Ateisteille kysymys, te saatte siihen vastauksen

Pystyykö paholainen luomaan niin suuren kiven jota ei jaksa nostamaan?
22294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kristinuskon tarustojen mukaan paholainen on itsekkin luotu eikä omaa luomisvoimia joten vastaus kysymykseesi on: ei voi.

Äänestä
  • Hänelle oli se voima, mutta menetti sen jumalanvastaisuudellaan!

    Äänestä

VT:n mukaan sen olisi pitänyt hukkua vedenpaisumuksessa, vai käskikö Nooan ottamaan siihen arkkiin, eikai hurskas Nooa ilman käskyä olisi uskaltanut.

Äänestä
  • Eihän se ollut edes mukana vedenpaisumuksessa!

    Äänestä

  • Tämä on kyllä mielenkiintoinen pointti. Joidenkin kristittyjen mukaan paholainen aiheuttaa pahan, mutta Nooan tulvassa tuhottiin muut paitsi itse pahuuden lähde. Eikai se ole mikään ihme ettei pahuus hävinnyt mihinkään massamurhasta huolimatta.

    Äänestä

Paholainen saattoi olla hyvä uimari ettei hukkunut, jekutti Jahvea näyttäen kuinka turhuuksien turhuutta oli koko vedenpaisumus.

Äänestä
  • Väärin, paholainen pystyi muuttamaan itsensä takaisin henkiolennoksi, niin myös teki!

    Äänestä

Kysymys on irrelevantti. Paholainen on uskonnollista mytologiaa eikä paholaisen olemassaolosta ole mitään näyttöä.

Äänestä
  • Jaahas vai ei ole näyttöä, miksi maan päällä on ateisteja, lahkolaisia, sotia jne.
    Kaikki on paholaisen aikaan saamaa sekasortoa, eikä tämän kannatuksen kannattajia, ihmiset sitä huomaa, kusetus on vertaansa vailla...paholaiselle on valtavan suuri vaikutus, jos sitä ei vastusta Jeesuksen nimessä, se ainoa mitä paholainen pelkää!
    Kaikki edellä mainitut on paholaiselle "pelkkää paperia".

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jaahas vai ei ole näyttöä, miksi maan päällä on ateisteja, lahkolaisia, sotia jne.
    Kaikki on paholaisen aikaan saamaa sekasortoa, eikä tämän kannatuksen kannattajia, ihmiset sitä huomaa, kusetus on vertaansa vailla...paholaiselle on valtavan suuri vaikutus, jos sitä ei vastusta Jeesuksen nimessä, se ainoa mitä paholainen pelkää!
    Kaikki edellä mainitut on paholaiselle "pelkkää paperia".

    "Paholaisen" ja "Jumalan" olemassolosta ei ole mitään näyttöä, ja ilman näyttöä ne ovat monien kaltaisensa hahmojen lailla ainoastaan myyttisten tarinoiden keksittyjä roolihenkilöitä.
    Etkö sinä ole tiennyt tätä tosiasiaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    "Paholaisen" ja "Jumalan" olemassolosta ei ole mitään näyttöä, ja ilman näyttöä ne ovat monien kaltaisensa hahmojen lailla ainoastaan myyttisten tarinoiden keksittyjä roolihenkilöitä.
    Etkö sinä ole tiennyt tätä tosiasiaa?

    Kiva elää tyhmänä

    Äänestä

Keksityt satuhahmot eivät pysty luomaan edes paskaa.

Äänestä
  • Jumala ei siis pysty luomaan niin suurta paskaa, ettei se mahdu hänen anusaukostaan ulos :O

    Äänestä

Herra Sebaot loi saatanaksi myöhemmin muuttuneen arkkienkeli Luciferin juuri sellaisksi, vaikka kaikkitietävänä tiesi tämän alkavan vastustaa häntä itseään ja houkuttamaan ihmisen syntiin, joten vastuu on yksin Herra Sebaotin.

Äänestä
  • Soopaa hän itse muutti itsensä Jumala. Vastaiseksi... Ateisteilla sama rooli päällä!

    Äänestä

Totta kai pystyy, jos myös Paholainen on luojajumala. Ja miksei olisi, saman mielikuvitusopuksen hahmojahan molemmat ovat.

Alkuperäinen Saatana (Shaytan) oli kuitenkin vain langennut enkeli, joka Julmalalle kauaa kantaen toimi ihmisten korviin kuiskuttelijana ja pahuuksiin usuttelijana, joka sitten viimeisellä tuomioilla kuitenkin kaksinaamaisesti toimisi ihmisen syyttäjänä Julmalan edessä (hepr. shatan= hän syyttää).

Äänestä
  • Ateistit ovat todella kieroon kasvaneita!

    Äänestä

pystyykö superhessu nostamaan roopen rahasäiliön ilmaan ?

Äänestä
  • jos uskovainen syö taikapähkinöitä , tuleeko siitä superhessu 🤣

    Äänestä

Oikein sanoit, koska paholainen vastaa vain teistien päässä liikkuviin harhoihin, joita Jumalansa heille syöttää taukoamatta!

Äänestä
  • Hoopo!

    Äänestä

Paholainen kykenee mihin vaan, sitä todistaa ateistisuus!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pystyykö paholainen luomaan niin suuren kiven jota ei jaksa nostamaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu