Tää tarina on pitkä ja tosi.
Olen lukenut tätä palstaa aika säännöllisesti ja tullut surulliseksi siitä minkälaisia ihmiskohtaloita on olemassa.
Mut aikoinaan heitettiin liitosta pihalle ja annettiin vaihto ehto muuta pois tai sitten hän muuttaa etelään monen sadankilometrin päähän, ehkä ratkaisu olisi ollut hyvä, mutta kuin oli yhteinen lapsi niin en halunnut siitä luopua, eli oli sitten pakko muutto edessä ja muutin sitten synnyin seudulle ja jostakin tai sanotaanko että oli yläkerran herra kerrankin mun puolella, löysin kämpän joka vastasi siinä olosuhteissa parhaiten tarpeitani vaikka asuntotilanne oli surkea siinä vaiheessa ja työpaikankin sain erilaisten sattuminen summana.
Vaimo oli mielin kielin eron jälkeen, ääni muuttui kellossa siinä vaiheessa kun en laittanutkaan nimeä paperiin jossa hän vaati itselleen yksinhuoltajuutta, vaan kerrankin olin kovana ja pidin pääni, no senhän sitten tietää kuinka siinä sitten kävi.
Muistan kuin eilisen päivän sen, kun poika oli ollut musta erossa 2 viikkoa, oli ikää päälle vuoden ja mulla oli tosi ikävä poikaa, kun hän näki minut niin lähti itkien juoksemaan minusta pois päin, minä olin hänet jättänyt.
Poika on nyt 4,5 vuotias ja kyselee että miksi minä olen lähtenyt pois heidän luotaan, en ole vielä sanonut totuutta, mutta jossakin vaiheessa sen vielä sanon ettei mua sitten syytettäisi siinä asiassa kohtuuttomasti.
Ex vaimoni on sielulelämältään keskeneräinen, hän pelkää äitiään yli kaiken ja rakastaa isäänsä, on mm. samanmerkkiset autotkin ja lahjoittavat toisilleen samanmerkkisiä pikku autoja.
Alussa sattui tapaus joka kuvastaa aika hyvin ex:n ajatusmaailmaa, kun lapsi oli ollut erossa musta 2 viikkoa ja oli puhe että tulee luokseni viikonlopuksi niin ex sanoi että oisko mahdollista että lapsi jäisi hänelle sen viikonlopun kun hänen isänsä tulee käymään, kerrankin sain suuni auki ja sanoin etttä minulla on myös oikeus lapseeni ja siitäkös hän suuttui, sain taas ilmeisesti yhden naulan arkkuuni lisää, kun sanoin häntä vastaan, mutta sitähän se liitto oli kaiken aikaa, että mitään ei saanut sanoa ja jos jotain sanoi niin kommentti oli että hänen äitinsäkin sanoi samalla lailla.
Ainut perustelu jonka olen kuullut erolle on se että hänen vanhempansa eivät älynneet aikoinaan erota, vaikka kylläkin tiesin jo aika varhaisessa vaiheessa että tämä suhde menee karille, ihan sen takia mitä hän on lapsuudessa joutunut kokemaan ja oman eronsa kautta haluaa eheytyä lapsuuden kokemuksista.
Minä olisin halunnut puhua ja puhua mutta hän ei ja torjui pyyntöni lähteä perheasiain neuvottelukeskukseen, itse siell kävin, vaikka ei siitä oikein apuakaan ollut, kun haavat oli niin syvät.
Erossa on aina monta syytä ja yleenäs käy niin että se jätetty kantaa sen eron kaikkine taakkoineen ja syyllistää itseään kohtuuttomasti, nyt kuitenkin ajattelen elää sitä omaa elämääni ja katsoa myös sitä vastakkaista sukupuolta ja mitä elämällä on mulle vielä tarjottavana.
Pikku poikani on vielä toiveikas, hän haluaa että tulis pikkuveljiä hänelle, mutta ei kuitenkaan velipuolia ja joskus tuntuu siltä että ainut järkevä ihminen meidän perheessä on tuo kultainen lapsi.
Ehkä tarinan opetus on se että mikään ei ole mahdotonta jos vaan osattaisiin puhua asioista oikeilla nimillä ja tohdittaisiin luottaa toisiinsa eikä vaan eletä pinnallisesti.
Olen lukenut tätä palstaa aika säännöllisesti ja tullut surulliseksi siitä minkälaisia ihmiskohtaloita on olemassa.
Mut aikoinaan heitettiin liitosta pihalle ja annettiin vaihto ehto muuta pois tai sitten hän muuttaa etelään monen sadankilometrin päähän, ehkä ratkaisu olisi ollut hyvä, mutta kuin oli yhteinen lapsi niin en halunnut siitä luopua, eli oli sitten pakko muutto edessä ja muutin sitten synnyin seudulle ja jostakin tai sanotaanko että oli yläkerran herra kerrankin mun puolella, löysin kämpän joka vastasi siinä olosuhteissa parhaiten tarpeitani vaikka asuntotilanne oli surkea siinä vaiheessa ja työpaikankin sain erilaisten sattuminen summana.
Vaimo oli mielin kielin eron jälkeen, ääni muuttui kellossa siinä vaiheessa kun en laittanutkaan nimeä paperiin jossa hän vaati itselleen yksinhuoltajuutta, vaan kerrankin olin kovana ja pidin pääni, no senhän sitten tietää kuinka siinä sitten kävi.
Muistan kuin eilisen päivän sen, kun poika oli ollut musta erossa 2 viikkoa, oli ikää päälle vuoden ja mulla oli tosi ikävä poikaa, kun hän näki minut niin lähti itkien juoksemaan minusta pois päin, minä olin hänet jättänyt.
Poika on nyt 4,5 vuotias ja kyselee että miksi minä olen lähtenyt pois heidän luotaan, en ole vielä sanonut totuutta, mutta jossakin vaiheessa sen vielä sanon ettei mua sitten syytettäisi siinä asiassa kohtuuttomasti.
Ex vaimoni on sielulelämältään keskeneräinen, hän pelkää äitiään yli kaiken ja rakastaa isäänsä, on mm. samanmerkkiset autotkin ja lahjoittavat toisilleen samanmerkkisiä pikku autoja.
Alussa sattui tapaus joka kuvastaa aika hyvin ex:n ajatusmaailmaa, kun lapsi oli ollut erossa musta 2 viikkoa ja oli puhe että tulee luokseni viikonlopuksi niin ex sanoi että oisko mahdollista että lapsi jäisi hänelle sen viikonlopun kun hänen isänsä tulee käymään, kerrankin sain suuni auki ja sanoin etttä minulla on myös oikeus lapseeni ja siitäkös hän suuttui, sain taas ilmeisesti yhden naulan arkkuuni lisää, kun sanoin häntä vastaan, mutta sitähän se liitto oli kaiken aikaa, että mitään ei saanut sanoa ja jos jotain sanoi niin kommentti oli että hänen äitinsäkin sanoi samalla lailla.
Ainut perustelu jonka olen kuullut erolle on se että hänen vanhempansa eivät älynneet aikoinaan erota, vaikka kylläkin tiesin jo aika varhaisessa vaiheessa että tämä suhde menee karille, ihan sen takia mitä hän on lapsuudessa joutunut kokemaan ja oman eronsa kautta haluaa eheytyä lapsuuden kokemuksista.
Minä olisin halunnut puhua ja puhua mutta hän ei ja torjui pyyntöni lähteä perheasiain neuvottelukeskukseen, itse siell kävin, vaikka ei siitä oikein apuakaan ollut, kun haavat oli niin syvät.
Erossa on aina monta syytä ja yleenäs käy niin että se jätetty kantaa sen eron kaikkine taakkoineen ja syyllistää itseään kohtuuttomasti, nyt kuitenkin ajattelen elää sitä omaa elämääni ja katsoa myös sitä vastakkaista sukupuolta ja mitä elämällä on mulle vielä tarjottavana.
Pikku poikani on vielä toiveikas, hän haluaa että tulis pikkuveljiä hänelle, mutta ei kuitenkaan velipuolia ja joskus tuntuu siltä että ainut järkevä ihminen meidän perheessä on tuo kultainen lapsi.
Ehkä tarinan opetus on se että mikään ei ole mahdotonta jos vaan osattaisiin puhua asioista oikeilla nimillä ja tohdittaisiin luottaa toisiinsa eikä vaan eletä pinnallisesti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meistä aikuisista vain tuntuu lapsen iän tietäessämme, että eihän tuon ikäinen mitään ymmärrä!
Olen ollut tarhantätinä nyt 8 v ja ällistynyt miten viisaasti lapset käsittelevät vanhempiensa välirikkoja ja toisen vanhemman muualla asumista!
Mielestäni voit kertoa kolmen, neljän sanan pituisilla lauseilla ja lause kerrallaan. Anna lapsen sulatella vastaustasi, älä tyrkytä lisäinfoa! Lapsi esittää itse jatkokysymykset.
Jaksamista!
Kyllä minunkin on monesti tehnyt mieleni kertoa totuus erosta lapsille, mutta olen saanut pidettyä turpani kiinni ja olen siitä ylpeä. Se totuus on nimittäin minun totuuteni ja ex-miehelläni on siitä ihan erilainen versio. Mielestäni vanhempien eron syyt eivät ole lapsien kuultavaa. Lapset eivät halua kuulla pahaa vanhemmastaan toisen vanhemman kertomana, usko pois. Ei saa kaataa omaa huonoa oloaan lapsen niskaan. Kyllä lapset tosiaan ymmärtävät, ettei syy eroon ole yksinomaan toisessa vanhemmassa.