jotta hän voisi sovittaa meidän synnit.
Hän oli sen kaiken etukäteen ilmoittanut!
”Ja hän alkoi opettaa heille, että Ihmisen Pojan piti kärsimän paljon ja joutuman vanhinten ja ylipappien ja kirjanoppineiden hyljittäväksi ja tuleman tapetuksi, ja kolmen päivän perästä nouseman ylös.”
Mark 8:31
Hän oli sen kaiken etukäteen ilmoittanut!
”Ja hän alkoi opettaa heille, että Ihmisen Pojan piti kärsimän paljon ja joutuman vanhinten ja ylipappien ja kirjanoppineiden hyljittäväksi ja tuleman tapetuksi, ja kolmen päivän perästä nouseman ylös.”
Mark 8:31
Vastaukset 19
Vanhimmat
YLISTYS JEESUKSELLE!
Jeesus tuli varsinkin yhtä tehtävää varten, eli sovittamaan ihmisten synnit, jota ei yksikään, joka häneen uskoisi, joutuisi kadotukseen, vaan perisi iankaikkisen elämän.
Tuolla yritetään houkutella hölmöjä lahkoihin ja niiltä perinnöt lahkoille.
Jeesus Kristus on sinunkin puolestasi kärsinyt ristillä, jotta voisit pelastua ikuiseen elämään.
Aamen! Jeesus pelastaa syntisiä.
Mutta yksikään teistä syntisistä ei vielä ole uskaltanut ilmoittautua minun täysin synnittömän järjestämään ekumeeniseen talviseen pelastusjuhlaan.
Siellä syntisäkki hyppää avantoon odottamaan pelastusta. Vääräuskoisille avannossa on tilaa reilusti pohjan ja jään välissä.
Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
-Jeesus Kristus -
Sen jälkeen ei sitten mitään ole kuulunutkaan.
Meni Jeesus vuonna 1844 pyhäkköön ja luuhaa nyt siellä.
Nyt kuuluu, jos et ennen ole kuullut.
Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle".
Matt 4:17
Miksi Herra Sebaot teki ihmisestä vajavaisen, vaikka kaikkitietävänä tiesi tarkkaan kuinka tulee käymään ja kaikkivoipana olisi voinut toimia toisinkin, eikä syyttää luomaansa vajavaista ihmistä?
Niin sanottu "vapaa tahto" ei ole selitys, sillä kaikkitietävälle Herra Sebaotille jokaisen tulevan ihmisen kaikki ajatukset ja teot olivat tiedossa jo ennen ensimmäisen ihmisen luomista.
Ylistys Jeesukselle Kristukselle!
🎚️🩸❣️
Aamen aamen aamen!
” Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.”
Joh 6:37
Kiitos Jeesukselle!
Meidän, sinun ja minun syntien tähden.
Aamen!
Silti opetuslapset eivät läheskään heti ymmärtäneet.