Yle, MTV3, Iltalehti, Ilta-sanomat, HS kaikki Wokea

Kun suurin osa ihmisistä on johdateltavissa valtamedian ohjaamana, on tulevaisuus ankea
10152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kaikki mainitsemasi ovat Harrisin puolella Trumpia vastaan. Vaikka asia ei kosketa juurikaan suomea, saadaan hehkuttaa vihervasemmistolaisia suvaitsevaisia oppeja sen varjolla

Äänestä
  • Entäs Suomen Uutiset? 2020 vaalien alla se kannatti vahvasti Trumpia ja julkaisi häväistyskirjoituksia Bidenista. Miten on nyt?

    Äänestä

Trump tulee voittamaan, Amerikkalaiset ei seuraa Suomen mediaa, kun ei ole suurin osa kuulleet koko maasta

Äänestä

Ajatteletko itse olevasi jollakin tavalla oikeassa? No et ole.

Äänestä

Harris on tyhmä kuin saapas

Äänestä

Aika harva lukee aloittajan ihannetta MV-lehteä, eikä kukaan heistä ole normaali täysjärkinen ihminen.

Äänestä

Ketä media ohjaa?

Me tavikset ollaan saatu maailmankatsomuksemme kouluista, työpaikoilta, perheen kasvatuksesta, pennin venytyksestä ja ihanasta elämästä! Ei sitä mediat hetkauta!

Äänestä

Ja esimerkiksi homoseksuaalisuudesta minulla on käsitys, että sellaisia ihmisiä on aina ollut. Mutta heistä ei ole mitään vahinkoa, väkivaltaa tai vihaa kenellekään koitunut.

Se, että nyt julkisuudessakin esiintyy, ei minua yhtään haittaa.

Äänestä

Suomen turvallisuudesta olen sitä mieltä, että kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Suomen turvallisuusuhkat kasvoivat.
NATO-päätös oli mielestäni hyvä. Mietin Baltian maita ja Puolaa, joita Venäjä ei ole uhkaillut. Eikä vallankaan vienyt sotilaitaan tappamaan sinne!

Äänestä

Koronaviruksesta ole sitä mieltä, että maailmanlaajuisia pandemioita tulee, koska ihmiset liikkuvat niin paljon enemmän kuin ennen.
Uskon tartuntatautyien leviämisen estämisessä etäisyyden pitämiseen, hygieniaan ja rokotteisiin, jotka tulevat aina jälkijunassa. Virukset ovat muutoinkin vaikeita, kun valtaavat koko solun. Viruksen tappamiseen tarvitsisi tappaa koko solu. Mutta myt pyritään vaikuttamaan sillä tavalla, että isäntä jäisi henkiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun suurin osa ihmisistä on johdateltavissa valtamedian ohjaamana, on tulevaisuus ankea

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu