Toivoa vai ei

Kyseessä siis pitkä parisuhde. Olemme olleet yhdessä täysi-ikäisyyden kynnykseltä asti. Mieheni on hyvin impulsiivinen (ollut hyvin nuoresta asti) ja itse taas olen vetäytyvä ja ns. "alistuva". Mieheni saa usein raivokohtauksia, joihin sisältyy mm. tavaroiden rikkomista, tappouhkauksia, haukkumista ja alistamista. Viimeisen 2 vuoden aikana raivokohtauksiin on kuitenkin tullut lisäksi fyysisen koskemattomuuden rajan ylittäminen eli töniminen, tukistaminen ja kuristaminen.
Henkinen väkivalta (haukkuminen ja vähättely) ja tavaroiden rikkominen on ollut suhteessamme mukana aivan alusta asti, ja jotenkin olen jo kasvanut siihen että se on ns. normaalia ja osa hänen luonnettaan. Olenkin siis parhaani mukaan pyrkinyt välttämään konflikteja ja sitä, että raivokohtauksia tulisi, koska hän muuttuu silloin täysin eri ihmiseksi ja on myös itsekin kertonut "päässä pimenevän" silloin kun raivo iskee. Mies on luonteeltaan myös hyvin mustasukkainen ja menojen rajoittaminen on ollut myös kuvioissa alusta asti. Olenkin siis jättänyt usein osallistumatta esimerkiksi ystävien illanistujaisiin välttääkseni riidan ja taas siitä seuraavat raivokohtaukset. Myös seksistä kieltäytyminen on hänelle kova paikka, josta seuraa myös raivokohtaus ja tämähän on siis johtanut siihen, että en uskalla sanoa ei vaikka itseä ei aina huvittaisi.
Usein konfliktitilanteiden jälkeen mies keksii useita syitä käytökselleen, esim; työstressi, taloushuolet ja masennus. Olenkin aina niellyt nämä selitykset ja antanut aina anteeksi. Hän osaa olla erittäin vakuuttava puheissaan, että tämä ei toistu enää koskaan vaikka se on aina toistunut uudelleen.
Myös elämänhallinnassa hänellä on suuria puutteita, työssäkäynti on hankalaa sekä normaalien päivittäisten asioiden hoito on melko vaikeaa, jolloin kaikesta huolehtiminen on ollut minun niskassani.
Luonteeltaan hän on ollut siis kaikki nämä vuodet hyvin ailahtelevainen maanisesta iloisuudesta väkivaltaiseen käytökseen asti. Välillä nämä asiat tuntuvat noudattavan jonkinlaista kaavaa eli vähän aikaa kaikki on erityisen hyvin ja sitten ollaan taas pohjalla. Myös ulkoisilla tekijöillä on erittäin suuri vaikutus hänen mielialaansa, ja usein nämä ovat olleetkin perusteluja hänen käytökselleen.

Nyt ollaan siis tilanteessa, jossa olen päättänyt erota, mutta ympäri puhuminen miehen puolelta on hyvin voimakasta. Taas ne kaikki lupaukset muutoksesta sekä niin sanotusti hyvä vaihe eli aika jolloin hänen hyvä puolensa on esillä välittävänä ja rakastavana ihmisenä. Erään konfliktitilanteen jälkeen hän suostui menemään terapiaan, josta ei hänen mukaansa ollut mitään apua, mutta sai kuitenkin masennusdiagnoosin ja lääkityksen. Lääkitys toki tasasi hänen mielialojaan, mutta ei poistanut kyllä ongelmaa kokonaisuudessaan ja kuten mainitsin että päivittäisten asioiden hoitaminen on vaikeaa niin lääkkeiden säännöllinen syöntikin on siis ollut vaikeaa.

Kysymys kuuluukin siis, että mitä tekisin tässä tilanteessa? Olen käynyt myös mielessäni läpi vaihtoehtoja, että voisiko hänellä olla jokin mielenterveyshäiriö, joka aiheuttaa tällaista käytöstä ja voiko sellaista hoitaa? Olisi kiva kuulla vaikka kokemuksia samankaltaisista tilanteista ja siitä, että onko tuollaiseen käytökseen oikeasti saatavilla jotakin apua?