haluan kuolla

tutustuin netissä yhteen mukavaan tyyppiin (en usein tee niin. enkä ollut etsimässä seuraa)... noh ruvettiin sitten soitteleen toisillemme
ja rakastuin kyseiseen ihmiseen.
nyt meille tuli riita ja sen myötä ero. meillä oli aina riita kun minulla oli menkat. outoa? noh, kumminkin olen jo pyytänyt anteeksi 1000krt. eikä mitään vaikutusta.
rakastan kyseistä henkilöä todella. itkin viimeyön ja olen sekoillut pahasti (esim. juonut kahvia, kiivennyt katolle istumaan ja nukkunut vain 3h/yö).
51626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No seurustelin itse vuoden päivät melkein. Ja ihastuin, rakastuin yhteen naiseen ja yhä kaipaan häntä 'silloin tällöin'. Ottaisin takaisin hänet jos hän haluaisi tulla.


Kyllä uskon että sinulla olotila vielä hyväksi muuttuu...

Äänestä

Niin paskamaiselta kun susta juuri nyt tuntuukin, kaikki menee kyllä aikanaan ohi, kaikki, jopa pettymyksen tuskakin. Kunhan vaan jaksat sinnitellä pari päivää eteenpäin.

Ei elämä ole yhdestä rakastumisesta kiinni, vaikka se juuri nyt susta siltä tuntuiskin.
Sen verran aikuinen pitää aina olla, ettei jätä elämäänsä muiden ihmisten hyväksynnän tai hylkäämisen armoille.

Jos nykyinen rakkautesi kohde ei hiffaa rakastaa ja kunnioittaa sua sellasena kun sä olet, niin se on hänen menetyksensä.
Keskity sä nyt vaan hoitamaan itsesi kuntoon, sillä kesä tuo mukanaan kaikkea kivaa ihmisten kohtaamisenkin rintamalla! Jos yx jättää niin toinen jo ottaa.. : )

Menkkojen aikaan naisilla tunteetkin heittelee vuoristorataa (hormonijuttuja), joten ei oo ihme jos riitaakin syntyy. Siitä ei tartte tuntea syyllisyyttä, mutta ainahan voi yrittää opetella rentoutumaan ja elää hiukan rauhallisempaan tahtiin sillon kun on menkat päällä. Siten säästät omia ja toisenkin hermoja. ; )

TSEMPPIÄ! Tää on niitä elämän vastamäkiä, joista kyllä selviää kun ei anna periksi.

Äänestä
  • olen samaa mieltä kuin edellinenkin kirjoittaja. siis tsemppiä ja voimia!

    Äänestä

  • Ei se tuska välttämättä heti ohi mene. Itsellä kävi lähes samoin pari vuotta sitten ja näen tyypistä unta joka yö ja jos herään, eka ajatukseni koskee häntä. Itken vieläkin usein ja kaipaan häntä vierelleni. Kehenkään muuhun en ole ihastunut yhtään.

    Niin että joskus se suru voi kestää kauan.

    Äänestä

  • Ikisinkku23 kirjoitti:

    Ei se tuska välttämättä heti ohi mene. Itsellä kävi lähes samoin pari vuotta sitten ja näen tyypistä unta joka yö ja jos herään, eka ajatukseni koskee häntä. Itken vieläkin usein ja kaipaan häntä vierelleni. Kehenkään muuhun en ole ihastunut yhtään.

    Niin että joskus se suru voi kestää kauan.

    kai mä jotenkin yli pääsen... on vaan hirveen vaikeeta kun... rakastuin ensimmäistä kertaa elämässäni... siis kunnolla rakastuin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liz kirjoitti:

tutustuin netissä yhteen mukavaan tyyppiin (en usein tee niin. enkä ollut etsimässä seuraa)... noh ruvettiin sitten soitteleen toisillemme
ja rakastuin kyseiseen ihmiseen.
nyt meille tuli riita ja sen myötä ero. meillä oli aina riita kun minulla oli menkat. outoa? noh, kumminkin olen jo pyytänyt anteeksi 1000krt. eikä mitään vaikutusta.
rakastan kyseistä henkilöä todella. itkin viimeyön ja olen sekoillut pahasti (esim. juonut kahvia, kiivennyt katolle istumaan ja nukkunut vain 3h/yö).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu