Ulkomaalaiset tehneet Ruotsista poliisivaltion

Ruotsalaiset joutuvat elämään polisii ja valvonta valtiossa eikä omasta syystään.
24171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Ruotsi on tuonut näistä sotaa käyvistä maista vastapuolen pakolaisia mikä oletettavasti on saanut ihmiset vastakkain Ruotsissa

Äänestä
  • Ruotsissa on myöskin ulkomaalaisia ihmisiä jotka hallitsevat Afrikassa vastapuolen rikollista toimintaa ja Ruotsissa ei ole oltu tästä tietoisia.

    Äänestä

Mitä seuraavaksi Ruotsissa ukraanalaisten ja venäläisten välisiä ongelmia.

Äänestä

Ruotsin kuningas on polttanut aivot ja sillat

Äänestä

Kolumbia on kiinnostunut Ruotsin ulkomalaisten yhteyksistä Afrikassa

Äänestä

Ruotsissa ollaan perustamassa etupiiriä tietyillä alueilla missä etulinjassa on odotettavissa yhteenottoja.

Äänestä

Kyllä se on kuule ruotsalaiset ihan itse omiin muroihinsa kusseet. Ei tyhmyydestä pidä ketään muita syyttää.

Äänestä

Ruotsin rikkaat eivät ajatelleet loppuun asti miten Ruotsin tilanne tulee vaikuttamaan välillisesti rikkaiden elämään.

Äänestä

Onko Ruotsilla nyt yhteyksiä huumeiden maailmankaupassa vai mistä Ruotsi saa kymmenet mijardit mistä Suomessa ollaan kateellisia.

Äänestä
  • Ruotsin Valtion budjetti on kyllä epäilyttävän iso mitä talouskasvu ei voi selittää.

    Äänestä

  • Rikollisvaltio

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Rikollisvaltio

    Suomen on otettava huomioon Ruotsin nykyinen asema rikollisvaltiona rajanaapurina ja estettävä laittomat rajanylitykset ja varmistettava sotilaallista puolustusta

    Äänestä

Ei ne sinne tunkeutuneet.
Itse ottivat, joka ikiselle myönsivät itse luvat. Kantakoon itse vastuun.
Ei ne ole voineet itse päättää minne ne asutetaan, miten koulutetaan, sivistetään, työllistetään jne. Ruotsi on itse saanut päättää kaikesta ja tämän se valitsi.

Äänestä

Miten tämä Ruotsi on hyväksytty Naton jäsenmaa. Turkki vastusti Ruotsin toimia maailmanlaajuisesti huumeiden bisneksessä.

Äänestä
  • Turkki ja Ruosti kilpailevat samoista alueista ja asiakkaista.

    Äänestä

Ruotsi on vielä sodassa sekaantumalla kansainvälisillä markkinoilla hämärä bisnes.

Äänestä
  • Ruotsi on myynyt aseita enemmän 20 vuodessa mitä sodassa vuodessa yhteensä.

    Äänestä

Ruotsi osaa kyllä neuvotella ulkomaalaisten kanssa Ruotsissa mutta aina tämäkään ei onnistu kun panokset ovat korkeat useita kymmeniä miljardeja kruunu.

Äänestä

Täysin omasta syystä.

Äänestä

Venäjä voi olla kiinnostunut että yritetäänkö Ruotsin kautta kuljettaa ydinaseita Ukrainaan.

Äänestä
  • Ei ole mikään mahdoton ajatus ottaen huomioon Ruotsin nykyisen tilanteen roistovaltiona.

    Äänestä

Rautaa rajalle ja kaikki jotka näyttävät tytöiltä tulta munille.

Äänestä

Ruotsin toimet ovat ihmiskauppaa mitä Ruotsi tästä hyötyy on selitettävissä ihmisoikeuksilla.

Äänestä

Armeija pitänyt ottaa avuksi jo.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ruotsalaiset joutuvat elämään polisii ja valvonta valtiossa eikä omasta syystään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu