Keskittäminen parantaa tehokkuutta, kuten talousoppineet tietävät. Maatilan operaattori valittaisiin kilpailutuksella 5 vuoden välein.
Tällä menettelyllä päästään samalla eroon maataloustuista, koska yksi ainoa tila pystyy määrittelemään myyntihintansa tuotantokustannusten perusteella.
Tällä menettelyllä päästään samalla eroon maataloustuista, koska yksi ainoa tila pystyy määrittelemään myyntihintansa tuotantokustannusten perusteella.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Seuraus: KEPUn kannatus romahtaisi 1 % iin.
Ei onnistu, kepu pitää siitä huolen
Tuolla logiikalla kepun kannattaisi ajaa yhden kantturan tilakokoa, jolloin kannatus nousisi 70 prosenttiin. Miksi ei tee niin?
Sulla Persu on ymmärrys taso jo tippunut 1% tuntumaan.
Niinpä ja äö -100
Aloittaja ei muista demareiden mallimaatilaa, meni konkkaan kun ei saanut toverille ilta tai yö-lisiä.
Ihanko itse keksisit, kaupunkilais poika tietää viljelystä paljon.
Kannattaa häneltä kysyä.
Persulle tuli tuollainen aivopieru, kaupunkin vuokra asunnossa.
Tokihan persut maata osaavat viljellä. Hehän pitävät Suomen kansan leivän syrjässä kiinni.
Sarkasmia oletan.
Ja makea vesi yksityisomistukseen sanon minä.
Miksei Saksi-Riikka uskalla leikata tukinulleilta?
Olisko jänöjussi kieltänyt.
PS on porvaripuolue talouspolitiikaltaan eli kokoomuksen sisarpuolue talouspolitiikassa.
Kaikki mikä lopettaa tukinulleilun Suomesta on tervetullutta.
Kelanpankkopoika ulisee kun etuuksia leikataan Mene duuniin viimein.
Siihen pyritään sillai pikkuhiljaa hivuttamalla. Olen huomannut mitä on tekeillä.
Aloittajan unelmoimista suurtiloista on kokemusta. Kollektivisoinnin takia sekä Neuvostoliitossa, että Kiinassa kuoli miljoonia nälkään, kun tuottavuus romahti.
Mahatäynnä on hyvä huudella vasemmistopaskaa.
Kolhoosi Suomeen, niinkö? Niitä oli Neuvostoliitossakin, sieltäkö tämä oppi ammennettu.
Ja sen tulisi olla kolhoositila joka ei riistäisi työläisiä.
Erikoista että täällä aletaan jostain kolhoosista itkemään, kun koko kapitalismin tavoite on keskittää kaikki yhdelle, jota sitten palvotaan ja jonka orjia ollaan.
Oletteko persut käyneet muuten koskaan älykkyystestissä?
EU n kokoinen tila riittää.
Munismia on jo kokeiltu ja huonoksi todettu.
Porvarikapitalsimi ihannoi keskittämistä.
Yksi on keskittämisen päämäärä. Enempi on tehottomuutta.
Työtön persu keksinyt mielestään taas hyvän provon.
Venäjä voisi pommittaa sen ainoan maatilan paskaksi.
Hajasijoitus tuo turvaa,
Se yksi maatila on Suomessa.
Jokainen neliösentti peltoa sijaitsee eri kohdassa.
Ja nykyiset tukinullit voisi kaikki olla tuon yhden isomman maatilan omistajia?
Eli mikään ei muuttuisi?
Mitään lisarvoahan tuo ei toisi että maatilan omistaa yksi.