Olen seurustellut poikaystäväni kanssa nyt n. vuoden verran.
Sitä ennen mulla on ollut 2 "pitkää" suhdetta (toinen 1,5v ja 4v).
Siinä sivussa mulla on ollut myös paljon muita miehiä, mistä tosin en ylpeä ole.
Poikayställänikin on ollut 1 pitkä suhde aiemmin mutta on hänelläkin naisia ollut samalla..
Mutta tämän nykyiseni kanssa kaikki tuntuu täydelliseltä, ymmärrämme toisiamme ja tottahan riitoja on mutta ne selvitetään melkein samantien.
Kihloissa emme ole, sillä kihlaus tuntuu olevan nykyään vain olevan merkki siitä että on varattu jollekkin ja se ei tunnu nykyään enää johtavan avioliittoon. Kuin joku "trendi".
Muutimme yhteen 3kk sitten ja tähän asti kaikki on mennyt loistavasti!
Olemme molemmat parikymppisiä, ja minä tahtoisin sitoutua tähän mieheen täysin-kuin hän myös minuun. Olemme myös jutelleet asiasta. Kysyisin vain, että onko avioliitto näinkin nuorena liian aikaista yms kommentteja tahtoisin... Kannattaako? Kiitos etukäteen!
Sitä ennen mulla on ollut 2 "pitkää" suhdetta (toinen 1,5v ja 4v).
Siinä sivussa mulla on ollut myös paljon muita miehiä, mistä tosin en ylpeä ole.
Poikayställänikin on ollut 1 pitkä suhde aiemmin mutta on hänelläkin naisia ollut samalla..
Mutta tämän nykyiseni kanssa kaikki tuntuu täydelliseltä, ymmärrämme toisiamme ja tottahan riitoja on mutta ne selvitetään melkein samantien.
Kihloissa emme ole, sillä kihlaus tuntuu olevan nykyään vain olevan merkki siitä että on varattu jollekkin ja se ei tunnu nykyään enää johtavan avioliittoon. Kuin joku "trendi".
Muutimme yhteen 3kk sitten ja tähän asti kaikki on mennyt loistavasti!
Olemme molemmat parikymppisiä, ja minä tahtoisin sitoutua tähän mieheen täysin-kuin hän myös minuun. Olemme myös jutelleet asiasta. Kysyisin vain, että onko avioliitto näinkin nuorena liian aikaista yms kommentteja tahtoisin... Kannattaako? Kiitos etukäteen!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näin se vain on!
Niin, sinä ja miehesi sen vastauksen tiedätte paremmin kuin kukaan täällä. Sen verran kuitenkin huomautan, että on ihan kylmä fakta, että rakastunut (=kemiallinen tila aivoissa) voi olla entintään noin kaksi vuotta. Ja kun rakastuminen haihtuu, maailma näyttääkin erilaiselta... ei välttämättä huonommalta, mutta kuitenkin.
Itse ehkä odottaisin vielä tovin, koska voi olla, että teillä on vielä vaaleanpunaiset lasit silmillä. Ja se on hyvä =) Mutta se ei ehkä ole oikea aika sopia elinikäisestä liitosta. Minulla rakastumisvaiheen loppuminen ei muuttanut suhdettamme juurikaan, arkikin oli ihanaa. Mutta kun tässä ei oltu muutenkaan minnekään menossa, niin hyvin ehti odottaa ja katsoa miten se arki maistuu...
Monet ovat sopineet onnistuneita liittoja lyhyenkin tuntemisen jälkeen. Ja toisilla homma on mennyt ihan käsille, kun on oppinut "oikeasti" tuntemaan kumppanin. Ainahan se tuntuu siltä, että tuntee toisen kunnolla, mutta kyllä minä vielä viidenkin vuoden seurustelun jälkeen aina opin uutta miehestäni.
Sanoisin: Seuraa sydäntäsi, mutta älä turhaan kiirehdi. Jos sydän sanoo, että tässä on elämäsi mies, hän on sitä vielä huomenna ja 10 vuoden päästäkin. Ja jos järki kehottaa vielä hetken harkitsemaan, tee se. Jos taas ei... niin, sitten tiedät mitä tehdä =)
me olemme menneet nuorena naimisiin koska mielestämme avioliitto ei katso ikää,vaan järkeä.Joku sanoi että rakastuminen kestää sen pari vuotta(tai se suurin vaihe)mikä on totta!Sen jälkeen puhutaan jo HALUSTA rakastaa aivan kuten alttarillakin.Kannattaa puhua myös sellaisista asioista jotka eivät olisikaan vielä ajankohtaisia kuten esim.lapset.Ja haluaako nähdä maailmaa yksin/yhdessä jne.Pienetkin asiat on hyvä selvittää etukäteen koska niistä voi kertyä iso vyyhti myöhemmin.
Avioliitto on kahden työmaa jota molemmilla pitää olla halu hoitaa,silloinkin kun toinen ei niin jaksa,täytyy toisen tehdä töitä kahden edestä.Ja arki tulee aina vastaan,se mitä siitä tekee on molemmista kiinni.Ennenkaikkea realisti kannattaa olla,eikä aina odottaa niitä kukkapuskia ja koruja.Aika harva mies niitä loppujenlopuksi kulettaa kotia tai jos kulettaa niin saattaapi kujertaa jollekulle muullekin.
Hyvää jatkoa teille,mitä ikinä päätättekin!