Tehtäisiinkö Suomesta onnellisten persujen maa?

Eikö persuillakin olisi oikeus onnelliseen elämään kuten muillakin Suomessa olevilla?
9137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mahdoton toteuttaa.
Mikäli sille persujen pysyvälle onnelle annattaisiin kaikki henkinen ja materiaalinen
mahdollisuus.
Syntyisi kapina ja sisällissota onnellisuuden lakkauttamisen puolesta.
Tosin se kapina loppuisi lyhyeen koska kaikki kääntyisivät
anti-onnellisuuden puolelle ja taas ne saisi vihata ketä tahansa.

Äänestä

Olen jo aiemmin ehdottanut reservaatin perustamista heille. Siellä olisi jatkuvasti 1950-luku, näköratiota ei vielä ole. Putkiratio löytyy ja sieltä tulee Kekkosen puhe aina uutena vuotena.

Äänestä

Mistä viha kumpuaa omaa kansaa kohtaan, onko koulutuksen puutetta?

Äänestä
  • Samaa ihmettelen.
    Miksi esim vihreät, vaatii ulkomaalaisille parempia etuja kuin Suomalaisille, ja Suomalaiset viellä maksajiksi?

    Mitä ovat tehneet Suomalaisten hyväksi?

    Muistaako joku edes yhden asian?

    Äänestä

Tietysti.

Pyydähän vihavihreitä lopettamaan jatkuvat keksityt syytökset, ni kaikki on hyvin. Muiden syyttely, ja nimittely taas tänään uutisissa lietsoo vastakkainasettelua, ja vihaa😟

Ikävää että vihreät jatkuvasti pyrkivät syytteillään esille ja niitä uutisoidaan. Uutiset leviää ulkomaille, ja Suomikuva huononee.
Samalla toki Suomalaisilla aukeaa silmät moisille syytöksille.

Ottaisivat mallia Saksasta. Siellä on sentään äärioikeisto, ja vasemmisto pärjää silti ulisematta.

Äänestä
  • ... Seuraavissa vaaleissa Kokoomus ja Perus-Suomalaiset saavat ääniä vaan enemmän. UlkomaillaSaksa, Ranska, Britannia näkyy ongelmia, joita vihreät ja vasemmisto ei kykene hoitamaan. Siksi kansa äänestää niitä, joillasiihen eväät.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    ... Seuraavissa vaaleissa Kokoomus ja Perus-Suomalaiset saavat ääniä vaan enemmän. UlkomaillaSaksa, Ranska, Britannia näkyy ongelmia, joita vihreät ja vasemmisto ei kykene hoitamaan. Siksi kansa äänestää niitä, joillasiihen eväät.

    "Anonyymi
    2024-09-02 22:43:00
    ... Seuraavissa vaaleissa Kokoomus ja Perus-Suomalaiset saavat ääniä vaan enemmän".

    kkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkk

    Toive ajattelua ja on muuten uusi sana perssujen lokikirjaan.
    Kaikkea sitä näkee.

    Äänestä

Persu joka ei valita kaikesta ei ole oikea persu. Persut ovat ammattivalittajia, joiden mielestä kaikki on kurjaa paskaa ja vieläkin huonommin. Mitään positiivista et koskaan kuule persun suusta.

1Äänestä

Noinko peräkamarissa ajattelit? Oliko reinot jalassa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eikö persuillakin olisi oikeus onnelliseen elämään kuten muillakin Suomessa olevilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu