Aika tuntea Jumalan Sana Kristuksessa..

Kristuksen mukaan eläminen vaatii uhrauksia, kuten sen, että muistat katsoa Jumalan Sanaa ja kuunnella Pyhää Henkeä, jos siihen pystyt, niin olet hengen jättiläisiä.

Aikanaan hän on alkanut kertoa sinulle asioita, joista tärkein on, että olet Jumalan Lapsi. Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen. Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä.

Älkäämme, siis olko huolissamme turhista asioista, vaan pyrkikäämme elämään Kristuksen opetuksen mukaista elämää Pyhässä Hengessä. Eikä meidän tarvitse olla muita kuin Jumalan Lapsia...

Haluatko pyhittää elämäsi Jumalan rakkaudelle ja välittämiselle. Älä kiusaa toisia ihmisiä turhilla puheilla vaan pyri muistamaan, että tärkeintä on olla kelvollinen Jumalalle ja on uudistuttava Pyhässä Hengessä, jotta voit elää Jumalan Sanassa..
Aidosti Pyhässä Hengessä olevat ymmärtävät, että Jumala on saanut aikaan kaiken.

Ihmiset eivät ole ymmärtäneet kuinka paljon heille on annettu kun he pääsevät perille... Jumalan ymmärtämisen on korvannut ihmisen mieli, joka ei usko muuhun kuin ihmiseen. Ilman Jumalan tuntemusta he ovat eksyksissä ja heillä ei ole riittävästi ääntä ja heidän tietämyksensä on vähäistä.

Jotkut ihmiset erottautuvat toisista. Nämä rakkaat lapset pyrkivät lukemaan Evankeliumeja ja uskomaan Jeesukseen Kristukseen Vapahtajanaan. He pyrkivät elämään Kristuksen opetusten mukaisesti, eivätkä he pyri vahingoittamaan lähimmäisiään. Jos haluat olla uskollinen kuolemaan asti ole ystävällinen ja äläkä loukkaa toisia ihmisiä. Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta Hengen mieli on elämä ja rauha, sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.

Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka elävät Kristuksessa.
Sillä elämän henki on vapauttanut sinut synnistä ja kuolemasta. Tämä kaikki on tullut sinun osaksesi. Et tarvitse enää muuta kuin luottamuksen Jumalaan, niin kaikki kääntyy parhain päin.

Kumman valitset osallisuuden Jumalan Lapseudesta vai ihmisen osan mielen kanssa. Jumalan Lapsena ymmärrät enemmän kaikesta. Ihmisen osa mielen kanssa on vanhuus ja kuolema. Ihmiset elävät aina ilman todellista yhteyttä Jumalaan. Vanhempana sinulta katoaa sekin ymmärrys, joka kuului ihmiselle.
Sillä ymmärrys on vähäistä, jollei ole Hengen jättiläisiä. Ethän sinä maallisen ruumiisi kanssa kestä kovinkaan kauan. Väsyt, etkä ymmärrä muuta kuin ihmisen ymmärryksen, jolla on mieli. Se mieli väistyy, kun Jumalan Sana Kristuksessa korvaa jumalattoman ihmisen. Pyrit lisäämään ymmärrystäsi Jumalan Sanassa.. Jeesuksen seurassa et ole koskaan yksin. Jumalan rakkaus tulee sinun osaksesi Jumalan Lapsi. Et ole pelkästään vanha ihminen, se mies ja nainen, vaan olet jälleen Lapsi, jota rakastetaan... Kuulut Jumalan perheeseen... Olet tullut kotiin.

Näin on ihmisillä, jotka kuuluvat Pyhälle Hengelle. Ihmiset, jotka ovat löytäneet Jumalan Sanan ja päässeet Jumalan yhteyteen. Lihallisuus on poissa ja ihmisen mieli on kadonnut. Voit lunastaa paikkasi Jumalan Sanassa ja kuulua Jeesukselle Jumalan Lapsena.

Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.

Deus preferer

ANGELUS DEI
VERBATUM DEI
12831
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnit..

Äänestä
  • Eiköhän se ole täysi pässi jo.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Eiköhän se ole täysi pässi jo.

    Ei vaan sinä olet pässi vai oletko peräti vuohi, joka et kuulu kristukselle..

    "Ei ne lampaat vaan ne vuohet", itsepäisiä ja aina vaan puskemassa toisia...

    Äänestä

Aika on löytää Jumalan Sana..

Äänestä
  • Löytyisi se jumala nyt jostain kannon alta ensin, niin katsotaan sitten saako se sanaa suustaan

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Löytyisi se jumala nyt jostain kannon alta ensin, niin katsotaan sitten saako se sanaa suustaan

    Hei, kyllä se löytyy, jos kuulut Kristukselle...

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Löytyisi se jumala nyt jostain kannon alta ensin, niin katsotaan sitten saako se sanaa suustaan

    Sinähän olet menossa kadotukseen jumalaton... Kyllä meiltä Jumalan Sanaa aina löytyy jumalaton, sillä sinullehan elämän puu on vain kanto. Sinä olet jo kaatunut Jumalan Sanaan..

    Äänestä

Jumalan rakkaus ja armo ihmisiä kohtaan tuli ilmi Kristuksen sovitustyössä..

Äänestä
  • ...josta ei ole mitään näyttöä. Pelkkiä löysiä lupauksia.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    ...josta ei ole mitään näyttöä. Pelkkiä löysiä lupauksia.

    Kyllä Jumalan rakkaus koskettaa Jumalan Lapsia. Te muut menette kadotukseen...

    Äänestä

Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.

Äänestä

Älkää vähätelkö Jumalan armotyötä Kristuksessa, sillä sellaiset eivät ole Jumalalle otolliset ja heidän osansa on Kadotus.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kristuksen mukaan eläminen vaatii uhrauksia, kuten sen, että muistat katsoa Jumalan Sanaa ja kuunnella Pyhää Henkeä, jos siihen pystyt, niin olet hengen jättiläisiä.

Aikanaan hän on alkanut kertoa sinulle asioita, joista tärkein on, että olet Jumalan Lapsi. Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen. Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä.

Älkäämme, siis olko huolissamme turhista asioista, vaan pyrkikäämme elämään Kristuksen opetuksen mukaista elämää Pyhässä Hengessä. Eikä meidän tarvitse olla muita kuin Jumalan Lapsia...

Haluatko pyhittää elämäsi Jumalan rakkaudelle ja välittämiselle. Älä kiusaa toisia ihmisiä turhilla puheilla vaan pyri muistamaan, että tärkeintä on olla kelvollinen Jumalalle ja on uudistuttava Pyhässä Hengessä, jotta voit elää Jumalan Sanassa..
Aidosti Pyhässä Hengessä olevat ymmärtävät, että Jumala on saanut aikaan kaiken.

Ihmiset eivät ole ymmärtäneet kuinka paljon heille on annettu kun he pääsevät perille... Jumalan ymmärtämisen on korvannut ihmisen mieli, joka ei usko muuhun kuin ihmiseen. Ilman Jumalan tuntemusta he ovat eksyksissä ja heillä ei ole riittävästi ääntä ja heidän tietämyksensä on vähäistä.

Jotkut ihmiset erottautuvat toisista. Nämä rakkaat lapset pyrkivät lukemaan Evankeliumeja ja uskomaan Jeesukseen Kristukseen Vapahtajanaan. He pyrkivät elämään Kristuksen opetusten mukaisesti, eivätkä he pyri vahingoittamaan lähimmäisiään. Jos haluat olla uskollinen kuolemaan asti ole ystävällinen ja äläkä loukkaa toisia ihmisiä. Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta Hengen mieli on elämä ja rauha, sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.

Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka elävät Kristuksessa.
Sillä elämän henki on vapauttanut sinut synnistä ja kuolemasta. Tämä kaikki on tullut sinun osaksesi. Et tarvitse enää muuta kuin luottamuksen Jumalaan, niin kaikki kääntyy parhain päin.

Kumman valitset osallisuuden Jumalan Lapseudesta vai ihmisen osan mielen kanssa. Jumalan Lapsena ymmärrät enemmän kaikesta. Ihmisen osa mielen kanssa on vanhuus ja kuolema. Ihmiset elävät aina ilman todellista yhteyttä Jumalaan. Vanhempana sinulta katoaa sekin ymmärrys, joka kuului ihmiselle.
Sillä ymmärrys on vähäistä, jollei ole Hengen jättiläisiä. Ethän sinä maallisen ruumiisi kanssa kestä kovinkaan kauan. Väsyt, etkä ymmärrä muuta kuin ihmisen ymmärryksen, jolla on mieli. Se mieli väistyy, kun Jumalan Sana Kristuksessa korvaa jumalattoman ihmisen. Pyrit lisäämään ymmärrystäsi Jumalan Sanassa.. Jeesuksen seurassa et ole koskaan yksin. Jumalan rakkaus tulee sinun osaksesi Jumalan Lapsi. Et ole pelkästään vanha ihminen, se mies ja nainen, vaan olet jälleen Lapsi, jota rakastetaan... Kuulut Jumalan perheeseen... Olet tullut kotiin.

Näin on ihmisillä, jotka kuuluvat Pyhälle Hengelle. Ihmiset, jotka ovat löytäneet Jumalan Sanan ja päässeet Jumalan yhteyteen. Lihallisuus on poissa ja ihmisen mieli on kadonnut. Voit lunastaa paikkasi Jumalan Sanassa ja kuulua Jeesukselle Jumalan Lapsena.

Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.

Deus preferer

ANGELUS DEI
VERBATUM DEI

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu