Helsingin Sanomien toimittaja pahoinpideltiin reilu viikko sitten.
Todistajan mukaan pahoinpitelijät ilmoittivat syyksi Helsingin Sanomien
kirjoittelun Paperiliiton työtehtoneuvotteluista. Pahoinpitelijöistä osa oli
paperimiehiä. Pahoinpidelty toimittaja ei ole kirjoittanut Paperiliitosta.
Tapaus oli yksittäinen töllön työ, mutta Paperiliiton johtoa ei voi osoittaa
tapahtuneeseen aivan osattomaksi.
Jupakka sai alkunsa, kun HS julkaisi toukokuun 21. päivänä useita päiviä
valmistelemani uutisen, jonka mukaan Paperiliiton johto oli väläyttänyt
työehtoneuvotteluidensa sovittelussa vaatimusta työajan lyhentämisestä
neljällä viikolla. Uutista varten haastatellut Paperiliiton valtuuston ja
hallituksen jäsenet tyrmäsivät vaatimuksen. Lisäksi he kertoivat, että
liiton johdossa istuvat vasemmistoliittolaiset vievät tuoretta
puheenjohtajaa neuvotteluissa haluamaansa radikaaliin suuntaan.
Paperiliiton johtoryhmä reagoi uutiseen lähettämällä kentälle tekstiviestin:
"Tämän aamun Helsingin Sanomissa toimittaja Marjo Ollikaisen kirjoittaman
jutun tiedot eivät pidä miltään osin paikkaansa." Lisäksi puheenjohtaja
Jouko Ahonen kiisti uutisen tiedot SAK:n valtuustossa ja seuraavan päivän
HS.ssa.
Parin päivän kuluttua Metsäteollisuus ry.n toimitusjohtaja Timo Poranen
vahvisti HS:ssa sekä sanomalehti Kalevassa Paperin esitteneen työajan
lyhentämistä 150 tunnilla.
Ahonen ei kuitenkaan ollut kiistänyt vain HS:n uutista. Hän myös mitätöi
oman valtuustonsa ja hallituksensa useiden jäsenten huolestumisen
työehtoneuvotteluiden etenemisestä.
Aloin pikku hiljaa saada paperiliittolaisilta sähköposteja, joissa minun
syytettiin keksivän uutisia omasta päästäni ja kirjoittavan puolueellisesti.
Seuraavalla viikolla uutisoin Paperiliiton pyytäneen teollisuus- ja
kuljetusliitoilta tehokkaita tukitoimia, joihin useat liitot suhtautuivat
nuivasti.
Sähköpostien sisältö kovani. Sain kuulla olevani niin kovassa puutteessa,
että minun on sen vuoksi kiusattava paperiliittolaisia.
Tosin minun myös ilmoitettiin tarjoavan metsätyönantajan, Metsäteollisuus
ry:n työmarkkinajohtajalle erinäisiä seksuaalipalveluksia.
Kesäkuun 4. päivänä uutisoin Paperiliiton johtokunnan yksimielisesti
esittävän liittotoimikunnalleen ja -valtuustolleen valtakunnansovittelijan
jättämän sovintoesityksen hylkäämistä.
Jälleen Jouko Ahonen kiisti tiedot. Seuraavana päivänä liittotoimikunta ja
liittovaltuusto hylkäsivät sovintoesityksen - yksimielisesti.
Tässä vaiheessa paperitehtaalla työskentelevä tuttavani ensimmäisen kerran
näytti minulle Paperiliiton internetsivujen Jäsenistö keskustelee
-palstoilla käytävää keskustelua.
Minut on toukokuun 21. päivästä alkaen mainittu nimeltä useassa eri
keskustelussa. "Tukkikaa sen vandaalin sähköposti!!!" vaadittiin eräässä.
Sivuilla kritisoidaan, että "se Hesarin kurppa" käyttää lähteenään
nimettömiä valtuuston ja hallituksen jäseniä. Useissa muissa keskusteluissa
muun muassa liiton luottamusmiehiä solvattiin ja uhkailtiin nimeltä
mainiten. Onko siis ihme, etteivät hallinnon jäsenet uskalla puhua
julkisesti?
Hämmentävimpiä olivat viime viikolla näkemäni kommentit Ilta-Sanomien
uutisesta, joka koski HS:n toimittajan pahoinpitelyä:
"Niille paperimiehille pitää myöntää Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan
ristit ja kaksilla ketjuilla! -- Tää on jo toinen hyvin pidelty -- No
Iltiksen toimittajia saakin pidellä hyvin kuten Hesarinkin -- Väkivalta
lopettaa vit...ilun -- Joo, kyllä vähän hävettää varsinkin, kun oli VÄÄRÄ
toimittaja. Valheita levittäviä toimittajia on kyllä lupa muksia ja
'kouluttaa'."
