Mä join viinaa

Samalla kun tein mun korkeakoulun lopputyötäni. 😅. Toimiihan se niinkin. Viittaan termillä "tein" menneeseen aikamuotoon. Loppua kohti se alkoi menemään kohti viinanjuontia enemmän ja enemmän. Edellä mainittu kyseinen yhdistelmä on siksi mahdollinen koska mitään ei tarvitse opetella ulkoa silloin kun laatii omaa henkilökohtaista "Raamattuaan". Meni se läpi, ja sillähän on vain lopulta väliä (jos edes silläkään).
10265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kävi kiinnostamaan mitä aihealuetta lopputyösi käsitteli?

Pienessä viinissä vielä voi kirjoitellakin tällaiselle palstalle, mutta niin päin hyödynnettynä, ettei mitään tärkeämpää ajattele :)

Äänestä
  • Se olisi aivan suuri giveaway kertoa yhtään tarkempia tunnisteita. Sanotaan vaikka nyt että luonto ja ympäristö :). Rommikolaa ja taisin minä konjakkiakin juoda. Käytin viinaa kuitenkin siinä tarkoituksessa että se olisi toiminut ikään kuin energiajuomana. Kun huomasin että humaltuminen alkoi hiipimään esiin eli ottamaan otettaan niin silloin höllensin sitä tissutteluani. Varmaan jokin adhd tai add tai burgeri tuossa taustalla mulla. Testeihin olisi pitänyt mennä jo ajat sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Se olisi aivan suuri giveaway kertoa yhtään tarkempia tunnisteita. Sanotaan vaikka nyt että luonto ja ympäristö :). Rommikolaa ja taisin minä konjakkiakin juoda. Käytin viinaa kuitenkin siinä tarkoituksessa että se olisi toiminut ikään kuin energiajuomana. Kun huomasin että humaltuminen alkoi hiipimään esiin eli ottamaan otettaan niin silloin höllensin sitä tissutteluani. Varmaan jokin adhd tai add tai burgeri tuossa taustalla mulla. Testeihin olisi pitänyt mennä jo ajat sitten.

    Juuh, muista hyvin sen väsymyksen, kun piti saattaa joku työ loppuun tai lukea tentteihin. Aina kun avasin tenttikirjan, niin uni tuli välittömästi. Pelkkä ajatuskin väsytti ja samat ongelma tunnilla, ajatukset karkasi aina muualle. Jotain mielenkiintoisia luentoja oli ja muistan ne vielä, tai ehkäpä sen innostuneen tyylin. Jostain aineista jutuista en ottanut mitään hippaa, vaan puolet asiasta meni kuuroille korville, mutta jotenkin niistä tuli silti selvittyä. Joistain ajattelin etten tarvitse niitä tietoja koskaan. En tarvinnutkaan siihen asti, kun oikeasti tarvittiin ja silloin ne sitten oppikin nopeasti, mut nyt hyvää yötä:)

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kun saatoin oman lopputyöni valmiiksi, niin oikea käsi tulehtui kirjoittamisesta. Onneksi päättötyön tekeminen tapahtui päättötyöpaikassa, eikä muun opiskelun kanssa yhtäaikaa, kun sitä ennen piti muut harjoitustyöt saattaa loppuun ja tentit. Pystyin onneksi ottamaan melko lunkisti kaiken, vaikka jossain vaiheessa tuntui ettei aika ja voimat riitä. Jos vaatii itseltään huipputuloksia, niin joutuu tekemään aika paljon töitä enemmän.

    Äänestä

Sä mitään oo saanu valmiiksi. Toistakymmentä vuotta opiskellut samaa tutkintoa.

Äänestä
  • Mikäs sinä sitten olet? Puistokemistikö? Willy Wonka? Walter White? En usko että nykyään on mahdollista roikkua korkeakoulujen kirjoilla noin pitkää aikaa. Olen kuullut että ikuisia opiskelijoita oli taannoisina vuosikymmeninä. Alkoholisoitumisen riski on nähdäkseni todellinen tuolla opiskelupiireissä. Kunhan opinnot etenevät niin kaikki on hyvin.

    Äänestä

  • Ja sinun vaivalla hankitut korkeimman koulutuksen paperit meni hukkaan, maksoiko yhteiskunta viulut vai sinä itse? Niin

    Äänestä

Kun aikanaan tein oman lopputyöni, se tuli valmiiksi yöllä klo 2. Hyppäsin pyörän selkään, fillaroin yökerhoon ja kumautin ison viinin. Sitten takaisin nukkumaan kotiin.

Äänestä

Miksi joit viinaa miksi et juonut kahvia cowboyt eli lehmipojatkin juo kahvii karjanajossa

Äänestä
  • Koska kahviin kualee ☕️🤭. Toisaalta, mihin ei? Tänään on mennyt kolme kuppia, kuppikoko normaalihko. Kahvi vaikuttaa muhun siten että se vie yöuneni kovin herkästi. Vieläkö porukka vetää adderallia suorituskykynsä parantamiseen 🤔? Sitä tässä mietin. Pillerinpyörittäjät vauhdissa taasen. - T. Aloittaja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Samalla kun tein mun korkeakoulun lopputyötäni. 😅. Toimiihan se niinkin. Viittaan termillä "tein" menneeseen aikamuotoon. Loppua kohti se alkoi menemään kohti viinanjuontia enemmän ja enemmän. Edellä mainittu kyseinen yhdistelmä on siksi mahdollinen koska mitään ei tarvitse opetella ulkoa silloin kun laatii omaa henkilökohtaista "Raamattuaan". Meni se läpi, ja sillähän on vain lopulta väliä (jos edes silläkään).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu