Toimeentulotuki kannattaa hakea vuodeksi kerrallaan

Ei tarvitse silloin tiliotteita olla koko ajan toimittelemassa. Riittää että skannailee sähkölaskut ja vastaavat ja lähettää Kelaan.
12397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei tarvi skannailla mitään kun luopuu paperilaskuista. Tai no, vuokrantarkistuksen ilmoituksen joutuu vuosittain, otetaan sen verran takaisin.

Äänestä

Takuu-eläkkeellä olisi helpompaa kun tietäisi rahapäivät aina etukäteen.
Kuntouttava kutsuu kuitenkin aamusta.
Eivät enää laske eläkkeelle noin vaan sairaita.

Äänestä

Toimeentulotuki pienenee noin 60 euroa kk jos saa kaksi kertaa kuukauden aikana työttömyystuen. Minä sain ja sain myös veronpalautuksia. Mutta minulla tuli hammaslääkäri ja kotivakuutus ja sähkölaskut lähes samaan aikaan. Ei auta kelasta en saanut lanttiakaan niihin. Taas joudun valittamaan väärästä päätöksestä ja siihen menee sitten 2-3 kuukautta kuten viime vuonna ja päätös tuli minun eduksi.

Äänestä
  • Eipä tuo 4 viikon työmarkkinatuesta johtuva vähennys tapahdu kuin kerran vuodessa. Jouluaatto on yhtä usein. Jouluna saa sitten takaisin.

    Kätevä kun Kela maksaa kaikki sähköt, vakuutukset, lääkärihommelit ja apteekkiinkin avataan automaattimaksutili.

    Minä olen ollut tyytyväinen systeemiin. En aio enää koskaan tehdä töitä. Antaa ahneiden tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Eipä tuo 4 viikon työmarkkinatuesta johtuva vähennys tapahdu kuin kerran vuodessa. Jouluaatto on yhtä usein. Jouluna saa sitten takaisin.

    Kätevä kun Kela maksaa kaikki sähköt, vakuutukset, lääkärihommelit ja apteekkiinkin avataan automaattimaksutili.

    Minä olen ollut tyytyväinen systeemiin. En aio enää koskaan tehdä töitä. Antaa ahneiden tehdä.

    Trolli. Sinä et ole koskaan joutunut elämään tukien varassa. Kaikki tietävät sen joten ketä yrität kusettaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Trolli. Sinä et ole koskaan joutunut elämään tukien varassa. Kaikki tietävät sen joten ketä yrität kusettaa?

    Olen elänyt toimeentulotuella vuosikaudet. Aikoinaan kysyin tuosta samasta asiasta virkailijalta, niin selitti sen. Johtuu työmarkkinatuen maksatusrytmistä, joka ei ole kuukausittain, vain 4 viikon välein. Minulle asia on nykyään ihan fine.

    Äänestä

Toimeentulotukipäätöksiä ei tehdä enää kuukautta pidemmälle. Ennen kela itse kehotti hakemaan useammalle kuulle kerrallaan jotta etuuskäsittelijöiden työtaakka ei koituisi liian raskaaksi. Nyt kelassa on tapahtunut jokin muutos ja joka kuukausi on haettava uudelleen tuki.

Äänestä
  • Pitäähän ne satunnaiset tulot ja mahdolliset veikkausvoitot selvittää
    vähintäänkin joka kuukausi. Näin vältytää ansiottoman edun saamiselta.

    Äänestä

Lähetin pari päivää sitten hakemuksen mutta tuskin saan mitään toimeentulotukea. Sain kesäkuussa 2 kertaa työmarkkinatuen saman kuukauden aikana. Kela ottaa sen takia 21.5 kertoinen joten se vähentää tukea 50 euroa kk. Sain elokuussa veronpalautuksia yli 300 euroa joten sekin vähentää tukea vaikka kävin hammaslääkärissä ja maksoi yli 200 euroa. Eli kela vähentää 12 kk ajan toimeentulotulotukeani vähintään 65 euroa kk. Maksan siis sähköaskut, kotivakuutuksen ja muut työmarkkinatuesta.

Äänestä

Nyt ja jatkossa kela tekee vain lyhyitä päätöksiä toimeentulotuessa. Syynä jo tehdyt sekä tulevat lainmuutokset muissa etuuksissa. Lisäksi kela kehottaa muuttamaan halvempaan asuntoon ja seuraa noudattaako asiakas ohjetta.
Vanhaan parempaan aikaan päätöksen saattoi saada jopa vuodeksi.

Äänestä
  • Halvempi asunto onkin ihan oikea valinta. meilläkin se on vesimaksuineen vain 327€/kk
    Tilaa on kuitenkin kahdelle henkilölle ihan yltäkylläisesti.
    Keva on lisäksi tehnyt tukipäätöksen kerralla loppuiäksi. Jihaa !

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Halvempi asunto onkin ihan oikea valinta. meilläkin se on vesimaksuineen vain 327€/kk
    Tilaa on kuitenkin kahdelle henkilölle ihan yltäkylläisesti.
    Keva on lisäksi tehnyt tukipäätöksen kerralla loppuiäksi. Jihaa !

    Siinä kelpaa keppihevosella ratsastaa saleen olutta noutamaan. Yippiaijee!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei tarvitse silloin tiliotteita olla koko ajan toimittelemassa. Riittää että skannailee sähkölaskut ja vastaavat ja lähettää Kelaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu