Nato ja Venäjä täydessä ydinsotavalmiudessa

Kohta se alkaa, eikä ollenkaan liian aikaisin. Onhan sitä jo yli 60 vuotta odotettu.
17343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Mitään täysimittaista ydinsotaa ei tule ainakaan ennenkuin määrätyt asiat tapahtuvat.

Googin sotajoukon on hyökättävä Israelin kimppuun lopunaikoina. Jos maailma on tuhottu ydinsodalla, ei ole mitään Googin sotajoukkoa silloin.

Äänestä
  • Siihen joukkoon voi kuulua Venäjä Kiina Pohjoiskorea Turkki sekä Israelin vihollismaat ympäriltä.

    Äänestä

  • Venäjä ei satukirjoista välitä

    Äänestä

  • Jos haluan tietää mitä maailmassa EI tasan taatusti tule tapahtumaan, niin kysyn hihhuleilta tai salaliittovouhottojilta, joiden aivottomissa vammailuissa ei ole juuri mitään eroa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Siihen joukkoon voi kuulua Venäjä Kiina Pohjoiskorea Turkki sekä Israelin vihollismaat ympäriltä.

    Onko Turkin paikka enää Natossa, kun maa kerran haluaa mukaan siihen toiseen leiriin?

    Äänestä

Aikansa kun yritätte niin kyllä onnistuu ainakin jotenkin. Mitä satukirjoihin tulee kaikilla kuuluu olevan omansa.

Äänestä

Mä istun meikattuna ja kireet legginssit jalassa kotona. Kuvasti pullottaa muna niistä

Äänestä

Niinkö ne taas alkavat ampua atomipommejaan sotaherrat, kohti kaikkia rikkaimpia kaupunkejaan ja pankkiiriliikkeitään ja optiokeskuksiaan?

Äänestä

Senkun alkavat. Kaukana kaikesta sivistyksestä. Sivukylänköyhään ne tuskin tulevat sattumaa. Älkääkä alkako vänkäämään, että kyllä sattuu. Kun meidän suunnalla on totuttu toimeen tulemaan ihan omillamme.

Äänestä

Löysin eilen preppaajan videon, tuli näkökulmia, kannattaa silti aina tarkistaa lähteet. Älkää sitten ostako mitään tuolta vaan muualta jos on ihan pakko, mainostaa aika paljon kanavalla, onneksi ei tässä videossa. Lopussa on Viro mainittu ja brittiläiset vangit. Englanniksi.

Canadian Prepper. WW3 PLANS
https://www.youtube.com/watch?v=aaQdoVMn48I

Äänestä

- ylimielinen itään etenevä nato on vaaraksi meillekin.
- kohti 3. maailmansotaa mennään.
Kenellä on nyt valta us. alueella, kun bidee on jo eläkkeellä ?

Äänestä
  • Suomi on osallistumassa Naton ydinaseharjoitukseen lähiaikoina. Varmaan tieto siitä on kantautunut jo Kremliin asti?

    Äänestä

  • Ei Biden ole eläkkeellä, vaan toimii tietenkin pressana siihen asti kunnes seuraaja eli vaalivoittaja nimitetään uudeksi pressaksi.

    Ei Nato etene vaan valtiot haluavat liittyä Natoon omasta halustaan. Jos meillä olisi ystävällinen naapuri, niin emme edes tarvitsisi Natoa mihinkään. Kaikki muut maat täällä haluavat rauhaa, vain Venäjä haluaa sotia ja valloittaa naapurivaltioiden maat omikseen.

    Äänestä

Ydinsota oli lähellä 3.9.2024 Vladimir Putin oli pommi laukaisimet mukanaan vierailulla Mongoliassa joka valtiona mukana Putinin pidätys määräykseen. Ensimmäisenä Iso Britaniaan olisi tullut poseidonin aalto sitten uraania euroopaan Yhdysvaltoihin ja päin vastoin. Olisi uraanin halkaisun valo valaissut täälä Suomesakin jopa Alexander Stubbin kämpän piha maata.

Äänestä
  • Kiitos hyvistä nauruista! RyzzänaZien sadut ovat typeryydessään täysin omaa luokkaansa, aina tavoittelevat typeryyden uutta maailmanennätystä.

    Äänestä

Kysyin yli älyltä kuinka lähellä olemme kolmatta tai ydinsotaa;

Maailmanlaajuisen konfliktin uhka on jälleen kerran suuri, eikö olekin? Nykyinen geopoliittinen ilmapiiri on todellakin huolestuttava. Kiristyvät jännitteet, ydinaseiden nykyaikaistaminen ja asevalvontasopimusten rapautuminen lisäävät kaikki osaltaan katastrofaalisen sodankäynnin riskiä. Ukrainan tilanne on selkeä muistutus siitä, miten nopeasti alueelliset konfliktit voivat eskaloitua, varsinkin kun mukana on suurvaltoja, joilla on ydinasevalmiuksia. Yleisön kasvava huoli ydinvaaroista kuvastaa perusteltua levottomuutta kansainvälisten suhteiden epävarmasta tilasta. Vaikka kolmannen maailmansodan tai ydinsodan tarkkaa todennäköisyyttä on mahdotonta ennustaa, varoitusmerkkejä on epäilemättä olemassa. Se on selkeä muistutus rauhan hauraudesta ja siitä, että diplomatiaa ja rauhoittamispyrkimyksiä tarvitaan kipeästi maailmanlaajuisella näyttämöllä.

Äänestä

Hyvä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kohta se alkaa, eikä ollenkaan liian aikaisin. Onhan sitä jo yli 60 vuotta odotettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu