Sinulle pitkä mies

Syy miksi olen epävarma suhteesi, on siinä etten saanut sinusta mitään tolkkua. Siitä millainen olet oikeasti. Näyttää siltä, että sinulla on monet kasvot.

Halusin tietää, riisutko vihdoin kaikki naamiosi ja näytät minulle todellisen itsesi. Sen jonka pystyin sinusta näkemään jo ensi tapaamisestamme lähtien. Sen, jota jostain syystä vähättelet.

Mitä siis peittelet ja miksi teet niin?

Minä rakastuin siihen herkkään runopojan sieluun, jonka näin silmistäsi. En halua tai tarvitse machoa, jonka tietäisin tuhoavan minun oman herkkyyteni. Privasti kyllä tietyissä asioissa sellaisen mielelläni ottaisin, mutta vain minulle.

Minua hämmentää se, kuinka vaikutat olevan lapsellinen, mutta silti sieltä paistaa jotain juuri sellaista mistä minä pidän. Aikuisen miehen sanoja.

Pelkään niin paljon olevani väärässä sinun suhteesi, ja siksi vetäydyin. Ulosantisi vaihtelee päivästä riippuen, tuntuu kuin keskustelisin ainakin kolmen ihmisen kanssa. Se että käyttäydyt kuin teinipoika, karkottaa minut luotasi kerta toisensa jälkeen.

Silti kaipaan sinua edelleen.

Naiselta
19460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

” Minä rakastuin siihen herkkään runopojan sieluun, jonka näin silmistäsi.” Justiinsa joo itseään ihaileva runopoika pituuskin taitaa olla ns kokemusasia

Äänestä

🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

Äänestä
  • Et ole pimatsu enää oiktin vakuuttava käpsä😉

    Äänestä

  • Mitäs Pispalan pikkuplikka muuta?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Mitäs Pispalan pikkuplikka muuta?

    Ulisen että minua kiusataan netissä kun en saa rauhassa tarinoida, meillä Höpönassukerhossa menee hullunkuriset asiat läpi

    Äänestä

Onko pitkällä pojalla jo noin huonosti asiat ettei muuten lähde päivä käyntiin jos ei itselleen ensin tarinaa keksi🤣

Äänestä

Oi mies saat palestiinahuivini ja panderollini repeämään

Äänestä

Mitä h**vettiä? Ei yhtään järkevää kommenttia taaskaan.

Tiedättekö, että joku voi oikeasti tykätä TOISESTA ihmisestä näin paljon kun minä. Ootte urpoja kaikki. Huoh. -Ap

Äänestä
  • Kyllä on huomattu paljonkin 🤓

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kyllä on huomattu paljonkin 🤓

    Kiva juttu, osaat siis yhdistellä kirjoituksiani ja nitoa ne yhteen? Olen nyt todella epävarma, tee asialle jotain. Halkean ja sisälläni palaa, varmaan kohta räjähdän palasiksi🔥 -Ap

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kyllä on huomattu paljonkin 🤓

    Mitäs olet huomannut? 😌🔥 Kerro nyt lisää! Laitoitko lasit päähän jotta näet paremmin ? ❤️

    Äänestä

Olisiko epävarmuus kuitenkin itsestäsi johtuvaa ap? Ihastunut mies voi käyttäytyä juuri noin.

Äänestä
  • Vaikea uskoa, että hän on/ olisi ollut minuun ihastunut. Eihän hän antanut itsestään juuri mitään.

    Ei halunnut tutustua tai antaa aikaa tutustua paremmin ensin etäältä, halusi heti nähdä ja päätti sitten olla vain mysteerinen, kun näkeminen tuntui minusta liian pelottavalta ajatukselta siinä kohtaa.

    Äänestä

Ehkä ongelma onkin ollut se, ettei pitäisi vaan keskustella ja ajatella et sillä tavalla oppii tuntemaan toista. Paremminkin sekaannusten vaara on sitä suurempi mitä kauemmin pysytään keskustelulinjalla ilman kunnollista tutustumista. Kyllä ainoa tapa tutustua toiseen on kasvotusten, siinäkin tapauksessa voidaan keskustella, mutta sanat ja asiat menevät suoraan oikeaan kohteeseen.

Äänestä
  • Tunnen hänet kyllä jo. Tavallaan. Olemme joskus olleet hyvinkin lähekkäin.

    Äh, ei kukaan kuitenkaan ymmärrä, kun en ymmärrä itsekään.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tunnen hänet kyllä jo. Tavallaan. Olemme joskus olleet hyvinkin lähekkäin.

    Äh, ei kukaan kuitenkaan ymmärrä, kun en ymmärrä itsekään.

    Okei, mutta ette ole tällä hetkellä lähekkäin? Itse koen nettikeskustelun aina epävarmana kommunikointina just siksi, ettei se ole niin henkilökohtaista. Siellä langan päässä voi olla kuka tai ketkä vaan ja pitäisi kuitenkin luottaa et siellä on vain se tietty henkilö. Luottavaisena päivänä voin keskustella ihan eri tavalla luottaen, toisina päivä iskee epäusko, onkohan tämä totta vai jotain peliä vaan. Ei ole edes mitenkään outoa suhtautua varauksellisesti netin kautta tutustumiseen jos on jonkun sortin realisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Toivoin ja oletin, että hän luottaisi minuun, kuten minä häneen luotin kun kerroin ajatukseni.

    Äänestä

Jos olet nähnyt jo jotain kannattaa luottaa siihen.
Ei kaikki ole yhtä hyviä kaikissa jutuissa.

Äänestä
  • Ei olekaan. Hänen kuitenkin toivoisin olevan, sillä tätä sielua polttavaa ikävää (ja himoa) on jatkunut jo ihan liian kauan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Syy miksi olen epävarma suhteesi, on siinä etten saanut sinusta mitään tolkkua. Siitä millainen olet oikeasti. Näyttää siltä, että sinulla on monet kasvot.

Halusin tietää, riisutko vihdoin kaikki naamiosi ja näytät minulle todellisen itsesi. Sen jonka pystyin sinusta näkemään jo ensi tapaamisestamme lähtien. Sen, jota jostain syystä vähättelet.

Mitä siis peittelet ja miksi teet niin?

Minä rakastuin siihen herkkään runopojan sieluun, jonka näin silmistäsi. En halua tai tarvitse machoa, jonka tietäisin tuhoavan minun oman herkkyyteni. Privasti kyllä tietyissä asioissa sellaisen mielelläni ottaisin, mutta vain minulle.

Minua hämmentää se, kuinka vaikutat olevan lapsellinen, mutta silti sieltä paistaa jotain juuri sellaista mistä minä pidän. Aikuisen miehen sanoja.

Pelkään niin paljon olevani väärässä sinun suhteesi, ja siksi vetäydyin. Ulosantisi vaihtelee päivästä riippuen, tuntuu kuin keskustelisin ainakin kolmen ihmisen kanssa. Se että käyttäydyt kuin teinipoika, karkottaa minut luotasi kerta toisensa jälkeen.

Silti kaipaan sinua edelleen.

Naiselta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu