Suomen elintaso valtionvelalla ja velkaantumisella ylläpidetty

Tätä ei näytä kansa ymmärtävän.
Vasemmisto vastustaa vastuuttomasti
kaikkia hallituksen leikkauspäätöksiä.
Keinotekoisen elintason ylläpitäminen
velalla ja lisävelan ottaminen joka vuosi
johtaa katastrofiin.
Suomen valtiontalous on huteralla pohjalla.
Ankeammat ajat ovat vielä edessä ellei valtio
saa menojaan pienemmäksi.
Vasemmiston ei pidä ääniä kalastella ja haukkua
hallitusta.
Vasemmiston pitäisi sen sijaan etsiä ja esittää
ehdotuksia, mistä voitaisiin säästää.
Tällaisia ehdotuksia ei tule eikä ole tullut.
Mitään takeita ei ole, että talouskasvu toisi
lisätuloja.
Ellei lisätuloja saada ja velkaantuminen vaan kasvaa,
edessä on kaikkien etuuksien karsiminen.
Palvelut heikkenevät kaikilta.
Köyhällä valtiolla ei ole samoihin etuuksiin kuin
on tarjolla rikkaimmissa maissa.
Heräkää jo Suomen kansa tosiasioiden
tunnustamiseen.
7145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aina, kun hallituksessa on SDP ja LaitaVasemmisto ja MyrkynVihreät ja VasemmistoKEPU:n - PUNIKKI-Kommunistit !

_____________ Niin VELKAA Tehdään Surutta - Kansan Piikkiin !

Äänestä
  • Juuri näin.ei tartte huutaa,uskotaan. :)

    Äänestä

Ensimmäinen teko oli rikkaiden veroalennus eli velkaa piti ottaa lisää tämän korjaamiseen ja sen jälkeen velanotto on vaan noussut.

Edes työllisyyttä ei tämä hallitus saa nostettua.

Äänestä
  • Älä nyt valehtele,vääristele! Vasemmisto instituutiot ei maksa centtiään veroa!

    Äänestä

Persuihin iskee joku ihmeen natsihulluus kun vähän saavat valtaa. Kokkarit pitää huolen, että persut saavat leikata ja kurittaa porukkaa niin, että kannatus romahtaa. Rasistinaskeille ihan oikein.

Äänestä
  • Ja ratkaisu tömäkkä poliittinen lakko...!?

    Äänestä

Missäs nää sikteen korkmannit ,SDP, muut asiantuntijat ovat olleet 20 vuotta!
Talous mennyt vain alaspäin!
Nyt kyllä ollaan neuvomassa,siis moittimassa, kun ei olekkaan oma etupiiri
vallassa!

YLE marssittaa nyt asiantuntijoita ,ei vaan erityisasiantuntijoita?valehtelemaan ja
peittelemään tulipaloa! Ja haukkumaan hallitusta.ei sitä muuten pääsiskään
YLElle!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tätä ei näytä kansa ymmärtävän.
Vasemmisto vastustaa vastuuttomasti
kaikkia hallituksen leikkauspäätöksiä.
Keinotekoisen elintason ylläpitäminen
velalla ja lisävelan ottaminen joka vuosi
johtaa katastrofiin.
Suomen valtiontalous on huteralla pohjalla.
Ankeammat ajat ovat vielä edessä ellei valtio
saa menojaan pienemmäksi.
Vasemmiston ei pidä ääniä kalastella ja haukkua
hallitusta.
Vasemmiston pitäisi sen sijaan etsiä ja esittää
ehdotuksia, mistä voitaisiin säästää.
Tällaisia ehdotuksia ei tule eikä ole tullut.
Mitään takeita ei ole, että talouskasvu toisi
lisätuloja.
Ellei lisätuloja saada ja velkaantuminen vaan kasvaa,
edessä on kaikkien etuuksien karsiminen.
Palvelut heikkenevät kaikilta.
Köyhällä valtiolla ei ole samoihin etuuksiin kuin
on tarjolla rikkaimmissa maissa.
Heräkää jo Suomen kansa tosiasioiden
tunnustamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu