Nämä ovat eri oletuksia ja voin todistaa sen.
Uskotko Paavalin Jeesusta vai kertomusta Jerusalemin Jeesuksesta.
Anonyymi-ap
27216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Inanna oli taivaanjumala Anun tytär (tai vaimo), mutta hänet on mainittu myös kuunjumala Nannan ja tämän puolison Ningalin lapsena.[2] Toisinaan hänet esitetään Venus-planeetan Ninsianna-nimisenä personifikaationa. Inanna on mainittu hedelmällisenä hahmona, joka ensin hurmasi miehet ja sitten jätti heidät.
Juutalaiset muunsivat Inannanin omakseen Paavalin lahkossa.
Paavalin seurakunnan Jeesukseksi joka ei ollu Jerusalemissa ristiinnaulittu Jeesus!
Korkea-arvoinen enkeli, kaunis ja viisas voideltu kerubi, jota kutsuttiin nimellä Kointähti (engl. Lucifer, latinalaisen Vulgatan mukaan) ja Aamuruskon poika, lankesi kauneutensa ja viisautensa tähden ja tahtoi korottaa itsensä Jumalan vertaiseksi (Hes 28:1-3, 14-19). Tuo ylpistyminen ja lankeemus teki hänestä saatanan, niinkuin Raamattu häntä kutsuu. Saatana on siis kointähti (tai aamutähti). Jobissa 38:7 kuvataan maailman luomiseen liittyen: … kun aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat? Jeesus puolestaan kertoo ilm 22:16: ”Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti.”
Eli myös Jerusalemin Jeesus muokattiin Sumerilaisesta naisesta.
lm 22:16: ”Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti.”
] Toisinaan hänet esitetään Venus-planeetan Ninsianna-nimisenä personifikaationa. Inanna on mainittu hedelmällisenä hahmona, joka ensin hurmasi miehet ja sitten jätti heidät.
Venus ei ole tähti nykytietämyksen valossa.
Jumala joka saneli Raamattua kirjureille ei vain tiennyt sitä. 😹
Venus on kiertotähti eli planeetta. Planeetta on lainasana joka tulee kreikankielisestä vaeltavaa tähteä tarkoittavasta sanasta. Paikallaan pysyvät tähdet ovat kiintotähtiä. Pöhkön lainasanan sijasta voisi taas siirtyä käyttämään suomenkielistä sanaa kiertotähti.
Terveisiä TV7 erityisesti.
Maapallo on planeetta!
Aurinko ei kierrä maata vedestä veteen alapuolisessä vedessä!
Aamunruskon valo tulee Auringon valosta!
Uskon Raamatun Jeesukseen
Paavalin vai Jerusalemin siinä Raamatussa.
Niin minäkin
Paavali oli roomalainen Saulus Tarsoslainen siksi hän ryhtyi opettamaan ettei lain(Mooseksen) noudattaminen pelasta. Qumnarista löytyneistä teksteistä käy ilmi kuinka tärkeä kyseinen laki oli juutalaisille. Paavali ei arvostanut Jeesuksen lähipiiriin kuuluvia vaan kritisoi toteamalla, niitä pidettiin siellä suuressa arvossa (Jerusalemissa) mutta hänelle eivät merkinneet mitään. Paavali joutui riitaan Jaakobin ja Pietarin kanssa ilmeisesti ko.lain noudattamisesta. Paavali myös vainosi juutalaisia, joten katsoi olevansa asiantuntija Jeesuksesta, vaikka ei koskaan edes tavannut Jeesusta. Katolinen kirkko päätti mitä kirjoituksia Raamattuun hyväksytään, uskoisin että valikoitiin juuri heille hyödylliset tekstit. Raamatun ulkopuolelle jätettyjen kirjoitusten lukeminen ja hallussapito oli kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla.
Paavalin Jeesus oli toinen tapaus.
Saatana itse teloitti hänen Jeesuksen kuun alapuolisella avaruudessa rustiinnaulitsemalla hänet.
Ristiin 🤤
Ristiin rustiin
Toinen toistaan syvemmältä nämä Raamatusta luodut luulot ja kuvitelmat. Voi tätä tämän maailman järjen vähyyttä ja älyn puutetta!
Paavali oli Benjaminin heimosta, joka tappoi Israelin heimon, Jeesus oli israelilainen ja vastusti, kun juutalaiset laittoivat temppelin Israelin Jumalan nimiin ja uhrasivat siellä jopa ihmisuhreja Baal-jumala Jahvelle, joka on Raamatun tulivuori.
Paavali teki kristinuskolla Jeesuksesta seuraavan uhrin Baalille niin, että koko typerä maailma on luullut kristinuskolla, että heidän - juutalaisten - uhrikulttijumala oli Israelin Jumala, joka lupasi heille Palestiinan maat, jotka he myös holokaustillaan saivat.
KYSEESSÄ ON JÄTTIMITTAVA HUIJAUS.
En
paavali loi jeesus kultin päästään ?
Ei
Hän kuului vanhempaan kulttiin Jeesus vapahtajasta.
Ei ole mitään jeesuskulttia, vaan kristuskultti. Helvetti.
Hän kului eri Kristuksen palvonta kultin.
Tyytyväinen?
Kuului eri Kristuksen palvonta seurakuntaan.
Kuule - ihan riittää kun erotat nimet Kristus ja Jeesus toisistaan - NE EIVÄT OLE SAMA ASIA.
Kristus on Lucifer, joka houkuttelee kirouksena helvettiin seuraajansa.
Paavalin lukema kirous löytyy hänen Galatalaiskirjeestään 3:13.
Raamatun tarinaan on täysin turhaa keksiä mitään muuta edes, luotiin jotakin vallankäyttöön - ei muuta.
Tuhansia kertoja samaa sinulta 😛
Ei ole legendoja, tulivuorijumalia, lucifereja eikä edes saatanoita tai helvettiä - on vain keksitty uskonto ihmisten päiden sotkemiseksi ja vallankäyttöön.
Ja kun se onnistuu, niin nämä uskovat ryhtyvät näkemää himoyllytys piruja kimpussaan, joita sanovat demoneiksi. Kyse on psykologisesta manipuloinnista pelolla.
Jeesus oli opettaja, joka opetti psykologiaa oman itsensä hallitsemiseksi, niin etteivät auktoriteetit pystyisi manipuloimaan.
Juutalainen teki hänestä kultin - kahta kauheamman - ja aivopesu jatkui manipuloiden ihmiset pahuuteen.
Nyt olemma sen pahuuden äärirajoillam