Minkälaisen rangaistuksen SAK:n lakkokenraalit saavat talven ja kevään lakoista?

Anonyymi-ap

Talven ja kevään poliittiset lakot ja ulosmarssit olivat vastuuttomia SAK:n ajatuspieruja. Lakot aiheuttivat kahden miljoonan kadon BKT;stä, mikä tarkoittaa
25 000 työtöntä lisää. Teatterit jäivät katsojatavoitteistaan, koska monet asiakkaat eivät tienneet, onko ne näyttelijät jo marssineet takaisin, kun ne marssivat ulos! Toisaalta moni ei halua tukea "komteattereita".

Minkälaisen rangaistuksen SAK:n ay-pomot saavat haitan aiheuttamisesta yrityksille, yksityisille ja Suomen maakuvalle? Ääliöiden takia piti säätää laki, mikä rajoittaa vastuuttomia lakkoja. Lakoilla ei saavutettu mitään. Jos SAK olisi osallistunut lakialoitteiden valmistelujen neuvotteluihin, niin olisi voinut vaikuttaa lakien sisältöön. Muut keskusjärjestöt siellä olivat. Ja vaikuttivat.

Eduskuntatalon töhrijöiden maksimirangaistus on neljä vuotta vankeutta. Se laitettakoon täytäntöön mahdollisimman pian esimerkkinä, että mielenosoittamiseen kuuluu myös vastuu.

18

361

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomessa lakko-oikeus on kirjattu perustuslakiin.

      Loput mölinästä...normi tollon mölinää.....

    • Anonyymi

      Ainakaan meistä kusiruuttapartiolaisista jotka suihkuttelemme siankusta ja lietettä rikkurien päälle lakkoporteilla, emme ole tähänpäivään mennessä saaneet kukaan mitään rangaistusta kaikista uhitteluista huolimatta !!!

      Ensi kevättalvella tavataan porteilla taas ja rikkurit saa siankusikasteen !!!

      Talkoo-Taavetti

      • Anonyymi

        Talkoo-Taavetin lakkopuheet on museokamaa. Paikallinen sopiminen on nykyaikaa ja tulevaisuutta.


    • Anonyymi

      Toivottavasti nähdään ryhtiliike palkansaajan aseman säilyttämiseksi.

      Se että annetaan viedä se joka on saavutettu ,työolojen turvaamiseksi on puhtaasti saamattomuutta.

    • Anonyymi

      Me näytämme rikkureille ryhtiliikkeen juurikin ruiskuttamalla siankusta heidän päällensä lakkoporteilla kautta maan !!!

      Talkoo-Taavetti

      • Anonyymi

        Talkoo-Taavetin lakkopuheet ja ryhtiliike on museokamaa. Paikallinen sopiminen on nykyaikaa ja tulevaisuutta. Ammattiliittojen joukkovoima on ryhmätyhmyyttä.


    • Anonyymi

      Katsotaanhan nyt onko museokamaa kun TES lakot alkavat !!!
      Sitten ei taaskaan kysytä rikkurin mielipiteitä vaan siankusi lentää kaaressa päälle jos ei tottele poistumiskäskyä lakkoportilla !!!

      Talkoo-Taavetti

    • Anonyymi

      Lietettä on myös sekä mätiä kananmunia.

    • Anonyymi

      Tulossa kunnon lakkokevät ja aseet vaikuttaa ihan sopivilta rikkureita varten.

    • Anonyymi

      säiliöt jo täynnä lietettä ja kusta.

    • Anonyymi

      Niitä tarvitaan talvella kun lakot alkavat ja ne myös kauemmin kestävät.
      Nähtäväksi jää ja mielenkiinnolla kaikki odottaa miten kauan hallitus istuu kun koko Suomi taas seisoo...

    • Anonyymi

      Kaikki on jo valmiina taistoja varten !!!

    • Anonyymi

      Siankusta ja lietettä, myöskin mätiä kananmunia rikkureita varten ja vielä tärpättiäkin munille.

      Talkoo-Taavetti

    • Anonyymi

      saavat omiensa kunnioituksen. Liitossa on voimaa.

    • Anonyymi

      Saavat yhtä tuntuvat rangaistukset kuin palkkavarkaudesta, jota useat yrittäjät tekevät, on laissa määrätty rangaistavaksi.

    • Anonyymi

      Mitään rangaistusta emme ole saaneet 70-luvulta lähtien kertaakaan mitä olemme tätä toimintaa suorittaneet lakkoporteilla.
      Kovistakaan uhkauksista huolimatta olemme rikkurit uittaneet kunnolla siankusella !
      Niin tulemme toimimaan vastakin !!!

      Talkoo-Taavetti

    • Anonyymi

      Lakkoporteilla tavataan ...

    • Anonyymi

      LINNAAN TUOLLAISET ISÄNMAAN PETTURIT!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      83
      1519
    2. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      67
      1315
    3. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      208
      1281
    4. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      230
      1265
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1080
    6. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      104
      1029
    7. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      134
      989
    8. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      65
      943
    9. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      88
      913
    10. Ihmeelliseltä pikkunaiselta....

      Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t
      Ikävä
      123
      828
    Aihe