Italian pääministeri Silvio Berlusconi on joutunut syömään suomalaista ruokaa. Siis sitä mitä MTK kehuu puhtaaksi ja herkulliseksi. Berlusconi sanoo, ettei hän koskaan eläissään ole syönyt mitään niin pahaa. Tämä on siis yksi italialainen arvio suomalaisen ruuan tasosta.
Onneksi tätä eikä muitakaan Berlusconin puheita pidä ottaa todesta. Mies on populistinen typerys vailla vertaa. Hän on itseriittoisen Mussolinin hengenheimolainen, joka voisi helposti omaksua kaikki fasistien opit. Berlsuconi on suureksi häpeäksi maalleen ja koko Euroopalle.
Tarja Halonen voisi ehkä kuitata miehen puheet sillä, että hänen miehinen viehätysvoimansa ei tehonnut, koska hän haisi suoraan sanoen hielle, vanhalle viinalle ja paskalle koko pikku-ukko. Tuollainen pötykkä törkimys ei kelpaisi Suomessa edes Keskustapuolueella ja se olisi jo melkoisen syvä loukkaus, jos Berlusconi ymmärtäisi sen merkityksen.
Suomalaisen ruuan taso
10
578
Vastaukset
- Seurannut
Kyllä sinua raukkaa ottaa lihakavioon kun teitä on kusetettu oikein kunnolla ja vielä EU.n ison maan toimesta taisit olla pahasti väärässä kun haukuit Vanhasta viraston antamisesta vaikka syyllinen seisoo teidän omissa joukoissa.
Toinen virasto sentään tulee kiitos Vanhasen. - JormaKKorhonen
Oikein hyvä ja asiallinen mielipide, ja yllättävästi näköjään tarpeellinen täälläkin. Tai eihän täällä oikeastaan mikään yllätä.
Mutta yhdestä asiasta olen eri mieltä. Kun sanot
>> Tuollainen pötykkä törkimys ei kelpaisi Suomessa edes Keskustapuolueelle >>
niin olet väärässä. Onhan sille kelvannut eräs täällä valitettavasti tunnettu "toimittajakin".Muistin kyllä tuon kirjoittaessani ja aioinkin ensin kirjoittaa, ettei kelpaisi edes kunnallisvaaliehdokkaaksi Helsinkiin. Mutta kun vertaa tätä Berlusconia tähän Keskustan kunnallisvaaliehdokkaaseen, jota luullakseni tarkoitat, niin melkein usakaltaisi sanoa, että pysyn kuitenkin kannassani ja sinä olet väärässä. Ei tämä silti ole kunnianosoitus sille toisellekaan, vaan ainoastaan arvio tästä Berlusconista.
- Seurannut
Mielipidepankki kirjoitti:
Muistin kyllä tuon kirjoittaessani ja aioinkin ensin kirjoittaa, ettei kelpaisi edes kunnallisvaaliehdokkaaksi Helsinkiin. Mutta kun vertaa tätä Berlusconia tähän Keskustan kunnallisvaaliehdokkaaseen, jota luullakseni tarkoitat, niin melkein usakaltaisi sanoa, että pysyn kuitenkin kannassani ja sinä olet väärässä. Ei tämä silti ole kunnianosoitus sille toisellekaan, vaan ainoastaan arvio tästä Berlusconista.
Ihmettelen miten Silvio saattoi nuoleskella tuollaista lyyliä oli varmaan humalassa. HYI HYI
- No totta Jormassa
Mielipidepankki kirjoitti:
Muistin kyllä tuon kirjoittaessani ja aioinkin ensin kirjoittaa, ettei kelpaisi edes kunnallisvaaliehdokkaaksi Helsinkiin. Mutta kun vertaa tätä Berlusconia tähän Keskustan kunnallisvaaliehdokkaaseen, jota luullakseni tarkoitat, niin melkein usakaltaisi sanoa, että pysyn kuitenkin kannassani ja sinä olet väärässä. Ei tämä silti ole kunnianosoitus sille toisellekaan, vaan ainoastaan arvio tästä Berlusconista.
Lesbo oli sitten tarjonnut huonoa ruokaa. Oliko Blipponenkin syömässä vai luimisteliko muualla?
- Jaba_43
...olen keskimääräistä paremmin perillä Italiasta ja italialaisten fiilingeistä, joten en ilmoittaudu olemaan eri mieltä siitä, jos vaikka väittäisit Berlusconin olevan täysi katastrofi, tyhjä kupla, tms. itsensä rahalla asemaansa ostanut ja korruptioiden kautta valtaansa rakentanut nolla = 0.
Eihän Italian ole helppo maa hallita, mutta tämä siitä seuraa, jos eripurainen ja heikosti politiikkaa seuraava ja vielä huonommin politiikkaa ymmärtävä kansa erhetyy valitsemaan hallitsijakseen vielä Jäätteenmäkeäkin älyköyhemmän populistin siksi, että tällä on rahaa pankissa, media hallussaan ja keskinkertaista hiukan sujuvampi tyyli replikoida puheensa.- No totta Jormassa
tällä on rahaa pankissa, media hallussaan ja keskinkertaista hiukan sujuvampi tyyli replikoida puheensa.
Pervoplessalla ei ole kuin media hallussa, kaikki muu hukassa.
- sattumaa
... että Paavo Lipposella ei ole koskaan ollut Berlusconista mitään pahaa sanottavanaan, kuten ei Bushistakaan. Aika velikultia.
Onkohan joku keskustalainen sanonut kuinkakin pahasti Bushista ja Berlusconista. En ole huomannut ainakaan, mutta en ole kyllä kaikkia Ilkassa, Keskisuomalaisessa, Suomenmaassa ja Maaseudun menneisyydessä kerrottu lukenutkaan.
Saapa nähdä, miten pääministeri Vanhanen reagoi nyt näihin Berlusconin törkeyksiin.
- taso
http://www.kolumbus.fi/omaloota/ruokakori/MVC_003F.JPG
http://www.kolumbus.fi/omaloota/ruokakori/MVC_004F.JPG
http://www.kolumbus.fi/omaloota/ruokakori/MVC_005F.JPG
Tuota sontaa kutsutaan elintarvikkeeski!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381329
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39916Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad35661- 14600
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26588- 25565
Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17553Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17523