Otsikko kertonee aiheen. Tiedän että liikkeessä on bi pan homo ja muita seksuaaleja. Heitä jotka ovat tulleet ilmi koitetaan ohjata adventistien mielestä oikeaan suuntaan, mutta heidät hyväksytään (enimmäkseen) ihmisinä.
Seksuaalivähemmistöjen asema adventismissa
Anonyymi-ap
8223
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jotkut tietenkin karsastavat mutta ainakin annetaan hyväksyvä kuva.
Adventistit suvaitsevat kaikkia ja seurakunnan keskellä kaikki paranee ja korjaantuu. Monesti hengellinen velttous ja huonot elämäntavat haittaa elämää. Ruokavalio yhdessä opetuksen kanssa pitää miehen tiellä.
Olen kasvissyöjämies ollut jo toistakymmentä vuotta, mutta vieläkään ei ole alkanut pillu kiinnostamaan.
Olen ymmärtänyt että adventit kuuluu perinteisempään kantaa jossa homostelua pidetään menolippuna helvettiin.
Kaikki paranee adventisteissa. Ja suvaitsee. Älä pilkkaa.
Adventisteissa ei ole kuin jumalisia kristittyjä. Valittujen joukko.
Ihanaa olla adventistihomopastori, kunhan vain pysyy visusti kaapissaan. Anova aina saa ja etsivä löytää. Kyllä meillä on paljon homoseksuaaleja joukossamme. Adventtikirkko on turvatyöpaikka meille, kunhan emme missään nimessä tuo ilmi taipumustamme.
Hyvä että koet olevasi sinut homoutesi ja adventismisi kanssa ja on samanmielistä seuraa!