ole kyse. Järkeä pitäisi löytyä. Jos paperityönantajan palkkapotti putoaa ulkoistamisen myötä esim.0,5% ei sillä ole mitään merkitystä. Kyse on aivan muusta. Tämä saadaan aikaiseksi vaikka luopumalla ulkomaisista jättiläismäisistä pääkonttoreista tai paperitolloille myydyistä hirmuhintaisista tietojärjestelmistä joita varten jokaiselle paikkakunnalle on pitänyt rekrytoida satoja henkilöitä. Näitä tappioita eivät osakkeenomistajat saa ikinä takaisin.
Ei tässä
nöyrtymisestä
4285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kun katsoo paperiteollisuuden kustannusrakennetta, suurin kulu ovat erilaiset verot. Kokonaismäärä on noin puolet tuotannon arvosta.
Puu, muut raaka-aineet ja palvelut (esim. puunkorjuu) vievät kolmanneksen.
Tuyöntekijöille jää käteen alle kymmenesosa, firmoille vielä vähemmän.
Vuoden alusta siirryttiin firmojen tuplaverotukseen ja ensi vuoden alusta puun tuplaverotukseen. Sossut haluavat tappaa tämänkin teollisuudenalan Suomesta.
enpä usko että jonkun hatusta vedetyn 0.5 prosentin takia tässä tilanteessa ollaan. jossain luki että säästöt voisivat olla jopa miljardeja. se on vähän eri juttu kuin 0.5%
Prosenttien nousevan? Kun paperimiesten(ei sisällä johtajien ja toimihenkilöiden palkkakuluja) palkkakulut on n.3% kokonaiskuluista, niin minusta se 0,5% oli varsin rohkea veikkaus.
Osittain turhaa:
Turhanpäiväiset kaaikenmaailman (trendikkäät?)
ulkomaaalaiset konttorit ja suomalaisten turhat ja
tolkuttomat jatkuvat reissut sinne.
Joutoväkeä riittävästi.
Voi vähentää.
Hirmuhintaiset tietojärjestelmät tosi.
Johtajia vedetään, kuin entistä pässiä narusta,
kun heillä ei ole riittävästi alan tuntemusta.
Satoja uusia työpaikkoja tuskin tullut on.