Toisaalta ihan hyväkin, että aikansa kutakin ja eiköhän tuo ollut vain ajan kysymys, koska alkoivat leikkiä negatiivisesti myös hintojen kanssa..
Hop Lop oli aikoinaan sellainen perheen yhteinen paikka, jonne mentiin isolla porukalla esimerkiksi omat lapset, vanhemmat ja isovanhemmat. Ei todellakaan mitään mahdollisuutta, että aikuisilta peritään hintaa, jos aikuisille ei ole järjestetty mitään sen hinnan eteen..
Hop Lop ei koskaan panostanut ruokailuun ja aikuisten hengailuun, niin eihän siellä metelissä jaksanut nälissään olla. Mitään kunnollista lounasbuffettia ei koskaan perustettu, niin lopulta ei menty sitten enää ollenkaan..
Aikuisille olisi pitänyt olla ruokailu, rauhalliset työtilat, ilmaiset hierontatuolit jne sillä jos aikuinen viihtyy, silloin lapsikin saa käyttää palvelua eli Hop Loppia..
Eihän nykyajan vanhemmat viihdy edes omien lastensa kanssa kotona saati jossain metelissä kaupungilla, niin onhan sen kulttuurikin muuttunut täysin. Tuli internet ja someriippuvuus eli sosiaalinen elämä lakkautettiin jo noin 10-20 vuotta takaperin..
Ei aikuisilla ole varaa, eikä aikaa tai kiinnostusta raahata lapsiaan kalliiseen leikkipuistoon, jos joutuu muutenkin joka kuukausi laskemaan rahojaan miten saa edes pakolliseen ruokaan riittämään..
Ehkä siellä johtotasolla ajateltiin vain lasten näkökulmasta Hop Loppia ja unohdettiin ne aikuiset, niin konkurssiinhan se menee nyt sitten..
https://www.iltalehti.fi/talous/a/f8a2499e-0904-4bc9-9752-2444729c1e4d

Vastaukset 12
Vanhimmat
Miksi yksikään firma luulee, että hintoja nostamalla palaa asiakkaat takaisin ? Eikö ihminen osaa enää johtaa vai onko menetetty kokonaan kyky menestyä ?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0e169106-f6a8-43b1-b2be-0df36b968986
Suomessa haetaan johtajiksi lukeneita ja hienoja titteleitä omaavia, mutta sosiaalinen kyky toimia ja laskeminen ovat toissijainen taito mikä pitäisi hallita.
Suomessa ei osata kuin nostaa hintoja ja samalla laskea tasoa ja laatua, pätee ihan joka asiaan. Suomalaiset ei tajua bisneksestä yhtään mitään, kaikki menee överihinnoitteluksi, typerää. Sitten ihmetellään, kun asiakkaat kaikkoaa ja konkkaa pukkaa.
Mitä tekemistä sodalla Ukrainassa on Hoplopin menestyksen (tai sen puutteen) kanssa??
Ei mitään. Sitä nyt vaan on helppo käyttää argumenttina kun hyväveli-johtaja on tehnyt paskaa työtä ja vienyt yrityksen konkan partaalle samalla nauttien kohtuuttomasta huippuliksasta jota ei todellakaan ole ansainnut.
Joutaakin menemään
ainut joka joutaa menemään oot sä
Mee töihin lakkopaska
No hyvä, että sulkivat vain 5 leikkipuistoa, mutta ihmetys on vain kova miksi tuollaisilla isoilla alueilla kuten Tampere edes on noin monta puistoa. Suurkaupungeilla on valtavasti tekemistä, menoa ja muutakin tarjontaa lapsiperheille.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/4ebba9e0-5b3d-4277-93d9-4f3b628fc990
Siis
Esimerkiksi kadut jolla kävellä
Me emme tarvitse sähkösyöppöjä halleja ja joissa nuokkuu lakkoon herkkiä laiskoja työläisten retkuja
Nuo sisäleikkupuistot kuuluu rakentaa vain sinne missä asuu eniten varakkaita lapsiperheitä ja on ylipäänsä vielä jäljellä syntyvyyttä. Ei lapsettomilla ja köyhillä ole muutenkaan mitään asiaa tuon hintaiseen paikkaan.
Hophop laski sen varaan, että tirkistely riittää.