Kuka loi Jumalan, vain ateistien ongelma?

Kuvittelehan isää juttelemassa seitsenvuotiaan poikansa kanssa. Isä sanoo: ”Kauan sitten Jumala loi maan ja kaiken, mitä siinä on, ja hän loi auringon, kuun ja tähdet.” Poika miettii hetken ja kysyy sitten: ”Isä, kuka loi Jumalan?”
”Kukaan ei ole luonut Jumalaa”, isä vastaa. ”Hän on aina ollut olemassa.” Tämä yksinkertainen selitys riittää pojalle sillä kertaa. Mutta kun hän kasvaa, kysymys vaivaa edelleen hänen mieltään. Hänen on vaikea ymmärtää, että jollakulla ei olisi alkua. Maailmankaikkeudellakin on alku. Mistä Jumala sitten tuli?
Miten Raamattu vastaa tähän kysymykseen? Oikeastaan paljolti samaan tapaan kuin edellä mainittu isä. Mooses kirjoitti: ”Oi Jehova, – – ennen kuin vuoret syntyivät tai sinä ryhdyit ikään kuin synnytyspoltoin tuomaan esiin maata ja sen tuottoisaa osaa, niin, ajan hämärästä ajan hämärään asti [”iankaikkisesta iankaikkiseen”, Kirkkoraamattu 1938] sinä olet Jumala.”
Psalmit 90:1, 2
Profeetta Jesaja huudahti: ”Etkö ole tullut tietämään tai etkö ole kuullut? Jehova, maan äärten Luoja, on Jumala ajan hämärään asti [”on ikuinen Jumala”,
Kirkkoraamattu 1992 Jesaja 40:28.
Samoin Juudaksen kirjeessä viitataan siihen, että Jumala on ollut olemassa ”koko menneen ikuisuuden” Juudaksen kirje 25
Nämä raamatunkohdat osoittavat, että Jumala on ”ikuisuuden Kuningas”, kuten apostoli Paavali häntä kuvailee
1. Timoteukselle 1:17)
Tämä merkitsee sitä, että Jumala on aina ollut olemassa, katsoimmepa kuinka kauas menneisyyteen tahansa. Hän tulee aina olemaan olemassa myös tulevaisuudessa.
Ilmestys 1:8
Kaikkivaltiaaseen liitetään siis erottamattomasti ikuinen olemassaolo.
Miksi tällainen ajatus tuntuu meistä vaikealta? Meillä on lyhyen elinikämme vuoksi tyystin erilainen aikakäsitys kuin Jehovalla. Koska Jumala on ikuinen, tuhat vuotta on hänelle kuin yksi päivä (2. Pietarin kirje 3:8). Voisiko heinäsirkka, joka elää aikuisena vain viitisenkymmentä päivää, ymmärtää ihmisen 70–80 vuoden elinikää? Tuskin. Raamatun mukaan me olemme Suureen Luojaamme verrattuna kuin heinäsirkkoja. Myös ajattelukykymme on hänen mielensä rinnalla mitättömän vähäinen.
Jesaja 40:22; 55:8, 9
Ei siksi ole yllättävää, ettemme voi täysin ymmärtää kaikkia Jehovan olemuksen piirteitä.
Vaikka Jumalan ikuista olemassaoloa voi olla vaikea käsittää, ajatus on silti järkevä. Jos joku muu olisi luonut Jumalan, tuo toinen olisi Luoja. Raamattu kuitenkin selittää, että nimenomaan Jehova Jumala on ”luonut kaiken” .
Ilmestys 4:11
Lisäksi tiedämme, että maailmankaikkeutta ei aikoinaan ollut olemassa 1. Mooseksen kirja 1:1, 2
Mistä maailmankaikkeus tuli? Sen Luojan täytyi olla olemassa ennen sitä. Hän oli olemassa myös ennen muita älyllisiä olentoja, kuten ainosyntyistä Poikaansa ja enkeleitä
Job 38:4, 7
Kolossalaisille 1:15
Hän oli selvästikin ensin yksin. Häntä ei ole voitu luoda; olemassa ei ollut mitään, mikä olisi voinut luoda hänet.
Oma olemassaolomme ja koko maailmankaikkeus todistavat ikuisen Jumalan olemassaolosta. Hänen, joka antoi alkusysäyksen valtavalle maailmankaikkeudelle ja sääti sitä hallitsevat lait, on täytynyt olla olemassa aina. Vain hän saattoi antaa elämän lahjan kaikille muille. Job 33:4
50421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

”Hänen, joka antoi alkusysäyksen valtavalle maailmankaikkeudelle ja sääti sitä hallitsevat lait, on täytynyt olla olemassa aina.”

Paskanmarjat, pronssikautinen vuohipaimenjumala antoi sykäyksen vain Juudean kukkuloiden vuohipaimenille. Raamatussa ei mainita edes norsua, joten miten ihmeessä se kertoisi mistään valtavasta maailmankaikkeudesta?

1Äänestä

sotka loi maailmankaikkeuden sotkan munasta

1Äänestä

Jumalan loivat yksinkertaiset tollot juovuksissa omaksi huvikseen.

Äänestä

Väärin. Tuo perustuu teistejen väitteeseen, että kaikella pitää olla luoja. Ns. Soikea kelloseppä argumentti.

Juttusi menisi näin:
Kuvittelehan isää juttelemassa seitsenvuotiaan poikansa kanssa. Isä sanoo: ”Kaikki on luotu.” Poika miettii hetken ja kysyy sitten: ”Isä, kuka loi Jumalan?”
”Kukaan ei ole luonut Jumalaa”, isä vastaa. ”Hän on aina ollut olemassa.”
Sillä hetkellä vastaus voisi mennä tällä nuorella pojalla läpi, koska kriittinen ajattelu ei ole vielä kehittynyt, mutta aikanaan häntä rupeaa ihmetyttämään tämän Jumalan erikoiskriteeriä isänsä väitteessä. Ja kyseenalaistamaan, ymmärsikö hänen isänsä edes omaa argumenttia. Missä kaikessa muussa hänen isänsä on yhtä pahasti pihalla?

Poika todennäköisesti opiskelee mitä tunnetaan ja huomaa pian, että jumalia ei tarvitse mihinkään.

1Äänestä

Jumala on Occamin partaveitsellä pois leikattava turhake.

Ontologinen peruskysymys kuuluu: miksi ylipäätään on olemassa jotain sen sijaan, ettei olisi olemassa mitään?

"Jumala" on väärä vastaus, koska sehän korvaa yhden vaikean kysymyksen kahdella mahdottomalla kysymyksellä:
1. Miksi Jumala on olemassa sen sijaan, että ei olisi olemasssa Jumalaa?
2. Miksi Jumala päätti että luo jotain sen sijaan että ei olisi luonut?

Äänestä

evoluutio ei tunne jumalaa !!! mistä kehittyi ?

Äänestä
  • En minäkään tunne yhtään jumalaa.

    Äänestä

Kyse kuuluu. Onko sinut luotu.
Siis saatettu alulle. Vai onko elämäsi

Tullut puskista.

Ateistin pitäisi myöntää.
Puskista olen minä tullut itsekseen

Äänestä
  • Sattumaan se sinunkin elämä perustuu. Jos isäsi ei olisi juonut rahojaan hänellä olisi ollut varaa laadukkaampiin kortsuihin.

    Äänestä

  • Kyllä jotkut meistä (erityisesti maalis - toukokuussa syntyneet) on voitu hyvinkin saattaa alulle pusikossa. Vanhemmat ei kerro kaikkia yksityiskohtia lapsilleen.

    Äänestä

  • Kolme miljoonaa vuotta sitten kaksi apinaa hässi puskissa. Toinen niistä tuli raskaaksi, ja näin sai alkunsa ensimmäinen homo-suvun edustaja, eli ensimmäinen ihminen - ei tosin vielä nykyihminen.

    Puskista olet sinä tullut, ja puskiin olet sinä palaava.

    Äänestä

  • Tarkoittaako se sitä, että Jumalan isä ja äiti ovat luoneet Jumalan?

    Äänestä

Jessekin kihisi pyhästä hengityksestä. Totuus on kuitenkin, että Maria oli kovin löyhä moraaliltaan ja melkoinen jakorasia ja keksi hätäpäissään tuon tarinan, että Jesse sai alkunsa ihan itsestään, hihii!

Äänestä
  • Juutalainen Mel Brooks kysyi kerran: "Kumpi on todennäköisempää: se että juutalaistyttö keksii hätävalheen vai se, että neitsyt tulee raskaakssi?"

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Juutalainen Mel Brooks kysyi kerran: "Kumpi on todennäköisempää: se että juutalaistyttö keksii hätävalheen vai se, että neitsyt tulee raskaakssi?"

    Tällainen pohdinta on aivan älytöntä. Sitä paitsi se antaa jeesustelijoille ilmaisen myönnytyksen. Tuo pohdinta lähtee siitä, että Jeesus oli oikeasti olemassa. Todisteiden (tai oikeasti niiden täydellisen puutteen) valossa oikea kysymys on, oliko Jeesusta ylipäätänsä olemassa vai onko se täysin keksitty mytologinen hahmo.

    Äänestä

  • Iloinen_ateisti kirjoitti:

    Uskoisin, että Jeesus oli oikeasti olemassa, mutta tarinat hänen tekemisistään ja opetuksistaan ovat enimmäkseen mielikuvituksen tuotetta ja myöhemmältä ajalta. Tarina ei kuitenkaan syntynyt aivan tyhjästä.

    Jeesus mainitaan lyhykäisesti myös roomalaisissa lähteissä.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Sources_for_the_historicity_of_Jesus

    Tacitus mainitsee Jeesuksen lyhyesti. "... väestö kutsui heitä kristityiksi. Christus, jolta nimi sai alkunsa, kärsi äärimmäisen rangaistuksen Tiberiuksen hallituskaudella yhden prokuraattorimme Pontius Pilatuksen käsissä."

    Tacitus ei ollut siis kristitty, mutta hän piti selvänä asiana, että Jeesus oli oikeasti olemassa.

    Omana elinaikanaan ja vielä pitkään sen jälkeen Jeesus ei kuitenkaan ollut mikään merkittävä henkilö, tai roomalaiset historioitsijat olisivat kertoneet hänestä enemmän. Jeesus oli alun perin pienin sisäpiirin kulttiporukan palvoma hahmo. Se miten tuosta pienestä kultista tuli maailmanuskonto on hämmentävä tarina ja enimmäkseen Paavalin ansiota. Paljosta on vastuussa myös Konstantinus.

    Äänestä

  • joopajoogi kirjoitti:

    ”Tacitus mainitsee Jeesuksen lyhyesti. "... väestö kutsui heitä kristityiksi. Christus, jolta nimi sai alkunsa, kärsi äärimmäisen rangaistuksen Tiberiuksen hallituskaudella yhden prokuraattorimme Pontius Pilatuksen käsissä."

    Tacitus ei mainitse Jeesusta eikä Kristusta vaan Krestoksen. Markion Sinopelaisen Pelastaja ei ollut Jeesus Kristus vaan Isu Krestos. Tuo ei ole satunnainen kirjoitusvirhe vaan molemmilla oli merkitys -Kristus oli voideltu, Krestos oli hyvä, kelvollinen. Vanhimmassa UT:n versiossa (Codex Sinaiticus) on kaikki kolme Kristusta tarkoittavaa sanaa alunperin ollut Krestos ja ne on myöhemmin korjattu Kristukseksi. Mitä merkitystä tällä on? Markionin Isu Krestos oli puhtaasti taivaallinen jumalolento, joka näytti ihmiseltä. Tämä selittää hyvin sen, etteivät vanhimmat kertomukset (Paavalin kirjeet ja Markuksen evankeliumi) kerro ihmisjeesuksesta vaan henkiolennosta. Tacitus saattoi oikeasti kertoa sen ajan kristittyjen jumalasta, mutta se ei ollut ihminen kuten katolilaiset sen myöhemmin väärensivät.

    Äänestä

  • joopajoogi kirjoitti:

    Uskoisin, että Jeesus oli oikeasti olemassa, mutta tarinat hänen tekemisistään ja opetuksistaan ovat enimmäkseen mielikuvituksen tuotetta ja myöhemmältä ajalta. Tarina ei kuitenkaan syntynyt aivan tyhjästä.

    Jeesus mainitaan lyhykäisesti myös roomalaisissa lähteissä.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Sources_for_the_historicity_of_Jesus

    Tacitus mainitsee Jeesuksen lyhyesti. "... väestö kutsui heitä kristityiksi. Christus, jolta nimi sai alkunsa, kärsi äärimmäisen rangaistuksen Tiberiuksen hallituskaudella yhden prokuraattorimme Pontius Pilatuksen käsissä."

    Tacitus ei ollut siis kristitty, mutta hän piti selvänä asiana, että Jeesus oli oikeasti olemassa.

    Omana elinaikanaan ja vielä pitkään sen jälkeen Jeesus ei kuitenkaan ollut mikään merkittävä henkilö, tai roomalaiset historioitsijat olisivat kertoneet hänestä enemmän. Jeesus oli alun perin pienin sisäpiirin kulttiporukan palvoma hahmo. Se miten tuosta pienestä kultista tuli maailmanuskonto on hämmentävä tarina ja enimmäkseen Paavalin ansiota. Paljosta on vastuussa myös Konstantinus.

    Ajattelin kirjoittaa, että Paavali loi Jeesuksen, ennen kuin luin postauksen edes loppuun.
    Eli annan Paavalille ääneni Jeesus-jumalan luojana.

    Äänestä

Maailmankaikkeus on yhtä hyvin voinut aina olla olemassa. Se alkuräjähdyksestä laajentunut maailmankaikkeuskin laajenee johonkin, mikä on mahdollisesti vanhempi maailmankaikkeus.

Raamatun Jumalalla on taasen selvä alku, koska Raamatun Jumalaa ei ollut vielä keksitty kun menee ajassa tarpeeksi kauas.

Äänestä
  • Maailmankaikkeus on voinut olla myös olemassa potentiaalina, multiversumin poreilutaipumuksena. Aivan kuin uraanin isotoopissa 235 on potenttiaali hajoamiseen. Se tapahtuuko se yksittäisen atomin kohdalla kolmen sekunnin päästä vai 1.126.000 vuoden kuluttua on sattumaa eikä sitä voi mistään ennalta arvioida.

    Äänestä

Ateistina totean tästä(kin) aloituksesta että EVVK!

Äänestä
  • Sulla on LAAJA sanavarasto!

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Sulla on LAAJA sanavarasto!

    Melkein yhtä laaja kuin Urpo/Soopaa asiantuntijalla!

    Äänestä

Iltalääkkeet olisi hyvä ottaa, näin aamulla sekoilette hieman vähemmän. 🤣

Äänestä

Jumala on ollut ikuisesti.

Äänestä
  • Juuri näin!!!
    Raamatussa on vakuuttavia todisteita Jumalan olemassaolosta.
    Siellä kannustetaan kehittämään uskoa Jumalaan, mikä ei tarkoita sitä, että vain uskoisi sokeasti, mitä eri uskontokunnat opettavat, vaan sitä, että käyttää ”järjenkykyjä” ja ”henkistä havaintokykyä".

    Äänestä

Ihminen ei tiedä Jumalan alkua. Kristityt pääsevät Jumalan tulevaan ikuiseen valtakuntaan. Siellä me saamme kunnian aloittaa opiskelumme kohti Jumaluutta. Voimme vain arvailla, millaisen päämäärän Isämme on meille , Hänen kuuliaisille lapsilleen asettanut.

Äänestä

Ei se ole mikään ongelma kenellekään. Kaikki jumalat ovat ihmisten luomia.

Äänestä
  • Eikä jakeluun, Jumala on yksi!!!
    Vai pitääkö vääntää rautalangasta!

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Eikä jakeluun, Jumala on yksi!!!
    Vai pitääkö vääntää rautalangasta!

    Jumalat on paskapuhetta tyhmien kusettamiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Jumalat on paskapuhetta tyhmien kusettamiseksi.

    Kysymys "Kuka loi Jumalan?" on pohdittu monissa uskonnoissa ja filosofioissa. Monien uskontojen, kuten kristinuskon, mukaan Jumala on ikuinen ja aluton, eli häntä ei ole luotu¹². Tämä tarkoittaa, että Jumala on aina ollut olemassa ja on kaiken muun luoja¹³.

    Tämä ajatus voi olla vaikea ymmärtää, koska kaikki ympärillämme olevat asiat tuntuvat tarvitsevan jonkin alkulähteen. Kuitenkin, uskontojen näkökulmasta, Jumala on poikkeus tähän sääntöön.

    Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa?

    Lähde: Keskustelu Copilotin kanssa, 14.9.2024
    (1) Kuula: Kuka loi Jumalan? Kysymykseen on ... - Kirkko ja kaupunki. https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kuula-kuka-loi-jumalan-kysymykseen-on-yksinkertainen-vastaus-jota-on-kuitenkin-lahes-mahdotonta-ymmartaa.
    (2) Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen | oma.sley.fi. https://oma.sley.fi/raamattuluentoja-eri-aiheista/ihminen-jumalan-luoma.
    (3) Kuka loi Jumalan? | Kysymyksiä ja vastauksia - JW.ORG. https://www.jw.org/fi/kirjasto/lehdet/wp20140801/kuka-loi-jumalan/.
    (4) Jumala - Evl.fi. https://evl.fi/sanasto/Jumala/.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Mitä ajatuksia tämä herättää? Naurettavaa paskaa, ilman mitään todellisuuspohjaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Jumalat on paskapuhetta tyhmien kusettamiseksi.

    Miten voi olla noin urpo!

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Mitä ajatuksia tämä herättää? Naurettavaa paskaa, ilman mitään todellisuuspohjaa.

    Elät joka pv tässä todellisuuspohjassa!

    Äänestä

"Kysymys "Kuka loi Jumalan?" on pohdittu monissa uskonnoissa ja filosofioissa. Monien uskontojen, kuten kristinuskon, mukaan Jumala on ikuinen ja aluton, eli häntä ei ole luotu¹². Tämä tarkoittaa, että Jumala on aina ollut olemassa ja on kaiken muun luoja¹³"

On pohdittu sitäkin montako enkeliä mahtuu steppailemaan neulan kärjessä. Jos ei halua pohtia mitään todellisuuteen liittyvää voi miettiä Jumalan alkuperää tai Kauniiden ja Rohkeiden tulevia juonikuvioita. Kumpikin on yhtä hyödytöntä ajanhukkaa.

Uskonnossa "pohditaan" asioita, joita ei haluta tunnustaa mahdottomiksi: Jumalan alkuperä, miksi on kärsimystä, miksi KAIKKIVOIPA Jumala tarvitsi Jeesus-ihmisuhrin voidakseen antaa syntisille anteeksi (eikö kaikkivoipa by default voi tehdä mitä vaan ilman ennakkoehtoja)?

Äänestä
  • Turhaa pohdintaa....raamatun pariin viisastumaan!

    Äänestä

Jobit ja Jesaja-tarut ei auta. Todellisuus on todellisuus, eikä se muutu loitsulla.

Äänestä
  • Ateistisuus todella tyhmentää!

    Äänestä

Jumalat ovat puhtaasti teisiressukoiden ongelma. Nauttikaa jumalien rajoituksista! Voitte mahdoliisisesti saada vip-paikan taivaassa?

Äänestä

Jumalan ominaisuus on sellainen, että se ei poistu. Se ei silloin myöskään tule eikä ilmesty mistään. Se ON.

Vaatii vähän asioiden pyörittelyä päässä, että tätä pystyy hahmottamaan.
Ja sillä hetkellä kun hahmotat sen, tajuat olevasi uskossa. Toisin sanoen tämä kysymys ei tule avautumaan ateistille koskaan. Riita on tarpeeton...

Lukekaa teologiaa ja filosofiaa niin kyllä se siitä. Ajatelkaa avoimesti, kuten taiteilijat.

Äänestä
  • Okei, joku sun pään sisällä olevista jumalista ei poistu.

    Tähän on saatavissa apua

    Äänestä

  • Näemme kaikki mitä Jumala tehnyt!

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Okei, joku sun pään sisällä olevista jumalista ei poistu.

    Tähän on saatavissa apua

    Mitään ei synny tyhjästä.
    Ateistit kun elää Jumalan luomassa maailmankaikkeudessa.
    Pitää olla tosi tyhmä kun tätä tajua!

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Okei, joku sun pään sisällä olevista jumalista ei poistu.

    Tähän on saatavissa apua

    Kyllä se poistuu kun valot sammuu viimeisenä iltana.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Näemme kaikki mitä Jumala tehnyt!

    Ylistetty olkoo Lentävä Spagettihirviö, joka on tehnyt kaiken!

    Raamen.

    Äänestä

Oliko sulla joku selitys jumalien esiintyvyyteen, vai heilutteletko täälläkin pelkästään käsiä?

Äänestä

Avaruuden äärettömyys ja Jumalan ikuisuus ovat mielestäni niitä asioita, joita ihmisen järki ei voi käsittää.

Äänestä
  • Sen käsittämättömyyden voi ylittää vain uskovaisten tyhmyys!

    Äänestä

  • "Avaruuden äärettömyys ja Jumalan ikuisuus ovat mielestäni niitä asioita, joita ihmisen järki ei voi käsittää."

    Se ettet pysty ja halua käsittää sellaisia, koskee vain itseäsi, eli puhu vain omasta puolestasi.

    Äänestä

Olen siitä ukko ylijumalasta jotain kuullut, mutta kuulopuheita ei kasnnata todesta ottaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuvittelehan isää juttelemassa seitsenvuotiaan poikansa kanssa. Isä sanoo: ”Kauan sitten Jumala loi maan ja kaiken, mitä siinä on, ja hän loi auringon, kuun ja tähdet.” Poika miettii hetken ja kysyy sitten: ”Isä, kuka loi Jumalan?”
”Kukaan ei ole luonut Jumalaa”, isä vastaa. ”Hän on aina ollut olemassa.” Tämä yksinkertainen selitys riittää pojalle sillä kertaa. Mutta kun hän kasvaa, kysymys vaivaa edelleen hänen mieltään. Hänen on vaikea ymmärtää, että jollakulla ei olisi alkua. Maailmankaikkeudellakin on alku. Mistä Jumala sitten tuli?
Miten Raamattu vastaa tähän kysymykseen? Oikeastaan paljolti samaan tapaan kuin edellä mainittu isä. Mooses kirjoitti: ”Oi Jehova, – – ennen kuin vuoret syntyivät tai sinä ryhdyit ikään kuin synnytyspoltoin tuomaan esiin maata ja sen tuottoisaa osaa, niin, ajan hämärästä ajan hämärään asti [”iankaikkisesta iankaikkiseen”, Kirkkoraamattu 1938] sinä olet Jumala.”
Psalmit 90:1, 2
Profeetta Jesaja huudahti: ”Etkö ole tullut tietämään tai etkö ole kuullut? Jehova, maan äärten Luoja, on Jumala ajan hämärään asti [”on ikuinen Jumala”,
Kirkkoraamattu 1992 Jesaja 40:28.
Samoin Juudaksen kirjeessä viitataan siihen, että Jumala on ollut olemassa ”koko menneen ikuisuuden” Juudaksen kirje 25
Nämä raamatunkohdat osoittavat, että Jumala on ”ikuisuuden Kuningas”, kuten apostoli Paavali häntä kuvailee
1. Timoteukselle 1:17)
Tämä merkitsee sitä, että Jumala on aina ollut olemassa, katsoimmepa kuinka kauas menneisyyteen tahansa. Hän tulee aina olemaan olemassa myös tulevaisuudessa.
Ilmestys 1:8
Kaikkivaltiaaseen liitetään siis erottamattomasti ikuinen olemassaolo.
Miksi tällainen ajatus tuntuu meistä vaikealta? Meillä on lyhyen elinikämme vuoksi tyystin erilainen aikakäsitys kuin Jehovalla. Koska Jumala on ikuinen, tuhat vuotta on hänelle kuin yksi päivä (2. Pietarin kirje 3:8). Voisiko heinäsirkka, joka elää aikuisena vain viitisenkymmentä päivää, ymmärtää ihmisen 70–80 vuoden elinikää? Tuskin. Raamatun mukaan me olemme Suureen Luojaamme verrattuna kuin heinäsirkkoja. Myös ajattelukykymme on hänen mielensä rinnalla mitättömän vähäinen.
Jesaja 40:22; 55:8, 9
Ei siksi ole yllättävää, ettemme voi täysin ymmärtää kaikkia Jehovan olemuksen piirteitä.
Vaikka Jumalan ikuista olemassaoloa voi olla vaikea käsittää, ajatus on silti järkevä. Jos joku muu olisi luonut Jumalan, tuo toinen olisi Luoja. Raamattu kuitenkin selittää, että nimenomaan Jehova Jumala on ”luonut kaiken” .
Ilmestys 4:11
Lisäksi tiedämme, että maailmankaikkeutta ei aikoinaan ollut olemassa 1. Mooseksen kirja 1:1, 2
Mistä maailmankaikkeus tuli? Sen Luojan täytyi olla olemassa ennen sitä. Hän oli olemassa myös ennen muita älyllisiä olentoja, kuten ainosyntyistä Poikaansa ja enkeleitä
Job 38:4, 7
Kolossalaisille 1:15
Hän oli selvästikin ensin yksin. Häntä ei ole voitu luoda; olemassa ei ollut mitään, mikä olisi voinut luoda hänet.
Oma olemassaolomme ja koko maailmankaikkeus todistavat ikuisen Jumalan olemassaolosta. Hänen, joka antoi alkusysäyksen valtavalle maailmankaikkeudelle ja sääti sitä hallitsevat lait, on täytynyt olla olemassa aina. Vain hän saattoi antaa elämän lahjan kaikille muille. Job 33:4

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu