Onko Donald Trump mielenvikainen - ja millä perusteella ei olisi?

Trumpin puheiden kuuntelu oli suomalaiselle aika järkytys. Maailman mahtavimman maan ex-presidentti joka pyrkii virkaan uudestaan on aivan harhainen. Hän kertoi miten USA:ssa on joissain osavaltioissa laillista tehdä "abortti" SYNTYMÄN JÄLKEEN! No juontajatkin joutuivat puuttumaan harhaiseen höpinään tässä vaiheessa ja korjata, että tuollainen ei ole missään USA:ssa laillista. Tai puheet haitilaisista, jotka metsästävät lemmikkikissoja ruuakseen yms täysin harhaista tuubaa.

Miten KUKAAN amerikkalainen voi äänestää tuollaista harhaista vanhusta presidentiksi? Mieshän on selkosuomella hullu.
8483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Rumppi = persu äänestäjien ihannoima superpersu

Äänestä

Trump on naurettava sirkuspelle.

Äänestä

Jenkeissä on paljon samanlaisia pölvästejä kuin Suomen persut, jotka myös ihailevat Trumpia. Mitä enemmän ääliömäisiä typeryyksiä ja valheita Trumpelo suoltaa, sitä enemmän vain ihailevat.

CNN:n faktantarkistuksen mukaan Trumpelo suolsi väittelyssä yli 30 selvää valhetta, millä ei ole mitään merkitystä ihailijoille, jotka itsekin valehtelevat aina kaikesta eli persuilevat.

Äänestä
  • Whansington Postin faktantarkastus löysi Trumpin puheista viisikymmentä valhetta.

    Kun sairastaa aikuisen miehen adhd:ta ja muisti pätkii, dementia, sekä on psykopaatti, pitäs tuollainen häirikkö viedä suljetulle osastolle lukittuun häkkiin.

    Mutta kun hullut haluaa tuon mieleltään sairaan presidentiksi.

    Äänestä

Ymmärettävää. Tuleva presidentti vaikuttaa suuresti Suomen tilanteeseen ja sosiaaliseen toimintaan. Putin on pikkutekijä siihen verrattuna, mitä Suomi-USAn presidentti voi saada aikaan Suomessa.
Unettomina odotamme maamme vaikuttavimpia presidentin vaaleja.

Äänestä
  • Normaali mies. Ei Donald ole kuin median silmissä kummallinen ja paha.

    Äänestä

Trump on epärehellinen rikollinen ja sivistymätön rasisti. Ihan kuten suurin osa häntä äänestävistä ja tukevista. Elon Muskin tomintaa on jo sitten paljon vaikeampi selittää. Ei ole ihan tervettä.

Aloittajalla on paljon enemän vikaa ymmärryksen kanssa kuin Trumpilla.

Äänestä

No ditä ihmettelee monta muljoonaa ihmistä, itseni mukaan lukien.
Käsittämätöntä on.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Trumpin puheiden kuuntelu oli suomalaiselle aika järkytys. Maailman mahtavimman maan ex-presidentti joka pyrkii virkaan uudestaan on aivan harhainen. Hän kertoi miten USA:ssa on joissain osavaltioissa laillista tehdä "abortti" SYNTYMÄN JÄLKEEN! No juontajatkin joutuivat puuttumaan harhaiseen höpinään tässä vaiheessa ja korjata, että tuollainen ei ole missään USA:ssa laillista. Tai puheet haitilaisista, jotka metsästävät lemmikkikissoja ruuakseen yms täysin harhaista tuubaa.

Miten KUKAAN amerikkalainen voi äänestää tuollaista harhaista vanhusta presidentiksi? Mieshän on selkosuomella hullu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu