Ostin kaljaa. Silloin en viitsi kiusata itseäni, kun kuitenkin tekee aivan älyttömästi mieli. Halvin aski maksoi yli kympin. 🤔
Yleensä imeskelen noita nikotiinipusseja. Yksi rasia kestää viikon ja maksaa alle 6€.
On muuten turha moralisoida. Olen eloni aikana maksanut pelkkiä tupakka- ja alkoholiveroja satoja tuhansia.
Raittiit suurperheet vain kuluttavat yhteiskunnan rahoja, vaikka olisivat töissä.
Jos ette ymmärrä, niin yrittäkää edes tutustua verotukseen ja yhteiskunnan kustantamiin asioihin.
Lisäksi valtio joutuu maksamaan yrittäjien ja maatilayrittäjien eläkkeet, kun ahneuksissaan ovat maksaneet liian pieniä eläkemaksuja.
Joten jos on valittamista eläkkeistä, niin osoittakaa haukkumisenne yrittäjille, sekä maajusseille.
Muilla kyllä riittää rahaa eläkeyhtiöissänsä. Toki valtio myös maksaa joillekkin osittaista, tai kokonaista takuueläkettä.
>simiti<
Onpas tupakan hinta noussut
3
122
Vastaukset
- Anonyymi
Asumistuen loputtua häätöjen määrä on lisääntynyt rajusti.
Kiitos oikeistohallitukselle Amerikan mallista, jossa ihmiset asuvat kaduilla ja kujilla.
Pienillä eläkkeillä ei tule enää toimeen, sen verran ahneita ovat nuo vuokranantajat.
Nostivat hintoja ja odottivat, että KELA maksaa.- Anonyymi
Ei tokikaan kaikki ole. Itse myin velattoman kämppäni yksityiselle sijoittajalle. Jäin toistaiseksi vuokralle, mutta on vapaus lähteä huoletta milloin ja mihin haluan.
Hän tietää kyllä sen, eikä ole vuosiin meinannutkaan nostaa vuokraa. Voi olla, etten koskaan muutakkaan, tai sitten häivyn huomenna. Koskaan ei elämästä tiedä.
Mielummin jätän perinnöksi rahaa, kuin jonkun kämpän, mistä ei pääse eroon. Ainakin tällä hetkellä pitää perintövero maksaa, ennen kuin asunnon saa myydä.
Rahasta sen sijaan voidaan suoraan maksaa perintövero ja loput saa perijä(t) pitää.
Toki pörssiosakkeetkin on hyvä myydä ennen kuin aika jättää.
>simiti<
- Anonyymi
Suomessa on nyt sama meno päällä mitä Englannissa muutamia vuosia sitten.
Tupakkaveroa nostetaan, ei terveyteen liittyvillä syillä mutta verokertymän vuoksi.
Valtio on kerännyt vuosittain 1.2 - 1.3 miljardia euroa tupakkaverosta. Se on muuten todella paljon rahaa se. Tupakoitsijat maksavat jokaisesta askista 8 euroa valtiolle.
Tupakoitsijoiden määrä alkaa uhkaavasti vähentyä, verokertymä ei saisi tippua mutta nyt tänä vuonna ensi kertaa se on jo hinnannousuista huolimatta pienentynyt.
Jos kaikki tupakoitsijat lopettaisivat kerralla, valtio olisi ihan helisemässä.
Tupakointi KANNATTAA LOPETTAA. Ihan vaikka mielenosoitukseksi.
Kyllä valtio hilaa askin hinnan vaikka 15 euroon, kun ei muualta oikein verokertymää enää saa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5873900Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483338- 382811
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662779Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192154- 322101
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121997- 291875
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171830Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759