Kommentteihin oli vastattu enimmäkseen hymiöillä ja kannustuksilla. Minun
nimeni on mainittu sivuilla niin usein, ettei kenellekään jää epäselväksi,
kuka on se toimittaja, jota on lupa muksia.
Paperiliiton moderaattori ei ollut vielä tätä kirjoitettaessa - lähes viikko
pahoinpitelyuutisen julkaisemisesta - poistanut internetsivuiltaan
väkivaltaan kehottavia tekstejä.
Puheenjohtaja Ahonen näyttää usein kommentoivan sivuilla jäsentensä
keskusteluita omalla nimellään. Väkivaltakehotuksia hän tai kukaan muukaan
Paperiliiton johdosta, ei ole kuitenkaan paheksunut tai muutenkaan
kommentoinut yhdelläkään sanalla.
Marjo Ollikainen

Vastaukset 38
Vanhimmat
pelleille, jota uhkailevat ja pahoinpitelevät asiaa puhuvaa naistoimittajaa. Ahonenkin saisi hävetä kun ei pyydä anteeksi kun hänen johtamansa liiton jäsenet toimivat kuin hampit kaduilla.
Kaikki olla yksilöitä. Ja nimimerkkien takaa tapahtuvaa kirjoittelua ei minusta ihmisten kannata ottaa hirveän vakavasti. Kyllähän tälläkin palstalla ihmiset ovat uhkailleet kaikkia Ahosesta perus paperiduunariin. Toki väkivalta ja henkilön omaan sähköpostiin uhkauksien lähettäminen on tuomittavaa, mutta sitä varten meillä on poliisit olemassa.
Onko muuten ne pahoinpitelijät jo saatu kiinni, kun heidän todetaan olevan paperimiehiä?
Ja sinun mielestä asiaa ei kannata ottaa vakavasti!
Totuus on se, että valtaosa paperiliiton jäsenistöstä on huonosti koulutettuja, sivistymättömiä ja väkivaltaisesti käyttäytyviä ääliöitä, jotka eivät kestä tosiasioiden uutisointia. He ovat tottuneet ratkaisemaan ongelmansa väkivallalla ja turvautuvat siihen tässäkin tilanteessa. Erittäin tuomittavaa toimintaa, jota ei kenenkään tarvitse tässä maassa hyväksyä!
Toisen toimittajan pahoinpitely?
on pahoinpidelty paperimiesten toimesta!
On pahoinpidellyt iltalehden toimittajan? Ja millä perusteella väität hesarin toimittajan pahoinpitelijän olevan paperimies?
Ei muuta kuin poliisi tutkimaan asiaa. Kirjoittajat voidaan selvittää IP-osoitteiden avulla ja sen jälkeen syyte niskaan. Tai sitten nimet julkisuuteen, jotta voidaan antaa junteille vähän tapakoulutusta. Väkivaltaisia junttipaskoja ei kenenkään tarvitse tässä maassa sietää.
Olet oikeassa. Nämä naisia pahoinpitelevät ja uhkailevat juntit kyllä tiedetään. Tosipaikan tulle he laskevat alleen ja parahtavat itkuun. Rikostutkinta on tässä asiassa aivan aiheellista. Myös uhkailuviestien pitäminen nettisivuilla pitkään on rikos sekin, eli rikoksen suosimista.
ainakin lievältä väkivallalta,etkös juuri tuominnut sellaisen?
On pahoinpidelty? Vai tarkoititko, että siitä hesarin miestoimittajasta voisi käyttää "nais"-nimitystä?
annetaan jo peruskoulussa. Osalla näistä änkyröistä on sekin jäänyt käymättä ja siksi koulutus olisi tarpeen!
akoiksi. Ja vieläpä typeriksi sellaisiksi!
Täällä puhutaan naisen pahoinpitelystä ja jossain luki kyllä ihan muuta..
Se on totta että uhkailu ja kunnianloukkaukset on rikos myös internetissä.
Tästä jos aletaan vouhottamaan niin melkein joka toinen saa syytteen niskoilleen kun tämän foorumin sisältöä lueskelee.
Ahonen on varmasti kärkitilastoissa kunnianloukkausten uhrina tällä foorumilla joten siitä vain tutkimuspyyntöjä väsäilemään...
väkivaltaan ovat pikkuisen eri asioita. Ja miten kunniattoman kunniaa voisi loukata?
Mielestäni en niin maininnutkaan.
Tuo jälkimmäinen lauseesi taas kertoo kaiken, nimittäin sinusta.
On nimimerkkien takaa ihan kiitettävästi yllytetty väkivaltaan.
Tuo oli jo aika paha. Kunniattomaksi mainitseminen saisi minut ainakin haastamaan kenet tahansa käräjille. Tässä konteksti tekee kohteeksesi Ahosen.
Muista, että kunnianloukkauksen aste on subjektiivinen kokemus. Lisäksi joukkotiedotusvälineitä, kuten tätä keskustelupalstaa käyttäen, kyse on aina törkeästä teosta.
kysymykseni Ahoseen liittyväksi? Minähän vain kysyin miten kunniattoman kunniaa voisi loukata? Meinaatko, että täällä ei enää saa edes kysymyksiä esittää?
Nimittäin minä olen. Tarkoitat siis kirjoittajaa eli minua joka jutun kirjoitti jota väität kunniattomaksi.
Vaihtoehtojan tuossa kirjoittamassasi teksissä ei ole kohteena kuin kaksi, jutun kirjoittaja tai Ahonen.
voit etsiä vaihtoehtoja niin paljon kuin haluat. Ja mitä siinä oikein vingut? Jos asia sinua korpeaa, niin sen kun käyt toimeen. Minua ei paperimiesten typeryyksillä peloitella!
Sisältösi oli helposti arvattavissa.
Mutta tämä on yllätys että et yritä edes pysyä sanojesi takana.
"miten kunniattoman kunniaa voisi loukata"
hehe, päivän paras!
Hyvä kysymys!
Konteksti = viitekehys. Vastasit viestiin, jossa kirjoitettiin Ahosen olevan suurin kunnianloukkausken uhri tällä palstalla. Mielestäni kohteen osalta ei tällöin jää paljon vaihtoehtoja. Mutta ilmeisesti olin väärässä, kun noin reagoit?
Ja niistä IP:n jäljittämisistä on sen verran tietoa, että pelkästään viime vuonna 1-2 tapausta kuukaudessa meni käräjille IP:n jäljityksen avulla. Tuomioitakin on jaettu - törkeästä kunnianloukkauksesta. Osa tuomituista käytti yleisessä käytössä olleita koneita; esim nettikahvila/kirjasto - kiinni jäivät siitä huolimatta.
juuri neuvottelupäivän aamuna sattui julki tulemaan,eikös siitä pahoinpitelystä ja uhkailuista ole jo jonkin aikaa kulunut?
olevan valhetta, koska sen julkisuuteen tulo sattui sopivasti neuvottelupäiväksi?
varmaan ihan totta mutta miksi sitä ei esim.eilen julkaistu? Sitä että onko neuvotteluilla ja tällä jutulla mitään tekemistä toistensa en tiedä,ehkä sattui vahingossa sama päivä...kuka tietää.
Mutta voi olla että Marjo viikonlopun aikana kirjoitti jutun, joten ei se olisi maanantain lehteen ehtinyt.
ole vahingosta, vaan tarkoituksella tähän päivään ajoitettu. Aivan normaalia käytäntöä.
paperimiesten toiminta normaalia käytäntöä. Ilman sitä juttu olisi jäänyt tekemättä.
toimintaa,jokaiseen ammattiryhmään mahtuu valitettavasti jokunen tyyppi joka humalassa tekee tyhmyyksiä,ei pidä yleistää kaikia koskevaksi.
Paperiliiton webbi-sivujen keskustelupalstalla saa Hesarin toimittajaa haukkua ja uhkailla vapaasti väkivallalla??
Sivut ovat Paperiliiton valvomat ja ylläpitämät, joten vastuu on viestien kirjoittajien lisäksi heidän.
On täällä tapahtuva haukkuminen ja uhkailu, joita täällä esiintyy varsin paljon?
Tämä onkin meille kaikille hörhöille avoin julkinen sekoilu- ja parjauspalsta, eikä minkään järjestön äänenkannattaja / virallinen kotisivu.
Eikä täälläkään saa "kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan".
Uhkailu tai solvaaminen ole yhtään oikeutetumpaa kuin muillakaan. Täällä julkisella palstalla se on jopa tuomittavampaa kuin tuollaisella suljetulla palstalla.
saatu jo kiinni? Oliko ne paperimiehiä?
Parin päivän kuluttua Metsäteollisuus ry.n toimitusjohtaja Timo Poranen
vahvisti HS:ssa sekä sanomalehti Kalevassa Paperin esitteneen työajan lyhentämistä 150 tunnilla.Tuntuu aika paljolta,tai sitten en ymmärrä ? Muuten,hyvä että on todistajiakin,niitä aina tarvitaan.
kohdistunut uhkailu.
Mahtaisiko paperiäijiltä onnistua henkilökohtaiseen koskettamattomuuteen kohdistuva uhkailu myös vaikkapa kansanedustaja Tony Halmeeseen...?
Kun ei ole irtonumeroita enää myynnissä!!! Sääli,
se on ollut erinomaista wc-paperia.