Katson aina vastaantulevaa mustakaapunaista tiukasti silmiin

ja jos on vielä sellainen nainen, että on peittänyt myös naamansa, niin tokaisen sille, että täällä ei saa naamioitua. Ei ne ikinä vastaan mitään.

Että sellainen rasisti minä olen.
17248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Hyvä että muistutat mitä LAKI sanoo! Lisäksi varjo-olennot ovat muutenkin epämääräisiä ja jotenkin yhteiskuntaan kuulumattomia koska Suomi on avoin ja reilu kansa.

Äänestä

Musset pitää meitä tyhminä.

Äänestä
  • Alempiarvoisina joille voi valehdella.

    Äänestä

Suvaitsevaisuus on kaukana muslimeista.

Äänestä

Mutta miksi niin teet?

Äänestä
  • Siksi että noin pukeutuneet tyypit ei kuulu tänne.

    Äänestä

Minä taas katson mustaan hiiappiin puketunutta naista himoiten. Saa siinä nainen mietittävää kerrassaan.

Äänestä
  • Ei se ollut nainen. Miksi luulet että vain naiset käyttää hiiappia?

    Äänestä

Jos tuntuu että pierettää niin kannatta yrittää pidättää siihen saakka kun musse tulee kohdalle ja silloin pieraista.

Äänestä
  • Ei käy kateeksi burkha jos on ilmavaivoja.
    Tuli vaan mieleen.

    Äänestä

On täällä vajaita avauksia. Eikö ole mitään oikeaa tekemistä?

Äänestä

Ei ne osaa suomea paitsi ne supisuomalaiset i s i s -naiset, jotka silloinen ulkoministeri Haavisto haki puolisalaa leireiltä. Niillä on musta huppu yleensä päässä tai sellainen musta "kuolalappu" , joka jättää vain kapean näkymän silmiin. Ne tuntee myös isosta lapsijoukosta.

Äänestä

Kokeilin tuota silmiinkatsomiskikkaa ja vastapuoli hymyili viettelevästi. Rasistiksi leimautumisen pelossani katsoin toisaalle ja poistuin tilanteesta muualle. Hävetti kauheasti jälkeenpäin kun ajattelin että kyseinen tummaihoinen naisoletettu on varattu oman kulttuurinsa edustajalle eikä minulle valkoihoiselle heteromiehelle.
Tein heti jäsenhakemuksen vihreisiin, toivottavasti eivät tyrmää hakemustani aiemman käytökseni vuoksi.

Äänestä

Toiset saavat naamioitua, toiset eivät. Toiset ovat yhdenvertaisempia kuin toiset.

Äänestä

Alkaisko kaavut vähetä jos soittaisi poliisille,ja kertosi että epäilee että kaavun alla on ase ?

Äänestä
  • Perättömän ilmoituksen rangaistusta kovennettaisiin ja siihen lisättäisiin mainintoja mahdollisesta rasistisesta motiivista, joka triplaa rangaistuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Perättömän ilmoituksen rangaistusta kovennettaisiin ja siihen lisättäisiin mainintoja mahdollisesta rasistisesta motiivista, joka triplaa rangaistuksen.

    niin mitä sillä on ei voi tietää?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

ja jos on vielä sellainen nainen, että on peittänyt myös naamansa, niin tokaisen sille, että täällä ei saa naamioitua. Ei ne ikinä vastaan mitään.

Että sellainen rasisti minä olen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu