Vieraat kulttuurit ovat pahasta

Ihmisen tärkein velvoite on vaalia ja puolustaa omaa kulttuuriaan. Vain omaansa, ei muuta. Pitäkää se mielessä, niin elämä pysyy kunnossa.

Vieraat kulttuurit aiheuttavat vain kurjuutta ja onnettomuutta.
42280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Omaa kulttuuria ei saa sotkea. Se johtaa sotaan.

Äänestä
  • Omaan kulttuuriin voi ottaa parhaita paloja muista kulttuurista, kuten ahkera työnteko ja opiskelu. Toiset kulttuurit on hyviä ja niissä on paljon opittavaa, sitten on huonoja ja kamalia kulttuureita kuten muslimiongelmallisuus.

    Äänestä

Päteekö tämä myös kristinuskoon tai musiikkiin? Entä vaatteisiin, elokuviin ja ruokiin? piirrätkö rajan hyväksytylle kulttuurivaihdolle uskontoon vai ihonväriin?

Suomi olisi hyvin kehittymätön ilman ruotsalaisia, saksalaisia ja venäläisiä vaikutteita kulttuuriimme. Toisaalta kaikkien meidän esivanhemmat tulivat jostain: osa idästä, osa lännestä ja osa etelästä.

Äänestä
  • Kuules, ugrisuomalaisten(meidän) esi-isämme ovat olleet tämän maan kanta-asuttajia sen verran kauan että turha puhua että olisimme tulleet "sieltä ja täältä" Emme tulleet. (kanta)Suomalaiset ovat siitä mielenkiintoinen kansa että perimämme EI ole vaihtunut usein ja massiivisesti muiden kansojen tavoin, sen takia suomalaisten perimää on tutkittu paljon ulkomaita myöten. (dataa löytyy)
    Mitäs luulette, suomalaisia oli eri heimoissa vain kourallinen joista suurin osa asui erillään muista heimoista, syvällä metsissä. Suomalaiset eivät ole KOSKAAN olleet mitään sosiaalista kansaa, ulkopuolisia vihattiin, vain oma heimo oli tärkein. Se oli selviytymisen edellytys pienille eristäytyneille ryhmille.
    Mitä vikaa olisi suomalaisten OMASSA kulttuurissa? Vihaan teitä ugrien vihaajia, ihan kuin meidän alkuperäinen kulttuuri ja tavat olisi jotain kamalaa ja hävettävää. Hyi hyi mettäsuomalaiset ja niiden omat tavat, hyvä että orjuuttajat sekä lännestä että idästä tuhosivat melkein koko kansan ja pakottivat unohtamaan suomalaisten oman alkuperäisen kulttuurin. Minussa ainakin metsäläisyys elää vahvana ja olen varma että muutkin oikeat suomalaiset sen kokevat, se on meillä geeneissä.
    Jokainen normaaliälyinen kansa kehittyy ajan kuluessa mutta se ei tarkoita sitä että unohtaisi oman kulttuurinsa VAIKKA maa olisi täynnä länsimaisia juttuja. Se ei ole sama asia kun vieraan kulttuurin ja geeniperimän invaasio ja pakkovaltaaminen.

    Äänestä

Kulttuurit ovat syntyneet kohtaamisista, eivät umpioissa. Suomessa on tuhat vuotta tunnustettu Lähi-idästä lähtöisin olevaa uskontoa, eivätkä muut Euroopan maat ole siinä suhteessa yhtään omaperäisempiä.

Kenellä on oikeus ahtaasti määritellä, mitä on kulttuuri? Entä jos lopputulos on sellaista, mikä vain ahdistaa?

Jos Venäjällä tämän hetken kulttuuri on putinismi, ovatko maan asukkaat valmiita kärsimään ja kuolemaan sen puolesta?

1Äänestä

Olenpa täysin eri mieltä aloittajan kanssa.
Suomi ei ole koskaan elänyt tyhjiössä, erossa muusta maailmasta. Yksinomaan suomalaista kulttuuria ei ole olemassa. Olemme sekoitus yli 1000 vuoden aikana tulleita vaikutteita: antiikin kulttuurit, lännen katoliaisuus ja luterilaisuus, venäläinen ajattelu ja ortodoksisuus, ruotsalaisuus, Hansa ja saksalainen kulttuuri jne.
Kulttuurien vaihto ja yhteistyö on aina ollut rikkaus.
PAITSI
Persu-reppanoiden piiriin on pesiytynyt isovenäläistä ja natsisaksalaista ideologiaa omaksunut ajatus jostakin tietystä pysyvästä kulttuurista ja identiteetistä, sekä ympäröivän maailmam pitämisestä muuttumattomana.

Ihmisen tärkein velvollisuus on kehittyä ja viedä maailmaa eteenpäin.

1Äänestä
  • Huoh, ugrisuomalaiset ovat metsäkansa, olimme pakanoita ennen lännen "kulttuurin" pakottamista tänne. Olemme hyvin vanha alkuperäiskansa, me olemme asuttaneet näitä mantuja tuhansia vuosia ilman muiden vaikutuksia. Miten on mahdollista ettei suomalaiset tiedä tämän enempää omasta historiastaan? Mistä hiton jenkki-redditistä sinäkin olet tietosi hankkinut?? Tiedätkö että kantasuomalaiset ovat perimältään ugreja? Hyvä poika, ota google eteesi ja etsi enemmän tietoa keitä ovat ugrit..huoh..

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Huoh, ugrisuomalaiset ovat metsäkansa, olimme pakanoita ennen lännen "kulttuurin" pakottamista tänne. Olemme hyvin vanha alkuperäiskansa, me olemme asuttaneet näitä mantuja tuhansia vuosia ilman muiden vaikutuksia. Miten on mahdollista ettei suomalaiset tiedä tämän enempää omasta historiastaan? Mistä hiton jenkki-redditistä sinäkin olet tietosi hankkinut?? Tiedätkö että kantasuomalaiset ovat perimältään ugreja? Hyvä poika, ota google eteesi ja etsi enemmän tietoa keitä ovat ugrit..huoh..

    Tämä ei tienkään koske valtaaja svenssonien ja nykyään ruskeahipiöiden jälkeläisiä, oikeissa suomalaisissa ei ole germaaniperimää. Ugrit eivät ole lännestä. Ja silti, te usein haukutte "oikeita" suomalaisia kuten itäsuomalaisia niin helkkaristi. Todella kuvottavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Huoh, ugrisuomalaiset ovat metsäkansa, olimme pakanoita ennen lännen "kulttuurin" pakottamista tänne. Olemme hyvin vanha alkuperäiskansa, me olemme asuttaneet näitä mantuja tuhansia vuosia ilman muiden vaikutuksia. Miten on mahdollista ettei suomalaiset tiedä tämän enempää omasta historiastaan? Mistä hiton jenkki-redditistä sinäkin olet tietosi hankkinut?? Tiedätkö että kantasuomalaiset ovat perimältään ugreja? Hyvä poika, ota google eteesi ja etsi enemmän tietoa keitä ovat ugrit..huoh..

    Huoh. Onpa älytöntä soperrusta.
    Ugri-kansa ilman vieraita yhteyksiä olisi kuin tarinat hottentottien ja muiden viidakkojen alkuperäiskansojen kansatieteellisistä kuvauksista. Suomi nykyisenä kansakuntana on tulosta siotä, että olemme tekemisissä myös erilaisten ihmisten ja kulttuurien kanssa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Tämä ei tienkään koske valtaaja svenssonien ja nykyään ruskeahipiöiden jälkeläisiä, oikeissa suomalaisissa ei ole germaaniperimää. Ugrit eivät ole lännestä. Ja silti, te usein haukutte "oikeita" suomalaisia kuten itäsuomalaisia niin helkkaristi. Todella kuvottavaa.

    Oletko tehnyt DNA-testin? Uskallatko? Voit yllättyä. :D

    Äänestä

  • Ikävää ettet ymmärrä mitä kulttuuri tarkoittaa ja kirjoittelet jotain käsittämätöntä asiaan kuulumatonta roskaa.

    Vaikka peruskoulu jäikin kesken, niin opettele käsitteitä. Kulttuuri on käsite, joka viittaa ihmisen toiminnan ja ajattelun eri muotoihin, jotka muotoutuvat tietyssä yhteisössä, ryhmässä tai yhteiskunnassa. Se kattaa tavat, arvot, uskomukset, normit, taiteet, tiedon, kielen, instituutiot ja kaikki muut ihmisen elämän osa-alueet, jotka välittyvät sukupolvelta toiselle. Kulttuuri vaikuttaa siihen, miten ihmiset ymmärtävät maailmaa ja toimivat siinä, joten yhtenäinen kulttuuri synnyttää turvallisen ympäristön toimia ja asua. Sitä suomalaisten kannattaa vaalia.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ikävää ettet ymmärrä mitä kulttuuri tarkoittaa ja kirjoittelet jotain käsittämätöntä asiaan kuulumatonta roskaa.

    Vaikka peruskoulu jäikin kesken, niin opettele käsitteitä. Kulttuuri on käsite, joka viittaa ihmisen toiminnan ja ajattelun eri muotoihin, jotka muotoutuvat tietyssä yhteisössä, ryhmässä tai yhteiskunnassa. Se kattaa tavat, arvot, uskomukset, normit, taiteet, tiedon, kielen, instituutiot ja kaikki muut ihmisen elämän osa-alueet, jotka välittyvät sukupolvelta toiselle. Kulttuuri vaikuttaa siihen, miten ihmiset ymmärtävät maailmaa ja toimivat siinä, joten yhtenäinen kulttuuri synnyttää turvallisen ympäristön toimia ja asua. Sitä suomalaisten kannattaa vaalia.

    Ei vihervasemmisto ymmärrä kuin naapurin huijaamisen

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei vihervasemmisto ymmärrä kuin naapurin huijaamisen

    Tekeväthän je koko ajan mamubisnestä eli kusettavat omia kansalaisiaan.

    Äänestä

Vihervassut haluaa kaikesta sillisalaattia. Tämä on kommunismia.

Äänestä
  • Anarkiaa he haluavat. Silloin kun kaikki on sekaisin, jokainen tekee mitä huvittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Anarkiaa he haluavat. Silloin kun kaikki on sekaisin, jokainen tekee mitä huvittaa.

    Sellainen yhteiskunta ei vaan kestä

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sellainen yhteiskunta ei vaan kestä

    Juuri se on tarkoitus punavirheillä. Täydellinen kaaos.

    Äänestä

Suomessa matujen vuoksi miljardien menot joka vuosi kun heitä täällä hyysätään, maksetaan vuokrat vesi ja sähkölaskuineen, elatustuet, lapsilisät, päiväkodit, koulutukset, matkustus kustannukset. Maksusitoumukset vaatteisiin, kenkiin, vaunuihin, tavaroihin. Julkisia menoja migri-,vastaanottopiste-, kela- ja sossu-, terveys-koulutus-henkilökunta. Tulkit, ilmaiset uinti ja muut palvelut. Kaikki ilmaiseksi vuositolkulla, työttömiä, kouluttamattomia ja kielitaidottomia lisää joka vuosi. Julkisia menoja myös poliisit, lakituvat ja vankilat täynnä matuja jotka rikkoneet lakia. Monet eivät ole saaneet oleskelulupaa mutta silti täällä hyysätään, rikollisia ja raiskanneita, tappaneita. Tarpeeksi rupusakkia oman väen keskuudessa. Huume ja mielenterveys ongelmaisia joka neljäs 14-45 vuotias. Myös työttömiä, veteliä, tatuoituja, lävistettyja, läskejä, raha ja arkielämän asiat ihan hukassa. Jos sattuu tulee leikistä Heikki niin ei osata hoitaa lasta ja lastensuojelu ottaa pois. Ihan velttoa porukkaa Suomessa helvetisti ja sossu porukkaa joka vie suomen rahat ja sitten ei riitä taviksille terveyskeskuksiin, ei vanhuksien kokopäivä laitoksiin, he jotka ovat tehneet työtä 6 päivää viikossa. Nyt täysin heitteillä paskat housuissa ja yksin kotona.

Äänestä
  • Ota selvää asioista. Tule pois sieltä persu-maailmastasi.
    Kirjoituksessasi liioittelet, vääristelet, yleistät ja valehtelet.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ota selvää asioista. Tule pois sieltä persu-maailmastasi.
    Kirjoituksessasi liioittelet, vääristelet, yleistät ja valehtelet.

    Ota sinä ne ruusunpunaiset lasit pois silmiltä niin näet.

    Äänestä

  • Yleisesti ottaen voidaan todeta, että matujen kulttuuriin kuuluu typerysten ja vääräuskoisten hyväksikäyttö ja rasismi muita kohtaan.

    Äänestä

  • Maahanmuutto on kuin paha kulkutauti. Se tuhoaa kaiken tieltään, terveyden, varallisuuden, turvallisuuden ihmisten elinolot, lapset, koulut ja maassamme olevan pysyvän rauhan. Matut ovat rasisteja ja vihaavat kaikkia muita kansalaisia.

    Äänestä

Juu. Aloittaja olisi tyytyväisenä savannilla puussa, tapettuaan kiven murikalla muutaman "vieraan kulttuurin" edustajan, jotka esittelivät tulen käyttöä. Mitä sitä vierailta oppimaan.

Äänestä

Kannel kouraan ja piimäpurkki, sitten tanhuamaan. Siinä sulle suomalaista kulttuuria.

Jos tarkkoja ollaan, niin lähes kaikki "suomalainen" on alunperin joko venäläistä tai ruotsalaista.
Mitä on suomalainen kulttuuri? Vuosisatojen kuluessa yhteen hitsautuneita MAMU kulttuureita. Se on meidän omaa ja siitä voi olla ylpeä, mutta mamuilla on osuutta asiaan. Sitä ei voi pestä pois.

Äänestä

Venäjä, venäjä, venäjä.

Sitähän tämä "patrioottisuus" taas on...

Äänestä

Jollei omaa puolusta ei mitään jää jäljelle.

Äänestä

Meille käy kuten miinolaisille.

Äänestä
  • Eli: Ammattiliitot tuhoaa meidät ne on Troijan hevosia

    ja tässä tarinassa Venäjältä

    Äänestä

Niinhän luomakunnan eläimet toimivat myös.

Äänestä
  • Juuri vihervassut jotka haluaa että reviiriä ei puolusteta, he ovat vedonneet kuinka luonnossa eläimet toimivat eli puolustavat reviiriä. Kuitenkaan tätä ihminen joka heidän (ei minun mielestäni) mielestään on eläin, ei saisi tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Juuri vihervassut jotka haluaa että reviiriä ei puolusteta, he ovat vedonneet kuinka luonnossa eläimet toimivat eli puolustavat reviiriä. Kuitenkaan tätä ihminen joka heidän (ei minun mielestäni) mielestään on eläin, ei saisi tehdä.

    Tämä on taas vihervassujen yksi miljoonista ristiriitaisuuksista.

    Äänestä

Aloittaja on täysin oikeassa. Oma kulttuuri on kehittynyt vuosien saatossa sellaiseksi mikä sopii meille.

Lainataan Britannian pääministeri Winston Churchillin sanoja maihinnousun uhatessa vuonna 1940: ”Jos meillä ei olisi kulttuuriamme, mitä me sitten puolustaisimme?”.

Äänestä

Samaa mieltä. Vierastan persukulttuuria ankarasti, siitä tulisi päässä eroon.

Äänestä

"Vieraat kulttuurit aiheuttavat vain kurjuutta ja onnettomuutta."

- Jokaisella maalla on siis se ainoa oikea 'kulttuuri' ja rajan takana toisten kulttuuri aiheuttaa ainoastaan 'kurjuutta ja onnettomuutta'? 😅🤣😂

Et tauia ymmärtää kirjoituksesi parodiaa?

Äänestä
  • Et tajunnut aloittajan tekstin sisältöä. Pyydä apua hoitajalta.

    Äänestä

Mitä se oma kulttuuri on?
Tehkää ensimmäisenä sellainen siirto, että alatte puolustaa sitä kulttuuria kulutusvalinnoillanne.
Ensinnäkin ostetaan vain kotimaista ja mielellään paikallista. Karsitaan kaikki tuontitavara pois.
Niin kauan kuin itse syydetään omat rahamme ulkomaille, on turha syyttää mamuja.

Äänestä
  • Missä matu, siellä ongelma.

    Äänestä

  • Tässä ketjussa on kerrottu mitä kulttuuri on.

    Äänestä

Muistakaa miten kävi intiaaneille.

Äänestä

Punikit häpeävät itseänsä ja suomikulttuuria.
Sairaita ovat.

Äänestä

Suomi on aina ollut harvaan asuttu. Sen takia kaikki epidemiat ei ole meitä tappaneet, mutta eipä toisaalta ole kovin yhtenäistä kulttuuriperimääkään. Siitä huolimatta, että täällä on asuttu satoja, jopa tuhansia vuosia.
Nyt internetin aikaan kun voi googlata ruotsia ja venäjää ja heidän perinneruokia ja vaatteita, tajuaa että kaikki on tuotu sieltä.

Suomessa on tehty TÖITÄ, täällä on ollut raskasta asua alkeellisesti. Ei ole ollut aikaa kehitellä omia huvituksia. Se ei ole mikään häpeä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmisen tärkein velvoite on vaalia ja puolustaa omaa kulttuuriaan. Vain omaansa, ei muuta. Pitäkää se mielessä, niin elämä pysyy kunnossa.

Vieraat kulttuurit aiheuttavat vain kurjuutta ja onnettomuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu