Äänestä

Protu-leirit 2027 on vaihtoehto!!
Vuoden 2026 kesän protuleirit on jo taidettu varata helmikuun alussa. Peruutuspaikkoja voi kysellä., vaikka etusija onkin heillä, jotka hakivat määräaikana eivätkä mahtuneet.
Mutta kesälle 2026 on myös muita mahdollisuuksia. Leirejäkin.

1Äänestä

Koulun rehtorille noottia. Ei ensi syksynä.

Äänestä

Lapsilähetystä uskonnolliseen leiritykseen saamiseksi.

Äänestä

Mitä muita leirejä on kesällä 2026? Urheiluseuroilla Luonto-liitolla?

Äänestä

Annetaan nootti rehtorille.

Äänestä

Peru ilmoittautuminen. Töttöröö.

Äänestä

Keksitään parempaa tekemistä, jos tilanne tulee eteen.

Äänestä

Kovaa yritystä kirkolla.

Äänestä

Perukan ilmoittautuminen ensi kesän leirille.

Äänestä

Onko Setan pitämät oppitunnit ok?

Ei!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ensi kesän 2025 rippileirikouluja aletaan markkinoida koulujen avustuksella jo syksyllä, jopa elokuusta alkaen 8. luokan oppilaille eli 13-14-vuotiaille alaikäisille - erityisesti myös kirkon jäsenyyteen kuulumattomille.
Koulujen ei pitäisi toimia maksullisten vaikuttamisleirien markkinointialustana. Kirkko tavoittaa kyllä jäsenensä ja seurakuntataloilla on tiloja. Lapsilähetystyö kouluissa on kyseenalaista.
Ateistiperheiltä aktiivisuutta asian käsittelyyn. Kavereiden kanssa ei ole pakko päästä joka paikkaan. Jotain muuta kivaa tekemistä on mahdollista kehittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu