Onko monella samaa kokemusta

No itsellä ei ole paljoa/ laajaa sukua. Esim.serkkuja 5 elossa ( yksi kuoli viikko sitten,) ja kenenkään kanssa en ole missään tekemisissä.
Penikkana tuli oltuakin tekemisissä, mutta aikuisiksi tultuamme ei pidetä yhteyttä. Ei kyllä kiinnostakaan yhtään. Joskus joku sana vaihdetaan sattumoisin tavatessa, se riittää.

Sisko ja veli samassa kaupungissa, ei olla missään tekemisissä keskenämme.
Sisko suuttui kymmenen vuotta sitten minun poliittisista näkemyksistäni, jotka ovat täysin eriävät hänen kanssaan.
Veljelle olen yrittänyt silloin tällöin soittaa. Tiefän, että hän elää erakkoelämää ei käy töissä eikä edes oma ainoa lapsensa pidä yhteyttä.
Viimeisimmässä puhelussanu kerroin, että minulla on häntä monesti ikävä.
Arvatkaa mitä hän vastasi? Hän naurahti ja sanoi, ettei hänellä kyllä koskaan ole meitä siskojaan ikävä.
No, enpäs ole sitten sen jälkeen hällekkään soitellut.

Joo serkkuja melkeen sata ja tunnen niistä muutaman heh 😅 no eipä se meikää liiemmin haittaa.

No eihän sinun tarvitse pitää heihin yhteyttä, jos et halua. Tai se ei tapahdu luontevasti.
Meillä on mökkikylällä miehen serkkuja ja pikkuserkkuja melkein joka talossa. He tapaavat vain jos on asiaa.

Serkkujen määrää en tiedä.
Tätejä, setiä, enoja,.. mitä näitä nyt on, on 17.
Edes kaikkia tätejä, setiä,.. saati serkkuja ole edes nähnyt. Eikä kiinnosta.

Ei olla mitään uskonlahkolaisia.

Joku teki jotain sukututkimusta.
Laitoin omien tietojen kohdalle kiellon tietojeni luovutuksesta sukututkimukseen.

Eipä noita mitenkään hirveää laumaa ole, mutta ei mua siltikään mitenkään erityisemmin kiinnosta olla tekemisissä. En mä heitä mitenkään inhoa, mutta en nyt vain koe "omanlaisikseni ihmisiksi". Johtunee pitkälti siitä, että en ole muksuna(kaan) ollut hirveästi tekemisissä, niin en ole heihin silleen tutustunut. Ovat pitkälti vieraita ihmisiä, enkä mä ole muutenkaan kauhean sosiaalinen yksilö.