https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3180fcb9-b81d-4115-8ec4-3a8cc4e1942d
"Suomalaisia odottaa lohduton tilanne.
Palveluiden uudistaminen näin nopeasti samalla, kun haetaan valtavia säästöjä, uhkaa johtaa lopputulokseen, joka ei täytä sote-uudistuksen alkuperäisiä tavoitteita.
Tiukka aikataulu ja valtavat säästötavoitteet ajavat alueita hakemaan nopeita säästöjä, jotka eivät välttämättä ole pidemmällä aikavälillä järkeviä. Osa alueista esimerkiksi on lähtenyt hakemaan säästöjä ennaltaehkäisevistä palveluista.
Hyvinvointialuejohtajat vakuuttivat hiljattain kannanotossaan, etteivät sote-palvelut ole kriisissä, ja muistuttivat, että esimerkiksi hoitoon pääsy on parantunut monelta osin sote-uudistuksen jälkeen.
On tietysti hyvä muistaa, ettei alueiden tilanne ole pelkästään synkkä, vaan useilla alueilla tapahtuu tarpeellisia ja onnistuneitakin uudistuksia.
Tämä ei poista kuitenkaan sitä, että monelle suomalaiselle lähivuodet näyttäytyvät sote-palveluiden suhteen lohduttomilta.
Esimerkiksi ympärivuorokautiseen hoivaan pääsee jatkossa vasta yhä huonokuntoisempana, ja lähipalvelua saadakseen joutuu matkustamaan pidempiä matkoja."
Mikä siinä on, että suomalaisia verotetaan hengiltä, mutta palvelut vaan huononee, eikä rahaa muka riitä mihinkään, vaikkei sitä suomalaisten hyvinvointiin enää edes jaeta.
Mikä siinä on, että ennen 1990 lukua verot olivat paljon pienemmät, ei ollut sähkönsiirtomaksuja, sähkön hinta pysyvästi alle 5 senttiä/kWh ja terveydenhoitopalvelut toimivat, eikä työttömiä kyykytetty.
Nyt ruoka on järkyttävän kallista, sähkö järjettömän kallista jopa useita kymmeniä senttejä/kWh, sähkönsiirtomaksut kalliimpia, kuin itse sähkö, veroja vaan korotetaan ja terveydenhoitopalvelut ala-arvoiset.
Ei ole mitään hyvinvointi alueita, ainoastaan pahoinvointi alueet tavallisella kansalla.
Hyvinvointi alueet on ainoastaan hyvinvointialueiden johtajilla, hallituksella ja eduskunnan väellä!
Miksi hyvinvoiintalueen johtajien tuloja ei leikata, on ministerin tulot, mutteivät tee mitään tuottavaa työkseen, kävät työhuoneessaan vähän aikaa istumassa ja menevät ravintolaan kalliille lounaalle, sellainen se on kovapalkkaisen johtajan työpäivä 1-2 tuntia !!!

Vastaukset 8
Vanhimmat
hommassa rikastuu vain taksiautot ,jotka kyyditsee pitkiä matkoja alueiden välillä,
Totta.
Ennen ei lähdetty lääkäriin kuin ihan viimetipassa ja henkihieverissä. Nykyisin näyttää olevan tapana lähteä jokaisesta pienestäkin tuntemuksesta, joten kävijät ja kulut kasvavat. Ei Suomessa ole eikä tule olemaankaan sellaiseen varaan, että jokaista kolotusta lähdettäisiin hoitamaan. Siihen kun lisää vielä uudet hoitomuodot ja lääkkeet, niin miten te oletatte niihin olevan varaa.
ei se nyt ihan noin mene , yleensä asiat vaan vaikeutuu kun ne pitkittyy .
niin on myös terveydenhoidossa .
Asiaa käsitellään kirjoitat.
"mutteivät tee mitään tuottavaa työkseen, kävät työhuoneessaan vähän aikaa istumassa ja menevät ravintolaan kalliille lounaalle, sellainen se on kovapalkkaisen johtajan työpäivä 1-2 tuntia !!!"
Sinun pitää pystyä näyttämään tuo konkreettisesti toteen. Muuten pelkkää kateellisen vinkumista.
Pirkko Työläjärvi , SDP, sanoi telkkarissa jo aikoinaan terveyskeskusten turhasta kuormitttamisesta keskusteltaessa, että jos jollakin ei ole muuta kontaktia muihin ihmisiin niin käyköön sitten vaikka lääkärissä juttelemassa (vaikka ei olisi sairas).
Kylä näin on tänäkin aamuna tv joku viisas jutteli että hoitoalalle teko äly. Tietokone hoitaa potilaat..ei taida pyyhkii perseitä.. kyllä on karmee tulevaisuus. Palkkaa johtajilla on palkoista päättäminen pitäs antaa jollekin toiselle instanssille.