Kumppanin löytämisen merkitys alkaa vähentyä.
Kun ikää tulee lisää
Anonyymi-ap
28549
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Riippuu varmasti elämän tilanteesta ei välttämättä edes iästä. Jos on ollut pitkä avioliitto tai ihmissuhde niin sellaisen jälkeen voi olla parempi olla yksinään.
Toisen ihmisen läheisyyden merkitys tuskin vähenee iän myötä. Tai voihan se olla, että yksinäänkin on hyvä olla.
En ole samaa mieltä.
Lisäys edelliseen. Kauan kestänyt parisuhteeni ei ollut sellainen kuin olisin halunnut. Siksi haluan nyt parisuhteen, jossa molemmat osapuolet osaavat näyttää tunteensa ja osaavat keskustella kaikesta sellaisesta mikä liittyy parisuhteeseen ja elämään yleensäkin. Ottavat toisensa huomioon ja tekevät asioita yhdessä ja viettävät aikaa toistensa kanssa.
Eiono-inkeri sasi pokur selcyöryjä ohjjelmassa... Rino
reino dsia poykuy.. mutta niin mieledrtäni tuo elviytyjät... hayssjiha jukowikyhs,,¨
näytti pelottavalalle jos niin ryrör tipahtapavas joteinm tuollain sest köyriratajurusrfaaa
Ätmi ei saa koskaan muuta kumppania kuin toisen ätmin, tai äitinsä.
Avioliitto äidin kanssa pelasti 34-vuotiaan Kankaanpää-ätmin.
Irma
Mä en oo ätmi, usko jo! Itse olet!
Milloin sä lakkaat haukkumasta mua ätmiksi? Olen monta kertaa kieltänyt puhumasta minusta mitään! Ei ainakaan valheita!
Siis pelasti sinut.
En ole ätmi enkä äitini kanssa naimisissa!
niin vsrmasti voi kuulostaa hassullr joku yön pait siis kun yötö viilenee niin yön paital...
vagina röpinöityy vanhetessa rupsahraakai...
En ole samaa mieltä. Omien havaintojen myötä se kumppanin löytymisen merkitys on sellainen U-käyrä eli nuorempana, haluaa ehkä perustaa perheen tai tuntea itsensä muuten vaan hyväksytyksi.
Sitten tulee ajanjakso, jolloin elämä on täynnä kaikkea muutakin. Työtä, harrastuksia, luottamustehtäviä, lapsia(jos sellaiset on tullut tehtyä). Jaksaa vielä käydä iltariennoissa ja on myös rahaa vaikka matkustella.
Sitten kun lähestytään eläkeikää ja mennään sen yli, olisi mukavaa kun sitä lisääntyvää vapaa-aikaa olisi jakamassa joku muukin ja myös pitämässä kädestä niinä hetkinä kun vanhuuden tuomat vaivat yrittävät iskeä maahan ja lopulta iskevätkin.
Mikä ikä eläkeiän ylittäneellä on?
ol' öos'' tuj,utt' ,ittamoom ,ol' kpli uäåaoras ruräoöö'lom moom swööasomwm kpli åorl'mwm ---
Ap on on oikeassa ikänaisten ja wanhusnaisten osalla. Miehillä se merkitys ei vähenny.
Kyllä merkitys vähenee miehilläkin, ei naiset kiinnosta enää samalla tavalla, ei viitsi nähdä paljoakaan vaivaa suhteiden kehittelyyn. Nuorempana oli valmis jopa kaukosuhteisiin, nyt max etäisyys 30 km ja naisella pitää olla auto. Muutkin odotusarvot kasvaa vuosi vuodelta, ei ole niin väliä, yksinkin elämä on hyvää.
Minä himoitsen samalla tavalla kuin aina olen himoinnut, samanlaisia teininaisia kuin olen aina himoinnut. Hänellä tarvitsee olla vain minihame ja paljaat koipi-reidet sekä paljaat varpit.
Ootpas sinä haaska immeinen....
ikä lisää tyhmyyttä on fakra.
nukkumisvaatteet niin naddias kasi tytöille4kin jos pirää ola erikseen sellaiser
Joo, ei enää paljon hormonit hyrrää. Mieluummin ottaisin asuinkumppaniksi vaikka kissan, kuin jonkun nalkuttavan laiskan lehmän.
niin tuollainenkin tuntuu vähän joku pään törmäysa caikka niin ei hampaat päänsärky vsrmaakin...
Joillain varmasti noinkin. Itse en ole huomannut oikeastaan mitään eroa tuossa asiassa. Mulle ei ole koskaan ollut tunnetta, että se olisi erityisen merkityksellistä, mutta toisaalta ei se ole mitenkään vähemmän merkitykselliseksikään muuttunut.
tuntuuko hauskallr jod menet nukkumaan niin tytön vähän viileät jalat dittgrn diinä...
moo,å'oom vpo yimyiasjeddiöör kpd kpmlommdorem vooör'y ksöst---
Enskesän jälkeen siirrän joitain osiani eläkkeille kun niillä on ne erikseen. Raha ei riittäny vakuuttamiseen.