Lapsuuteni elin alkoholistiperheessä.
Tulipa vaan tuossa mieleeni, etten ikinä ole saanut osakseni rakkautta.
En varmaankaan sellaista osaisi enää käsitellä.
Tulipa vaan tuossa mieleeni, etten ikinä ole saanut osakseni rakkautta.
En varmaankaan sellaista osaisi enää käsitellä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eipä sitä mukaansa saa. Monet sitä jahtaa mutta on hetkellistä ja ohi menevää. Kannattaa etsiä onnensa muualta.
Ai rakkautta? 🤔
No sama täällä, vuoden sua nuorempi. Mutta joskus on hyvä vaan ottaa tarkkailijan rooli. Olinhan tietenkin ikäluokassani poikkeus. Mutta tulee paljon pohdittua tätä nykytilannetta. Miksi ihmiset pariutuu yleensäkin niin huonosti ja siten myös syntyvyys on ihan onneton. Yksi tutkija sanoikin, ettei mitään ongelmaa edes olisi, jos ihmisten haluama lapsiluku toteutuisi.
Koneellistuminen on suuri syy, ei enää tarvitse.
Minä olen ollut, mutten ole saanut heistä mitään sellaista, mitä haluaisin väkisin lisää. Jollei hyvällä saa niin silloin hyvä olla ilman. Lapsuuden traumat osin syynä sille, etten ole ollut kovin luottavainen naisia kohtaan. Enkä ole osannut aina olla malli lapsikaan.
Avioero lapsi, jossa isän aggressio äitiä kohtaan loi epäuskon hyvään ja riittämättö-myyden tunteen itselle. Olenko huonompi ihminen? Tunne on ollut vahva uskomaan sitä harhaa. Liian kiltti monille tilanteelle.
En ole arvostanut itseä niin, että olisin ajatellut, että olisin suhteen arvoinen ja kykenevä suhteeseen, ne pelot? Lähentelen jo kuutta kymmentä. Silti optimistina elättelen toivoa, että sen oikean naisen löytäisin vielä?
Noo..tähän elämään vaitsitte parisuhteettomuuden. Ei ole harvinaista. Teitä on ympärimaailmaa pilvinpimein. Ei huono valinta.👍🤷♀️
Maaseuduilla on paljon.
Itse olen pk- seutulainen, ollut koko ikäni. Stadissa synnyin, kouluja kävin Vantaalla, Helsingissä. Asunut olen myös Granissa ja Espoossa. Olen toi lähes kuuskymppinen. Olen aistinut jonkun verran myös naisten kiinnostusta itseeni (aina jäänyt aistien varaan nämä tapaukset), mut harvemmin ovat olleet niin rohkeita, että olisivat tulleet juttelee?
Kerran koin ravintolassa olisiko ollut 2000- luvun alussa, että nainen rohkaistui juttelemaan. Aloitti puheensa niin, että olen helposti lähestyttävän oloinen niin uskaltautui juttelemaan (jäänyt mieleen, kun jäänyt ainut kertaiseksi). Aina olen ollut sellainen mielestäni, että jos toinen vain rohkaistuu niin olen avoimin mielin liikkeellä. Harvemmin heitä olen kohdannut.