Suomen hallitusksentäydellinen osaamattomuus

Koskaan, ei koskaan ole ollut näin osaamatonta hallitusta. Sitten vielä fanit kiljuvat, että se olisi muiden vika.
Kuinka hemmetin yksinkertaista nuo fanit ovat?

Ja persuomalaiseisen modeyhtiön on turha poistaa. Olen jo kopioinut ja jähettänyt kymmenille alustoille. Lähinnä kansainvälisille, niin kohta on taas teidän oma kohu päällännsä.
5113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No saamme sentään ennätyksellisesti valtionvelkaa VVM:n mukaan ainakin 60 200 000 000 euroa. Päälle ainakin 4 000 000 000 eurolla tuottavan valtion omistuksen myyntiä eli piilotettua velanottotarvetta.

Äänestä
  • osaamattomuus virheet peitellään rasismilla, vihanlietsonnalla ja syyttämällä muita -

    ihan tavanomaista fasistien toimintaa...

    ÄLÄ KOSKAAN ÄÄNESTÄ PORVARIA!

    Äänestä

Työttömyyskin jo EU:n kolmanneksi korkein Espanjan ja Kreikan jälkeen ja nousee EU:n toisiksi nopeiten Liettuan jälkeen. Orpon, Purran, Satosen ja Marttisen työn jälki on tuttua sutta & sekundaa.

Äänestä

Lisää sopeutustoimia ja leikkauksia, jotta talous, työllisyys ja velanotto saadaan paskottua entistäkin paremmin.

Äänestä

Persut rinnastuu lähinnä hihhuleihin, jotka on omasta mielestään aina oikeassa ja muut väärässä.
Hihhulit esim. uskoo, että maapallo on 6000-10000 vuotta vanha, osa jopa että maapallo on litteä jne. Tai että evoluutio on fiktio.

Ei niiden kanssa, kuten ei persujenkaan kanssa, kannata edes yrittää kommunikoida, koska ne ovat aivopesseet itsensä omaan uskoonsa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Koskaan, ei koskaan ole ollut näin osaamatonta hallitusta. Sitten vielä fanit kiljuvat, että se olisi muiden vika.
Kuinka hemmetin yksinkertaista nuo fanit ovat?

Ja persuomalaiseisen modeyhtiön on turha poistaa. Olen jo kopioinut ja jähettänyt kymmenille alustoille. Lähinnä kansainvälisille, niin kohta on taas teidän oma kohu päällännsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu