Apulannan nerouden tajusin

Anonyymi-ap

Siinä meni monta vuotta ennenkuin tajusin että koko tuotanto on varsin hyvä. Erityisesti ne ihan ekat EP julkaisut joissa romanttista pop-punkkia. Sitten tuli se raisumpi punk-juttu niille ja plastiki vedenjakajalevy jossa alkoi uusi tyyli kuulua, mut vielä heinola levyllä kuuluu ysäriapis jonkun verran ja viimeistään kun basisti Temonen lähti pois bändistä niin musatyyli muuttui. Jotkut sannoo että apis meni niin tylsäksi pateettiseksi niiden musa 2000 luvulla ja joka pateettinen tylsyys jatkunut tänne päivään asti että on todettu mm näin että joku sanoi apiksen olevan kokoomuslaista musaa. En tiedä sitä onko kokoomuslaista, ehkäpä. Huomasin tossa viikko sitten että kaikki kolmesta pahasta levy(joka julkaistiin muistaakseni vuonna 2012) onkin perhanan huippulaatuinen levy jossa on apis tuonut uusiakin näkökulmia musaansa eli tykästyi siihen kovastikin ja sitten tykästyin heinola10 levyyn aikamoisen paljon. Plastikia oon aina digannut myös ja niitä ihan ekoja pop punk EP -levyjulkaisuja ja esikoisstudiolevy attack of people on asiaa.Siitä kaksi seuraavaa studiolevyä , järjestyksessä ehjä(1995) ja kolme (1997) on myös minusta apiksen parhaimpia.

Toni wirtanen on varsin syväulotteinen ja älykäs ihminen ja loppupelissä hänestä on tullut vanhemmiten varsin tunteva ja empaattinen ihminen. Välillä tonilla räiskyy tunteet kun hän on räiskyvää tyyppiä.

0

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

        Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
        Maailman menoa
        64
        7556
      2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

        valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
        Maailman menoa
        124
        2979
      3. Minkälaisen viestin

        Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
        Ikävä
        143
        1813
      4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

        saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
        Maailman menoa
        65
        1669
      5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

        Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
        Maailman menoa
        121
        1501
      6. Miten voit olla niin tyhmä

        että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
        Tunteet
        171
        1451
      7. Missä vaiheessa

        Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
        Ikävä
        132
        1182
      8. Millaisena uskot

        Kaivattusi kokevan tunteensa?
        Ikävä
        78
        869
      9. Kyriake=Kirkko

        Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
        Kaste
        47
        812
      10. Mitä haluat eniten

        Kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        53
        774
      Aihe