Halutaanko yhteiskuntaa vahingoittavia järjestöjä tukea verovaroin?

Anonyymi-ap

Ammattiliiton jäsenmaksun osittainen verovähennys on epäoikeudenmukainen. Liittoon kuuluminen on vapaaehtoista. Ei ole mikään tulonhankintakulu. Sama palkka kuuluu liittoon tai ei. Vain puolet jengistä kuuluu liittoon. Ei ole oikein, että toinen puoli työntekijöistä sponsoroi valtion kassaan syntyvää aukkoa. Itse asiassa liiton jäsenet maksavat itse siitä osan. Vähennyksen hyöty on vähäinen, koska se tehdään bruttopalkasta. Se on veroprosentin mukainen. Lisäksi vähennyksen saajat joutuvat muiden tavoin maksamaan noin 80 euroa vuodessa vähennyksestä syntyvän kuopan täyttämiseksi. Verovähennyshyöty on pieni. Enemmän muodollinen tuki. Kysymys on ennemmin siitä, halutaanko lakkoilevia järjestöjä tukea yhteiskunnan varoin. Ei ole oikeudenmukaista.

Valtion kassaan tulee 200 miljoonaa lisää, jos ja kun verovähennys poistetaan.

Ammattiliittojen miljoonaosingot, joita on nostettu verottomana, pitää laittaa verolle. Veropakolaisuus riittää. Verovapaus kuuluu yleishyödyllisille yhteisöille. SAK ei ole yleishyödyllinen. Poliittiset lakot aiheuttivat miljoonavahingot yrityksille ja bruttokansantuotteesta katosi kaksi miljardia. Satamien sulkeminen kahdeksi viikoksi ihan huvikseen ei ole yhteiskunnalle hyödyllistä toimintaa.

Kyllä ammattiliittojen pitää tulla toimeen omillaan. Ellei tule, niin ovat turhia.

3

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos AY_llike joutuisi verolle,niin kaikki säätiöt joutuisivat myös verotuksen piiriin ja se taas ei sovi esim: RKP:lle,tai EK:LLE.

      • Anonyymi

        SAK ehdotti kaikille yleishyödyllisille viiden prossan lähdeveroa. Siis, kaikille !!

        Ei kelvannut.....


    • Anonyymi

      Ei kelvannut ei.
      Mutta katsotaanpas kuinka kelpaa rikkureille sianliete ja siankusi kun TES lakot alkavat.

      Talkoo-Taavetti

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2078
    2. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      46
      1695
    3. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      110
      1460
    4. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1206
    5. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      1004
    6. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      75
      938
    7. Mikä on kaivattusi

      ammatti?
      Ikävä
      59
      835
    8. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      52
      779
    9. Teit yllättävän siirron

      Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,
      Ikävä
      28
      750
    10. Kaipaatko nainen

      Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd
      Ikävä
      99
      709
    Aihe