Olen suhteellisen paljon ottanut selvää laihduttamisesta yms. elämäni aikana. Olen törmännyt kolmeen ristiriitaan, joista en pääse yli enkä ympäri.
Ensinnäkin "kaloriteoria". Toiset ovat sitä mieltä, että se on ainoa, mikä merkitsee. Syö vähemmän kuin kulutat. Toiset taas väittävät jopa niin, ettei kaloreilla ole juuri mitään merkitystä laihduttamisessa.
Sitten eri ruoka-aineiden yhdistämisestä. Esim. Zone neuvoo, että joka aterialla täytyy syödä sekä hiilareita, proteiineja että rasvaa. Jotkut kuitenkin sanovat juuri päinvastaista, eli ei missään nimessä saa tehdä niin. Joka aterialla pelkkiä hiilareita tai pelkkiä proteiineja.
Ja vielä hiilihydraateista. Nyt on vallalla ajatus, että riisi, pasta, peruna, valkoinen leipä yms. ovat pahasta. Insuliiniin liittyy jotenkin? Kuitenkin ties kuinka kauan on ollut itsestäänselvyys, että täysipainoiseen ateriaan kuuluu joko perunaa tai pastaa.
Ovatko ihmiset todella niiiin erilaisia, että jollekin sopii parhaiten täysin päinvastainen tyyli kuin jollekin toiselle?
Haluaisin kuulla tästä asiasta ajatuksia, kokemuksia tai faktatietoa, mielellään kaikkia edellämainittuja. :)
Ensinnäkin "kaloriteoria". Toiset ovat sitä mieltä, että se on ainoa, mikä merkitsee. Syö vähemmän kuin kulutat. Toiset taas väittävät jopa niin, ettei kaloreilla ole juuri mitään merkitystä laihduttamisessa.
Sitten eri ruoka-aineiden yhdistämisestä. Esim. Zone neuvoo, että joka aterialla täytyy syödä sekä hiilareita, proteiineja että rasvaa. Jotkut kuitenkin sanovat juuri päinvastaista, eli ei missään nimessä saa tehdä niin. Joka aterialla pelkkiä hiilareita tai pelkkiä proteiineja.
Ja vielä hiilihydraateista. Nyt on vallalla ajatus, että riisi, pasta, peruna, valkoinen leipä yms. ovat pahasta. Insuliiniin liittyy jotenkin? Kuitenkin ties kuinka kauan on ollut itsestäänselvyys, että täysipainoiseen ateriaan kuuluu joko perunaa tai pastaa.
Ovatko ihmiset todella niiiin erilaisia, että jollekin sopii parhaiten täysin päinvastainen tyyli kuin jollekin toiselle?
Haluaisin kuulla tästä asiasta ajatuksia, kokemuksia tai faktatietoa, mielellään kaikkia edellämainittuja. :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaikki lepää tämän varassa: syö vähemmän kuin kulutat niin laihdut.
Mutta sitten asia käykin monimutkaiseksi: todellakin eri ihmiset reagoivat eri tavoin eri ruoka-aineisiin. Jokaisen olisi periaatteessa otettava selvää itse, miten keho reagoi. Aineenvaihdunnan nopeudessa on eroja, insuliiniherkkyydessä on eroja, jotkut reagoivat herkemmin rasvoihin kuin hiilareihin.
Zonet sun muut Atkinsit nyt ovat mitä ovat: perusruokavaliossa 30 % tulee protskusta, 30 % rasvoista ja loput hiilareista. Esim Atkinsin idea on siinä, että eliminoimalla hiilarit saadaan insuliinitaso pidettyä alhaalla, jolloin solut eivät hyödynnä veren sokeria ja painonnousua ei tapahdu. Atkinsin on myös kerrottu vähentävän ruokahalua/nälkää korkeiden proteiinipitoisuuksiensa ansiosta. Ihmedieeteissä on vain se ongelma, ettei kukaan jaksa loppuikäänsä pelkällä pekonilla ja kananmunilla. Eli joudumme palaamaan takaisi vanhaan kunnon "syö vähemmän kuin kulutat" -periaatteeseen.
Valkoinen leipä sun muut ovat periaatteessa pahasta, mutta ehkä eri syystä kuin arvelet. Energian saannin kannalta luettelemasi ainesosat ovat ongelmallisia, koska ne koostuvat ns. lyhytketjuisista hiilihydraateista ja ovat kuituköyhiä. Siksi ne vapauttavat energiansa nopeasti elimistöön (ns. insuliinipiikki), jolloin osa varastoituu väistämättä rasvaksi (mikäli energiantarve ylittyy) ja keho on pian taas nälkäinen.
Tämä mielessä pitäen esim pastassa kannattaa valita tumma tai ruis- tai tms. pasta, jossa kuitupitoisuus on korkeampi. Vastaavasti jos sietää tummaa tai peräti kokojyväriisiä voi valita kuitupitoisemman vaihtoehdon. Leivässä tämä ei ole niin ongelma, sillä tarjolla on monia maukkaita kokojyvävaihtoehtoja.
Se miksi nopeaketjuisista hiilareista koostuvat ruoat ovat yleensä pahasta johtuu niiden ravintoköyhästä sisällöstä. Esim ranskanleipähän ei ole mitään muuta kuin sokeritonta pullaa.
Kuitupitoisuudet sun muut ovat kuitenkin loppupeleissä nyansseja, sillä laihtumista tapahtuu ainoastaa mikäli kalorien saanti on alhaisempaa kuin kulutus. Tässä avain ovat annoskoot. Tämän päivän ihminen syö helposti yli tarpeensa. Kykenetkö ottamaan vain pienen palan kanan rintaa ja kauhallisen riisiä tai kastikkeen kanssa vain 2-3 pientä perunaa? Maltatko lorauttaa vain tipan salaattikastiketta vai uivatko veget majoneesissa? Jätätkö leivät välipalaksi vai onko lounaasi kyljessä 2-3 sämpylää? Onko kahvin kanssa aina pakko saada pullaa ja otetaanko viikonloppuna aina mäyräkoira 6-pakin sijaan? Näistä valinnoista se lähtee.
Summa Summarum: kalorimäärä ratkaisee, mutta ravinnon tulisi koostua 30/30/40 protskusta, rasvoista ja hiilareista. Rasvojen tulisi koostua kutakuinkin tyydyttyneistä, tyydyttymättömistä ja monityydyttymättömistä 1/3 kutakin. Nämä perusperiaatteet pätevät kaikkiin ihmisiin. Yleensä jos joku ei laihdu, hän syö todellisuudessa enemmän kuin myöntää. Erikseen ovat ylipainoa aiheuttavat sairaudet tai lääkitys. Elintasosairaitena erikseen on ns. insuliiniresistenssi, jossa kehon liikaruokkiminen on johtanut pysyvään insuliinitason kohoamiseen, jolloin ravintokin imeytyy tehokkaammin elimistöön. Tällöin painonpudottaminen voi olla jo hyvin vaikeaa. Paino ei yleensä muodostu ongelmaksi jos pitäytyy ns. perusruoassa, syöden kohtuullisia annoksia ja jättää makean, rasvaisen roskaruoan sekä enimmät alkoholin nautiskelut muutamaan kertaan kuukaudessa.
hyvin kirjoitit. yksi syy atkinsien ja muiden pilipalidieettien tehokkuuteen on juuri hiilareiden vähentämisessä siksi että ihmiset alkavat tarkkailemaan makeiden syömistä. ihmiset lihovat nykypäivänä suurimmaksi osin korkeahiilaristen välipalojen ja helppojen ruokien takia. nämä ketoosit ja muut huuhaat kannattaa unohtaa, oikea syy on se ettei enää syö niin paljon turhaa sokeria.
vähähiilarinen dieetti on siitäkin hyvä että hiilareiden vähentäminen ei ole terveydelle haitallista. hiilarit ei ole elimistölle välttämättömiä niinkuin proteiinit ja rasvat, mutta silti ne on ihmiselle perusenergianlähde eikä nitä saa kokonaan jättää pois.
kyllä se niin vaan on että laiskat lihoo. jos jaksaa nähdä vaivaa ruokavalionsa eteen, pysyy varmasti hyvissä mitoissa.
niin mikähän tekee Atkinsista pilipalidieetin ja siinä mainittujen fysiologisten tosiasioiden mm. ketoosin ja lipolyysin huuhaaksi.. Moni on tuomitsemassa sen kummemmin perehtymättä aiheeseen. Itse olen ollut 2kk Atkinsin dieetillä, vointini on loistava entiseen verrattuna, paino on pudonnut 10 kiloa, verensokeri on pysynyt vakaana ja näin ollen en juurikaan ole tuntenut nälkää saati hiilihydraatteihin kohdistuvaa himoa, mikä ennen oli päivittäistä. Tästä "pullaorjuudesta" vapauduttuani en tahdo enää entiseen palata. Edelleen saan kuulla että SEHÄN ON HENGENVAARALLINEN DIEETTI!!!! ja tämä ennakkoluulo estää monia ryhtymästä tälle ruokavaliolle, mistä heille olisi suunnattomasti apua! Atkinsin kirjat ovat hyvä lukea, niissä on paljon asiallista tietoa.
tai siis että on siinä tilassa, on vaarallista = elimistö on myrkytystilassa. Oletkos muuten ajatellut miksi Atkins itse kuoli ylipainoisena ja verisuonet kalkkeutuneena. Terveellinen ruokavalio?
Tätä mä juuri tarkoitan sillä kun ihmiset puhuu asioista mistä eivät tiedä. Ketoosi on aivan eri asia kuin elimistön vaarallinen tila mikä on ketoasidoosi. Nooo, onhan siinä 4 samaa kirjainta, kaipa se sitten riittää. Ja mitä Atkinsin omaan kuolemaan tulee, sekään tieto ei pidä paikkaansa - kaatui, löi päänsä, joutui teholle jne.. komplikaatioiden kautta menehtyi.
Ruumiita pitäisi olla kuule kasapäin jos Atkins Centerin 30 vuoden aikana tällä dieetillä hoitamat kymmenet tuhannet ihmiset dieettiä ominpäin noudattaneet olisivat jotenkin sellaisessa hengenvaarassa kuin väitetään.
Noh, tälläisillä aivopestyillä luulopuheilla estetään vain niiden ihmisten parantuminen ja hyvinvointi, minkä ainoastaan vähähiilihydraattinen dieetti mahdollistaisi.
Moni luulee tietävänsä, harva tietää luulevansa!
Mukavaa juhannusta, grillaillaan!
ja koosta itsellesi sopiva oma dieetti! Onhan sitä kaiken maailman ihmedieettejä varmaan miljoonia, ja mun lukemani on kaikki todella yksipuolisia. Ainoa keino saada pysyviä tuloksia on koota itselleen sopiva monipuolinen ruokavalio jota noudattaa, ei kuukauden, vaan pysyvästi.
Itse olen noista dieeteistä montaa kokeillut eikä yksikään anna pysyviä tuloksia, laihtuu kyllä hetkellisesti mutta olo on huono ja kilot tulevat takaisin. Nyt olen elämäntaparemontissa ja olo on loistava ja kilot karisee!