Vihaako ympäristöväki eläkeläisiä ?

Uudenmaankadun varteen ent. yhteiskoulun tontille oli tulossa ikäihmisten yhteisöllisen asumisen rakennus ja asemakaavamuutoskin oli saatu. Nyt kuitenkin Hyvinkään ympäristösuojeluyhdistys Hyysy on valittanut hankkeesta. Piti oikein allakasta katsoa, onko aprillipäivä, mutta ei ollut. Voiko tosiaan joillain järjestöihmisillä olla noin ikärasistinen asenne?? Näköjään nämä ympäristöihmiset sitä ovat ja johan siitä keväällä nähtiin pientä vihjausta kun silloinen vihreiden ryhm.puh.joht. Eduskunnassa valitti että eläkeläisillä on liikaa rahaa. Asiasta on tarkemmin tänään Aamupostissa, joten ei ole yhden henkilön olettamus.
6592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Heiltä tuo ei ollut mitään uutta. Ikäihmiset osaavat ajatella itse, eikä viherhömppä heihin uppoa. Samalla tavoin heitä kohdellaan ns.Sonninmäen tapauksessa, koska ikäihmiset pääosin ovat ambulanssin kyyditettäviä. Heille terveys on ykkösasia ja nykyaikaiset asunnot lähellä palveluja.

Äänestä

Eivät yksin eläkeläisiä vaan yleisesti veronmaksajia jotka kustantavat veroillaan heidän puuhastelunsa esim. kaduilla makoilu ja liikenteen estäminen. Tuo ikäihmisten asuntoratkaisun tyrmääminen valituksineen on sikäli outoa, koska myös he tarvitsevat joskus asuntoja joiden kustantamiseen ja kuluihin heidänkin tulisi ottaa osaa. Jotenkin outoa että valitetaan asiasta vain jotta nimet pysyy mediassa!

Äänestä

Aihe puhuttaa ihmisiä. Kun kerrankin poliitikot ovat yksimielisiä kokkareista vassareihin ja kaikki siltä väliltä, niin pitääkö sivullisten tyrmätä koko hanke! Aina on joku taho valmiina kiusaamaan ikäihmisiä!

Äänestä
  • Ympäristöyhdistyksen vetäjä näkyy paikallislehdessä vetäneen herneen nenäänsä kun jäivät kiinni ikäihmisten asuintalon hankkeen torppaamisesta. Miksei vanhat ihmiset saisi asua kaupungin keskustassa lähellä liikenneyhteyksiä ja palveluja yleensä. Tuolle porukalle on tärkeää suojella asbestia rakenteissa oleva kohde, vanhentunut sähkö- ja LVI -tekniikka, vaikka vastaavia koulukohteita on vielä jäljellä useita tässä kaupungissa. Kohta varmaan aloittavat kaupungeissa samanlaisen ekoterrorismin kuin saivat aikaan metsissä, joissa osin puut mätänevät pystyyn ja ryteikköjen määrä kasvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ympäristöyhdistyksen vetäjä näkyy paikallislehdessä vetäneen herneen nenäänsä kun jäivät kiinni ikäihmisten asuintalon hankkeen torppaamisesta. Miksei vanhat ihmiset saisi asua kaupungin keskustassa lähellä liikenneyhteyksiä ja palveluja yleensä. Tuolle porukalle on tärkeää suojella asbestia rakenteissa oleva kohde, vanhentunut sähkö- ja LVI -tekniikka, vaikka vastaavia koulukohteita on vielä jäljellä useita tässä kaupungissa. Kohta varmaan aloittavat kaupungeissa samanlaisen ekoterrorismin kuin saivat aikaan metsissä, joissa osin puut mätänevät pystyyn ja ryteikköjen määrä kasvaa.

    Kohta niitä koulukiinteistöjä vapautuu lisää kun ns. pudotuspeli koulukiinteistöjen kohdalla alkaa. Kyllä ylijäämäkiinteistöistä jokin pitäisi antaa viherhihhuleille omaan käyttöön, kunha huolehtivat ylläpidon kaikkine töineen. Silloin tosi he joutuvat itse tekemään töitä, joka heille on outo asia, mutta koulutoimenpäättäjät opastakoot heitä kädestä pitäen.

    Äänestä

Jonain aamuna viherhörhöt makaavat Uudenmaankadulla pitkin pituuttaan, estävät ihmisten kulkemisen vapaasti. Se on sitä Elokapinaa, täytyy sitä Hyvinkäällä kin kapinoida. Täällä muutenkin tehdään kaikki päin p####ä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Uudenmaankadun varteen ent. yhteiskoulun tontille oli tulossa ikäihmisten yhteisöllisen asumisen rakennus ja asemakaavamuutoskin oli saatu. Nyt kuitenkin Hyvinkään ympäristösuojeluyhdistys Hyysy on valittanut hankkeesta. Piti oikein allakasta katsoa, onko aprillipäivä, mutta ei ollut. Voiko tosiaan joillain järjestöihmisillä olla noin ikärasistinen asenne?? Näköjään nämä ympäristöihmiset sitä ovat ja johan siitä keväällä nähtiin pientä vihjausta kun silloinen vihreiden ryhm.puh.joht. Eduskunnassa valitti että eläkeläisillä on liikaa rahaa. Asiasta on tarkemmin tänään Aamupostissa, joten ei ole yhden henkilön olettamus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu