Viime vuonna Venäjällä irtisanoutui tai pakotettiin irtisanoutumaan reilut 193 000 opettajaa, mikä on 14 prosenttia maan opettajien kokonaismäärästä, kertoo OVD-Info. Luku on suurin seitsemään vuoteen. Ironisen tilanteesta tekee se, että viime vuosi julistettiin Venäjällä opettajien vuodeksi eli vuodeksi, jolloin opettajia juhlittiin ja kunnioitettiin erityisen paljon.
. Lähes kaikki OVD-infon haastattelemista venäläisopettajista olivat lähteneet maasta jouduttuaan vainon ja valtion painostuksen kohteeksi. Nyt he kertovat OVD-Infolle, millä tavoin heitä painostettiin.
– Oppitunnin päätteeksi koulun rehtori tuli luokseni ja sanoi: Putin näytti tänään videon uudesta raketista. Mikset kerro siitä lapsille? Meidän pitäisi olla ylpeitä Putinista, muisteli koulusta erotettu maantieteen opettaja Kamran Ramiz.
Voi putte putte miksi älymystö ja koulutettu venäjän kansa vihaa sinua mutta lahjaton sekä kouluttamaton kansanosa puolustaa sinua aivottomina kunnes teurastutat nämä reppanat Ukrainassa .
. Lähes kaikki OVD-infon haastattelemista venäläisopettajista olivat lähteneet maasta jouduttuaan vainon ja valtion painostuksen kohteeksi. Nyt he kertovat OVD-Infolle, millä tavoin heitä painostettiin.
– Oppitunnin päätteeksi koulun rehtori tuli luokseni ja sanoi: Putin näytti tänään videon uudesta raketista. Mikset kerro siitä lapsille? Meidän pitäisi olla ylpeitä Putinista, muisteli koulusta erotettu maantieteen opettaja Kamran Ramiz.
Voi putte putte miksi älymystö ja koulutettu venäjän kansa vihaa sinua mutta lahjaton sekä kouluttamaton kansanosa puolustaa sinua aivottomina kunnes teurastutat nämä reppanat Ukrainassa .
Vastaukset 50
Vanhimmat
Kun Venäjä hyökkäsi täysimittaisesti Ukrainaan vuonna 2022, koulu numero 498, jossa Kamran Ramiz opetti, alkoi pitää opettajien kanssa kokouksia, joissa koulun johto selitti, mitä ja miten lapsille tulisi kertoa Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.
– Muistan selvästi, kuinka rehtori sanoi, että joko sinulla on valtiollinen mielipide sodasta tai ei mielipidettä lainkaan. Silloin tajusin, etten halua olla osa tätä järjestelmää, hän kertoo.
Opettajat kertovat myös erikoisista rahankeräyksistä, joissa koulujen johto murtautui luokkahuoneisiin kesken oppituntien ja vaati rahankeräyksiä tai vaatelahjoituksia rintamalle. Rahaa vaadittiin niin opettajilta kuin oppilailtakin ja ne, jotka eivät antaneet rahaa sotakeräykseen, joutuivat mustalle listalle.
sieltä tulee taas joukkopako kohta
https://www.youtube.com/watch?v=tAJsD0l9vf8
Putin on kirjoittanut historian uusiksi. Venäjän valloittamilla alueilla opettajat irtisanottiin, jos eivät opettaneet venäjäksi ja vanhat kirjat poltettiin. Uusissa Ukraina ei ole valtio.
Putinin historia 9. luokkalaisille alkaa Operaatio Barbarossasta, kun natsit hyökkäsivät Neuvostoliittoon.
Ei siis mitään hienosta ensimmäisestä voitonpäivän paraatista kun punatähdet ja hakaristit olivat jakaneet Puolan 1939.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/rescordis/ensimmainen-voiton-paivan-paraati-1939-kuvina-первый-парад-победы-в-1939-году/
Talvisodasta puhumattakaan. Baltian maat hyväksyivät sopimukset, jotka johtivat yli 40 vuoden miehityksiin. Suomi ei.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/rescordis/ensimmainen-voiton-paivan-paraati-1939-kuvina-первый-парад-победы-в-1939-году/
Linkki uusiksi
Venäjä on tunnettu kauniista kansansaduistaan. Ehdotan Suomen historianopetuksen oppikirjaksi Kalevalaa.
Opettajat joutuvat valehtelemaan lapsille, ja se on liikaa heidän mielestään.
Opettajat ovat myös jääneet palkkakuoppaan sotateollisuuden viedessä rahat.
Hitlerjugend = putinnuoret.
Opettajien erot ovat tuulesta temmattuja, mutta palautan mieliin sairaanhoitajien erot meillä....täällä kotimaassa.
Miksi yritätte kiertää totuuksia?
Ellei eronnut, erotettiin.
"Opettajien erot ovat tuulesta temmattuja, mutta palautan mieliin"
Edustat ilmeisesti sitä venäläistä tyhmempää kansanosaa 😁
Mitkä ihmeen sairaanhoitajien erot, ei niitä ole eronnut missään.
Meillä on nyt enemmän sairaanhoitajia ja lääkäreitä kuin koskaan. Aina isosta joukosta eroaa, ja uusia palkataan, kuten kaikissa muissakin työpaikoissa.
Hienoa, että Aasiasta on enenevästi määrin tullut hoitajia.
Eihän venäjällä luku taitoa tarvita. TV:n Kremlische Wochenschau hoitaa oikean tiedon välittämisen umpihumalaiselle kansalle.
Nythän nuo joutilaat opettajat voikin määrätä ukrainaan sotimaan .
Joutilaisuudesta puheen ollen, Kremlissä ja lähipiirissä on paljon mitääntekemätöntä joutilasta ja isänmaallista väkeä rintamalle.
Älymystö on aina ollut venäjän hallinnon suurin vihollinen ja joka sukupolvesta se on tapettu tai ajettu maanpakoon siksi venäjän kehitys varsinkin henkisesti on sivistysmaita jäljessä sukupolvia
Etovaa nämä tosiasioiden kääntäjät, Venäjällä sitä ja tätä, samaan aikaan oman maan asiat retuperällä ja sananvapaus hupenemassa...mm. ne.
Zzz🥱🥱🥱
Onko tiltulla vähän takki tyhjä ...ei oikein irtoo mitään järkevää 🤥
Projekti kansakunnan tyhmentämiseksi on pitkällä ja ilmeisesti onnistuu. Kuka tätä halusi? Oikeasti?
Putinin lähipiirillehän sopii oikein hyvin, että yhteiskunnassa on vain kaksi luokkaa: Eliitti ja paaria. Eliitti sanelee ja paaria on tottelevinaan.
Häpeävätkö 70-luvun opettajat silloista suomettumispropagandaa lapsille? No ei.
Miten voimme osoitella sormella muitakaan.
Kyllä meille koulussa opetettiin, miten asiat, esimerkiksi Mainilan laukauksien suhteen olivat. Se, mitä oppikirja asiasta kertoi, jätettiin omaan arvoonsa.
Onko ihme, vaikka oppilaitokset tuottavat yhä yksinkertaisempia nuoria?
Lapsien kimppuun hyökättiin korona aikana oikein huolella, maskit naamalle ja kieltäytyjät nöyryytettiin.
Sitten se järjenvastainen oikeus, 12-vuotias lapsi saa ottaa piikin ilman vanhempien lupaa, näin myös lapset myrkytettiin.
Tajuatteko yhtään rikoksen laajuutta?
Mutta onko se ihme, kun miehetkin ovat naisia pelkän ilmoituksen perusteella.
Kyllä siinä todellakin niin käy että Putler ajaa venäjän takaisin kivikaudelle.
Miten ihmeessä venäläiset on antaneet tämän kaiken tapahtua, onko ne ihan saamattomia.
Ehkä 1600-luvun tsaarillinen Venäjä vastaa paremmin Kremlin ihanteita.
Opettajia on myös erotettu, kun eivät ole suostuneet Putinin propagandatunteihin.
Venäjän historian opetuksesta on hävinnyt vuodet 1939-1940.
Mitä kummaa on tapahtunut.
Venäjän historiasta on hävinnyt paljon muutakin, kuin nuo vuodet.
Siellä historia joudutaan kirjoittamaan uusiksi poliittisten suhdanteiden mukaan. Nyt menee Putinin ajan historia. Putinin jälkeen historiaa joudutaan jälleen muokkaamaan. Se riippuu Venäjän poliittisesta tilanteesta.
90-luvulla historiankirjoitus, ja arkistot vapautuivat, ja paljon uutta voitiin julkaista, etenkin Stalinin ajan julmuuksista.
Katynin metsä Sandarmoh eivät vaikene. Totuus ei pala tulessakaan.
Stalinin opit käytössä,penaalissa saa olla vain tylsiä kyniä.
Yksinkertainen johto saa loistaa!
Jos Suuren Johtajan äo on 70, ei sitä saa kukaan ylittää.
Kukapa nyt haluaisi opettaa harha oppeja...
Mutta jonkuin pitäisi opettaa sinulle oikeinkirjoitusta.
Hirvittävään rikokseen ajettiin opettajat Suomessa.
Painostettiin painostamaan lapsia, miettikääpä?
Venäjä on tiedon musta aukko.Kansalainen on hyvä jos on yhtä vaatimaton kuin laho puu.
Mitä ihmettä sä selität?
Sitä, että venäläisiä opetetaan elämään valheessa.
Miksi puhut Suomesta, etkä venäjästä?
Kuten sanoin, oppikirjojen anti oli virallisten politiikan mukaista, ainakin osittain, mutta kun opettjilla oli silloinkin sydän paikallaan ja suu, niin ei minulla ainakaan jäänyt epäselvyyttä 1939 tapahtumista. Sen sijaan, jotkut jatkosodan faktat ovat selvinneet itselleni vasta vanhoilla päivilläni. Toisaalta, mikään sotaa käyvä kansakunta ei tiedota sotatapahtumista ilman filtteriä.
Eihän kleptokratiassa pärjää, jos on rehellinen.
Mutta tietääkö Nato-suomen asevelvollinen mihin Häkkänen ja Valtonen voivat heidät reserviläisinä lain edellyttämän asevelvollisuuden nojalla lähettää mielivaltaisesti???
Vihje: Sinne jonnekin ...
Puoli miljoonaa reserviläistä on eronnut Nato-suomen reservistä.
- Reservinkieltäytyminen on laillinen vaihtoehto, joka perustuu mielipiteen- ja omantunnonvapauteen.
- Reservinkieltäytyjiä ei voida missään tilanteessa asettaa sotilasviranomaisten määräysvallan alaisiksi.
- Armeijasta erotaan ilmoitusluontoisella hakemuksella. Kieltäytymisen syitä ei tarvitse perustella.
https://eroa-armeijasta.fi/
"Mutta tietääkö Nato-suomen asevelvollinen...."
Kyllä tietää ja sekös teitä siellä Pietarissa vituttaa 😁
Älä vaan eksy poraamaan ja pelkäämään Suomen reserviläistä rajan yli aseen kanssa siinä tulee otsaan hätäsesti reikä ja kurja elämäsi päättyy 😉
"- Reservinkieltäytyjiä ei voida missään tilanteessa asettaa sotilasviranomaisten määräysvallan alaisiksi."
Ei pidä todellakaan paikkaansa, ja kyseinen väite on venäjän levittämää valhetta. Puolustustilalaissa (lähde Finlex) kerrotaan seuraavasti;
25 §
Edellä 23 §:ssä tarkoitetulla alueella jokainen on riippumatta siitä, mitä 17–19 §:n tai valmiuslain nojalla on määrätty, sotilasviranomaisen määräyksestä velvollinen luovuttamaan alueen puolustukseen käytettäville joukoille tai niiden toimintaa palveleville yrityksille näiden toimintaedellytysten turvaamiseksi sotatarvikkeita, ravinto- ja polttoaineita, aluksia, ilma-aluksia, moottoriajoneuvoja, työkoneita ja laitteita sekä muita hyödykkeitä.
SOTILASVIRANOMAINEN VOI MÄÄRÄTÄ JOUKKOJEN JA NIIDEN TOIMINTAA PALVELEVIEN YRITYSTEN KÄYTTÖÖN NÄIDEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN TURVAAMISEKSI HENKILÖITÄ TARPEELLISEEN TILAPÄISEEN TYÖNTEKOON
26 §
Edellä 23 §:ssä tarkoitetulla alueella toimiva yritys, laitos sekä ammatin- ja elinkeinonharjoittaja, joka tuottaa tai jonka katsotaan kykenevän tuottamaan alueen puolustukseen käytettäville joukoille tarpeellisia hyödykkeitä, on riippumatta siitä, mitä 17–19 §:n tai valmiuslain nojalla on määrätty, sotilasviranomaisen määräyksestä velvollinen niitä tuottamaan ja suorittamaan siihen liittyviä muita tehtäviä. Sotilasviranomainen voi tarvittaessa ottaa tällaisen yrityksen tai laitoksen tilapäisesti puolustusvoimien valvontaan tai hallintaan.
Edellä 1 momentissa tarkoitetun yrityksen tai laitoksen palveluksessa oleva henkilö on SOTILASVIRANOMAISEN MÄÄRÄYKSESTÄ MÄÄRÄYKSESTÄ JA SEN ALAISUUDESSA VELVOLLINEN SUORITTAMAAN MUITAKIN KUIN VARSINAISEN PALVELUSSUHTEENSA PERUSTEELLA HÄNELLE KUULUVIA TEHTÄVIÄ.
Zzz🥱👎
Jumalan kiitos, tuollaisia keijukaisia ei juuri esiintynyt 1939-1944. Muuten oltaisiin saatu elää vaihtoehtotodellisuudessa v:sta 1945 lähtien vuoteen 1991.
Viisas päätös, onhan venäjän johto vailla järkeä.
Onhan umpikiero ihminen älykäs.
Kuka nyt harha oppeja haluaa opettaa...