Emme tarvitse. Maahanmuuttovirasto on osoittanut että emme tarvitse.
Tulimme ulkomaalaisen puolisoni kanssa Suomeen, olimme jo valmiiksi hankkineet hänelle työpaikan, jossa voi aloittaa heti. Maahanmuuttovirasto ei sallinut tätä.
Puolisoni joutui samaan jonoon, missä on pakolaiset, paperittomat maahanmuuttajat, ja oleskeluluvan ja työluvan hakijat. Hänellä oli suomalainen puoliso, työpaikka valmiina, mutta työtä ei saanut tehdä ennen kuin oleskelulupa oli käsitelty ja työskentelylupa. Oli määrä odottaa 5-6 kuukautta ilman työtä ilman tuloja.
Kun viimein saimme työluvan, oli työpaikka tietenkin mennyt ja oltiin tyhjän päällä.
Hän sai liittyä nyt työnhakijaksi työvoimakeskukseen, mutta ilman päivärahaa. Koska hänellä ei ollut kotimaastaan ammattitutkinnon suorittamista todistavaa todistusta, hän sai lisäksi viiden kuukauden päivärahakarenssin heti lähdössä.
Lyhyt yhteenveto, maahanmuuttovirasto ei sallinut hänen mennä töihin, vaan laittoi mieluummin hänet lähes vuodeksi ilman tuloja, kärvistelemään ja odottamaan, vaikka hän olisi ollut hetivalmis veronmaksaja, eikä olisi työllistänyt työvoimaviranomaisia eikä Kelaa, eikä olisi tarvittu valtiolta asumistukea eikä mitään apuja.
Matematiikkani ei ole kovinkaan kummoinen, mutta tälläkin matikkapäällä pystyy ymmärtämään, ettei tällaisessa ole mitään järkeä. Kaikki hävisivät, valtio sekä työnhakija.
Näin ollen näen punaista, kun joku Häkämies taas tänään marssi ajankohtaisohjelmiin saarnaamaan että me tarvitsemme nopeasti ja paljon ulkomaista työvoimaa Suomeen tai käy huonosti?
Onko todella näin, ettei hallitus tiedä yhtään mitä tämä yksityistetyssä laitoksessa nimeltä maahanmuuttovirasto tehdään, tai jätetään tekemättä? Se on selvää että virastolla ja hallituksella on täysin eri linja, mitä tulee työperäiseen maahanmuuttoon.
Tarvitaan kiireesti, mutta ei kuitenkaan tarvita koska ei oteta??????????
Tulimme ulkomaalaisen puolisoni kanssa Suomeen, olimme jo valmiiksi hankkineet hänelle työpaikan, jossa voi aloittaa heti. Maahanmuuttovirasto ei sallinut tätä.
Puolisoni joutui samaan jonoon, missä on pakolaiset, paperittomat maahanmuuttajat, ja oleskeluluvan ja työluvan hakijat. Hänellä oli suomalainen puoliso, työpaikka valmiina, mutta työtä ei saanut tehdä ennen kuin oleskelulupa oli käsitelty ja työskentelylupa. Oli määrä odottaa 5-6 kuukautta ilman työtä ilman tuloja.
Kun viimein saimme työluvan, oli työpaikka tietenkin mennyt ja oltiin tyhjän päällä.
Hän sai liittyä nyt työnhakijaksi työvoimakeskukseen, mutta ilman päivärahaa. Koska hänellä ei ollut kotimaastaan ammattitutkinnon suorittamista todistavaa todistusta, hän sai lisäksi viiden kuukauden päivärahakarenssin heti lähdössä.
Lyhyt yhteenveto, maahanmuuttovirasto ei sallinut hänen mennä töihin, vaan laittoi mieluummin hänet lähes vuodeksi ilman tuloja, kärvistelemään ja odottamaan, vaikka hän olisi ollut hetivalmis veronmaksaja, eikä olisi työllistänyt työvoimaviranomaisia eikä Kelaa, eikä olisi tarvittu valtiolta asumistukea eikä mitään apuja.
Matematiikkani ei ole kovinkaan kummoinen, mutta tälläkin matikkapäällä pystyy ymmärtämään, ettei tällaisessa ole mitään järkeä. Kaikki hävisivät, valtio sekä työnhakija.
Näin ollen näen punaista, kun joku Häkämies taas tänään marssi ajankohtaisohjelmiin saarnaamaan että me tarvitsemme nopeasti ja paljon ulkomaista työvoimaa Suomeen tai käy huonosti?
Onko todella näin, ettei hallitus tiedä yhtään mitä tämä yksityistetyssä laitoksessa nimeltä maahanmuuttovirasto tehdään, tai jätetään tekemättä? Se on selvää että virastolla ja hallituksella on täysin eri linja, mitä tulee työperäiseen maahanmuuttoon.
Tarvitaan kiireesti, mutta ei kuitenkaan tarvita koska ei oteta??????????
Vastaukset 51
Vanhimmat
Vihervassut käyttää olematonta työvoimapulaa keppihevosena saada tuoda erästä uskontoa maahan mahdollisimman paljon.
Höpsis. Työperäistä maahanmuuttoa ei ole muslimimaista, sieltä tulee vain pakolaisia. Eihän siellä ole mitään tarvittavia osaajia, eikä varsinkaan huippuosaajia.
Täyttä roskaa. Työperäisestä maahanmuutosta puhuvat nimenomaan RKP ja Kokoomus, jotka eivät ole mitään vihervassujen puolueita, vaan hallituksessa olevia oikeistopuolueita.
No se on pelkkää puhetta, eivät saa töitä edes suomalaisille, pelkkiä irtisanomisia ja konkursseja.
Mutta MoktarGupta on sdp
Vasemmiston, keskustan ja oikeiston yhteisprojekti.
Liitotkin ovat olleet aktiivisesti mukana.
Tehdään koko työelämälle sama kuin rakennusalalle.
Halpaa työvoimaa ja tuilla asunnot ja ruoka tuontityövoimalle.
Meillä ei ole varaa suomalaiseen työelämään ja vaivihkaa romutellaan.
Miten niin ei ole varaa?
Ulkomaalaisille osaajille on tietenkin aina tarvetta Suomelle ja muillekin kehittyneille länsimaille.
Ongelma on vain että suurin osa haluaa mennä USA:han .
huippuosaajille on aina tarvetta.
On varmaan, mutta ei ne todellakaan Suomeen tule.
Antaa hrin men ihan rauhassa jos se rahan jahtaaminen heidät onnelliseksi tekee ni se on hyvä maa siihen millään muulka mitään väliä olekkaan kun pankkitilin saldolla mä olen jo pitempään katellu et sie pitäs varmaan jo vuositulot ol vähintään sadanmiljoonan luokkaa jos siellä meinas edes jotenkin välttävästi pärjätä sillä elämäntyylillä mitä he esittävät elävänsä miten se maa edes enään on jaloillaan kun yrityksistä suurin osa maksanee veronsa johonkin muuhun maahan kuin yhdysvalloille
Ulkomaalaiset huippuosaajat teki USA:n atomipommin ja avaruusraketitkin.
entiset saksalaiset natsit oli USA:n avaruusohjelman johdossa.
Eikö niiden ois linnassa pitäny olla.
Olivat vähän erilaisia huippuosaajia kuin meille haalittavat kehitysmaiden "huippu-kirurgit" ja "raketti-insinöörit".
Haettiin siis osaamista eikä vielä halvempia vaihtoehtoja korvaamaan halpatyövoimaa.
Mihin joutuivat ne 2015 tulleet huippuosaajat?
Ne sai kielteisen päätöksen ja jäivät laittomasti maahan. Millä elävät? No sen voi jokainen kuvitella.
syntyperäiset amerikkalaiset ei ole keksineet juuri mitään merkittävää.
sen ymmärtää hyvin kun ajattelee minkälaisia pölvästejä Trumpin kannattajat ovat Amerikan sydänmailta.
Ryntäävät kongressitaloon kuin aivottomat oliot.
Ainakin sotivat jokapuolella.
Himohommaa!
Tupakka, peruna, paprika ja maissi ainakin...
Edison oli amerikkalainen? Vuolas keksijä jos kuka.
Eivät rynnänneet. Et siis ole nähnyt alkuperäisiä videoita.
No sehän tarkoittaa, että "tarvitsemme" eliitille lisää rahaa ja valtaa, sekä demokratian tuhoamista. Jo aristoteles tiesi kertoa, että monietnisessä yhteiskunnassa ei voi olla demokratiaa. Hajoita ja hallitse. Eliitin paras juoni on ollut se, miten se alisti koko vasemmiston woketuksella persehuorikseen.
Arkkitehti, nykyinen opetusministeri Adlercreuz haluaa Suomeen 40 000 "työntekijää" vuosittain.
Onko eliitin kotkotuksena se , että Suomi täytetään halpatyövoimalla ja että palkkoja saadaan laskettua?
Kyllä juuri niin on.
Duunarien Palkat on jo muutenkin matalat.
No sepä juuri. Jää näille köyhtyville työnostajille enemmän pätäkkää säilöttäväksi Sveitsin ja Gaymansaaren pankkeihin. Mutta joskus mietin sitä vanhaa sanontaa "Ahneella on kakkanen loppu". Kuolevat suht' nuorena ylensyöntiin, hurjastelevat loistoautoillaan tai veneillään kuolemaan. Joku jopa ahneen perillisen murhaamaan. Eikä ihmisen sydän ole kone joka kestää jatkuvan varuillaan ilon ja pelon siitä että tulee jokin talousromahdus ja omaisuus on vain paperia.
Ei ainoastaan Adlercreuz vaan kaikki muut puolueet paitsi persut.
Suomessa julkinen sektori supistaa koska valtion talous on kuralla . Samaisesta syytä ei ole palkanmaksukykyä vaikka olisi tarvetta
https://yle.fi/a/74-20105132
Se pula joka on on tuolla julkisella sektorilla .Yksityisellä sektorilla ei ole minkäänlaista pulaa tekijöistä, niitä on yllin kyllin työttömyyskortistossa jonne tekijöitä on laitettu vuosikausia Suomessa kestäneiden irtisanomis aaltojen myötä. Yksityinen sektori kärsii kilpailukyvyn heikentymisestä ilmasto toimien sekä euroopassa vallitsevan sota tilanteen myötä jossa Venäjä pakotteet vaikuttavat raaka aineiden kallistumiseen ja kilpailukykyymme.
Vääntäsin rautalangasta jos kiinnostas mu ala teille idiooteille edes yrittään lueppa oma tekstisi ajatuksella niin moneen kertaan että ymmärrät mitä kirjoitat josko si jopa jotain tajuaisit mu onnea
No jospa vääntäisit sitten rautalangasta meille idiooteille, kun en ymmärtänyt tuosta sepustuksestasi yhtään mitään.
Se on hallitukselta pelkkää puhetta ilman tekoja. Työllisyyden piti muutenkin nousta ja tulla lisää työpaikkoja ja miten kävi: tulikin lisää irtisanomisia ja konkursseja.
Siirrytään sotatalouteen, se tuo työpaikkoja, ainakin Hesarin mukaan Venäjällä pyyhkii hyvin, työllisyys huipussaan ja palkat nousseet.
Tuo on si sodan jälkeen kun tarvii aloittaa se uudisrakentaminen
Suzanne Innes Stubb kyllä heti sai työpaikan kun Suomeen saapui!
Tiedän tällä hetkellä 3 fiksua alle 30 vuotiasta nuorta joilla ei ole töitä!
Jokaisella heistä on ammatillinen koulutus, Yhdellä useampi tutkinto
HEILLÄ EI OLE TÖITÄ
Yksi heistä on Äitinsä suhteilla saanut väliaikaisia töitä
Työnantajan mukaan henkilön pitää olla 25 vuotiaana Maisteri tai Diblomi Insinööri noin 12 vuoden työkokemuksella!
Valitettavasti tuollaisia työnhakijoita ei ole olemassa!
Mistä lähtien muka on ollut viiden kuukauden karenssit vanha oli kolme nykyinen on kaksi enkä ymmärrä tuota itkemistäsi sosku makso käsittelyjen ajan kuitenkin ja maksaa nytkin lienee herrojen ongelma eduskunnassa hoitaa nuo asiat kuntoon lupashan ne hoitaa satatuhatta työpaikkaa ny on tähän mennessä tainnu tul jo yli satatuhatta työtöntä lisää iha noi niiku uteliaisuudesta mistä mahtoivat luulevansa pystymään ottamaan verorahat edes lainojen maksuun tiet pitäs laajalti kunnostaa on huonoimmassa kunnossa ikinäja autoilua verotetaan siksi että ne rahat piti mennä teiden kunnossa pitoon mihin olette ne tuhlanneet koulutusjärjestelmää pitäs uudistaa ja tehostaa opettajia ja kouluavustajia palkata lisää hoitohenkilöstöä pitäs palkata lisää niitä TEKEVIÄ poliiseja pitäs palkata lisää ja ihan yleisesti sosiaali järjestelmää pitäs järkeistää toimivammaksi tämä sote paska oli susi jo suunnittelu pöydällä olettekö yhtään laskeneet kuinka paljon enemmän maksetaan kuin mitä vanhalla toimivalla systeemillä mitäs toimivaa meinasitte seuraavaksi rikkoa vai joko kaikki toimivat on rikottu kaupunkin kaupunkien vuokraasuntoja pitäs rakentaa lisää vanhoja pitäs saneerata niin kaupungin vuokraasuntoja kuin yksityisessä omistuksessakin olevia kerrostaloja kuinka huonoonkuntoon voi asunnon laskea ennen kuin kunnat julistaa ne asuinkelvottomiksi vai terveysvirastoko sen tekee
Kirjoitat juttusi yhteenpötköön.
Opettele pilkut, pisteet ja isot kirjaimet.
Se ei paljon vaadi.
Ei 'luulevansa pystymään' vaan luulla pystyvänsä.
Kaveri kertoi eräästä valtion tärkeästä duunista, että naureskelevat siellä, että ollaan tekevinämme töitä.
Netta sanooisi tuohon: pötyä. Eikä osaisi perustella, vaan jättäisi perustelun sinum tehtäväksi.
Tunnemmeko tuon Nettasi?
Onko tämä se kauramiljonäärin väkivaltainen ex vaimo?
Poliitikon huippuosaaja: dibidabi englantia puhuva henkilö jostain Kalkutan sivukujalta, joka on valmis tekemään polkuhintaan mitä vaan.
Me tarvitsemme osaajia emme siis persuja töihin. MOT
Se "tarve" on pelkkä savuverho, jolla yritetään välttää joutumasta kohtaamaan kansan vihaa, jos totuus paljastuisi liian selkeästi. EU on autonomiaksi pyrkivä kvasivaltio, jossa halutaan hävittää kansallisvaltiot, kansallisidentiteetti, etnisyys jne. Sitä kaikkea hävitetään siirtämällä koko ajan enemmän valtaa Brysseliin ja muokkaamalla demografiaa "kansainvälisemmäksi". Tätä EU-politiikkaa tukee kansallisvaltioissa toimivat EU:n kätyrit, kuten meillä esim. Kepu, SDP ja Kokoomus. Perussuomalaiset on tämän vastavoima, joka pyrkii vahvistamaan kansallisidentiteettiä, itsenäisyyttä, oma kansa ensin -ajattelua jne. ja siksi he ovat alituisen hyökkäilyn kohteena. Kuten Tytti Tuppurainen möläytti "oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista", tarkoittaa sitä, että kansallisvaltio on EU:n tavoitteille vahingollinen.
Suomessa on työpaikkapula ja palkanmaksupula. 50000-80000 avointa työpaikkaa vs. 500000-1000000 työtöntä. Se on yhtälö, joka vain hullun mielestä korjaantuu lisäämällä työikäisten määrää. Kroonistunut massatyöttömyys on EU-politiikan seurausta, eikä sitä korjata "työperäisellä maahanmuutolla", vaan korjaamalla perusongelmat, eli palauttamalla hyvinvointijärjestelmämme siihen toimintatapaan, mitä se oli ennen EU-jäsenyyttä.
Aloittaja on somali, tosin Suomen kansalainen.
Huippu markkinat on jossain muualla kuin ruuhka cityssä.
Paljon työvoimaa vähän töitä pitää palkat matalina ja pomot tyytyväisinä...
Eikö tekoäly korvaakkaan ihmistä työmarkkinoilla