Silikonit vai ei?

Kertokaapa miehet mitä tuumaatte,olen vuosikausia inhonnut pieniä rintojani ja nyt vihdoinkin päätin tehdä asialle jotakin ja suunnittelin varaavani ajan plastiikkakirurgille.Olen miehelleni puhunut jo vuosia että joskus hankin itselleni isommat rinnat,tunnen sentään sitten itseni vihdoinkin haluttavaksi naiseksi.Mies ei kommentoinut asiaa mitenkään mutta nyt kun kuuli että olenkin jo menossa kirurgin juttusille hän suuttui todella,haukkui typeräksi ym. ja sanoi että ihan hyvät rinnat sulla on omastakin takaa.Siis"Ihan" hyvät!Teenkö oman pääni mukaan ja hankin silikonit kysymättä mieheltäni vai täytyykö taipua miehen tahtoon?Armas ukkoni tykkää kyllä itse surffailla netin siliconbabes -sivustoilla mutta mikäköhän siinä on ettei omalla naisella saisi olla samanlaisia??!
121716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Itse en ainakaan pidä yhtään silikonirinnoista, ne ovat suorastaan kauheat, luonnottomat! Sen sijaan A-kuppi kelpaisi ;)

Äänestä

voisin 1% olla samaa mieltä kanssasi. Muuten olen sitä mieltä, että rinnat ovat naiseudessa vain yksi pieni osa ja niiden koko muuttuu elämän tilanteiden mukaan. Itse olen ollut A-koko, B-koko ja raskauden ja imetyksen myötä jotain C-kokoa. En ihmettele, että miehesi suivaantui. Hän varmasti rakastaa ja haluaa sinua juuri sellaisena kuin olet!

Äänestä

Tee niin kuin itse haluat. Älä anna toisten painostaa sinua. Jos haluat silikonit, niin käy ottamassa. Miehesi saattaa pelätä, että saat sen jälkeen paljon huomiota muilta miehiltä ja hän menettää sinut. Siksi tuollainen kommentti.

Ärsyttää nuo akkojen kateelliset kommentit. Jos ei itse halua silikoneja niin ei tarvitse ottaa, mutta älkää puuttuko toisten asioihin.

Niin ja pidän kaikenlaisista tisseistä. Pienistä ja isoista ja kaikista siltä väliltä. Katson naisessa muita asioita.

Äänestä

Myönnän itsekin katselevani silikonirintoja, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että haluaisin naisellani olevan moiset.

Tähän on ehkä 20 prosenttisesti syynä se, että miehet tuijottaisivat häntä ja se saattaisi ehkä asettaa naiseni kiusaukseen. 80 prosenttisesti kyse on kuitenkin siitä, että luomut on aina ihanammat, oli ne sitten minkä kokoiset tahansa.

Joka naisella on tietysti oikeus tehdä niin kuin itse haluaa. Mutta kunhan varattu nainen tekee itselleen selväksi, miksi ottaa silikonit jos ottaa. Onko ne vain oman itsensä takia, vai loppupeleissä sen takia että näyttää hyvältä toisille miehille. Tuo vastakkaisen sukupuolen miellyttämisaspekti on nimittäin useinkin pimennossa, mutta on kuitenkin se hallitseva tekijä, mikä on biologisesti täysin normaalia. Eläimiä mekin ollaan. Ihminen koittaa peittää luonnon asettamia lakeja, koska ihminen on aivojensa ansiosta siihen kykenevä.

Äänestä

Minkä ihmeen takia inhoat a-rintojasi? Eivät tuota tuskaa juostessa ja näytät todennäköisesti hoikemmalta. Ja myöhemmin sinulla on myös todennäköisesti kiinteämmät rinnat kuin jos laitat silikonit, jotka alkavat iän myötä roikkumaan.

Ja kuvittele itseäsi sitten seitsemänkymppisenä kun muuten alkaa paikat "kurtahtelemaan", mutta silikonit pomppivat trendikkäästi edessä...

No, jokainenhan päättää itse, mutta kehoittaisin miettimään tarkkaan.

Äänestä

Vetäise se nettijohto irti ja käske armaan ukkosi avata luomurintojasi verhoavat liivit.
Ja mitä sitten? Sieltähän paljastuvat "Ihan" hyvät! Ihan hyvät ovat a-kuppisi.
Koska olethan armaasi oma luomubabe, aivan ilmielävänä.
Ja syy, miksi hän ei suo sinulle "samanlaisia", kuin nettibabeksilla, on yksinkertainen.
Silikonit ovat aivan hirveitä. Ole tyytyväinen luomuihisi. Niin on mieheskin.

Äänestä

Moni nainen kaunis päältä mutta silkkoa sisältä. Silikonien vaihtoväli on jotain 10 vuotta. Joka leikkauksesta tulee lisää arpia. En valitsisi tulevien lasteni äidiksi naista jolla on silikonit.

Äänestä

Itselläni jostain syystä rinnat ovat suurentuneet huomattavasti, ja shokki on ollut melkoinen. Nimittäin millaista riesaa..Painaa niskaa ja selkää. Eilen ostaessani jäätelöä lenkillä, myyjä tuijotti ja puhutteli häpeilemättä rintojani, vaikka minulla oli ankara sporttitoppi.

Pahinta on niiden miesten ilveily, jotka ihannoivat pieniä somia rintoja. Niiden mielestä olen mauton ja tyrkky rintoineni.

Äänestä

Älä tee sitä. Maailma menettäisi siinäkin taas yhdet ihanat pikkutisut. Just sellaiset mistä mä tykkään :)

Äänestä
  • jos olet kärsinyt noinkin pitkään pikku tisuistasi,tee se,jos teet juuri siksi sen että se häiritsee SINUA.
    Älä anna muiden pelotella vaaroista ja muusta,tee se jos siltä tuntuu.
    itselläni on ollut 14 vuotta silikonit..eipä ne ihan täydelliset ole,ei vastaa oikeita,mutta eipähän tarvitse hukata elämää jahkailuun ja pähkäilemiseen.Voin keskittyä muihin asioihin. Lisäksi otattamani rinnat eivät ole isot.Itsekin olin lähtöpisteessä aa,nuoruus meni itseä hävetessä ja telttoja päällä pitäessä.Kaunista kesää sinulle,ja mahdolliselle tulevalle muodon muutoksellesi.!!!!

    Äänestä

Kauheasti isoista tisseistä meuhkataan. Olin nuorempana iloinen, kun tissit olit kivaa b-kokoa. Sitten lopetin urheilun ja geenit pääsivät näyttämään pintansa. Kasvoin c-kokoon, ja siitä alkoi ongelmat. Juostessa sattuu, varsinkin ennen kuukautisia, kun rinnat muutenkin vähän turpoaa ja ovat arat. Aikani C-koossa jäi lyhyeksi, menin naimisiin, tulin raskaaksi ja tissit alkoivat turvota: marraskuussa vielä haapuvun kanssa sopivat liivit eivät menneet tammikuussa päälle, piti ostaa tukevia D-koon liivejä, joissa leveät olkaimet - kapeat olkaimet painoivat olkapäällä. Kaaritukien ja liivien alanauhan kanssa alkoi myös tulla ongelmia. Viikkoa ennen muksun syntymää kiersin itkua tuhertaen Hgin liikkeitä F-kokoa olevia imetysliivejä etsien. Ei löytynyt, piti leikata DD-kuppiset rikki, että niitä pystyi jotenkin pitämään. Rinnat olivat kipeät ja pullollaan maitoa, käveleminen sattui, kun rinnat pomppivat piukeina. Muksun synnyttyä kuljin kotona ilman paitaa pelkkä silkkihuivi päällä, tissit olivat tosi muhkeat, ihan uskomaton näky, ei kaunista mielestäni. Kun vain koski niin maito lensi parin metrin päähän. Hävetti mennä minnekään kun aina oli pusero märkänä ja liivinsuojuksia piti vaihtaa tunnin välein. Tilanne rauhoittui sitten hieman ja käyttelin ehjiä DD-kuppia imetysajan. Vuosi imetyksen jälkeen pääsin kokoon D. Kiloja jäi raskaudesta 2, varmaan rinnoissa koko paino, siis niska ja hartiasärkyä. Tissinahka on venynyt eikä rintojen malli ole ollenkaan sellainen pysty ja soma, kuin ennen raskauksia.
Ei ei, älä ryhdy venyttämään rintanahkaa, painovoima tekee tehtävänsä joka tapauksessa, ja ennen pitkää sinulla on roikkupussit kuten meillä isorintaisilla luomunaisillakin.
Silikonien raja muuten näkyy silmääni pahasti, se näkyy rintalastan päällä jos on avokaulainen pusero ja jotkut push-upit. Minä en muuten ole koskaan käyttänyt pushuppeja, kun niillä tisseistä tulee tosi pahannäköiset, ihan kuin tyrkyttäisin niitä jokaiselle vastaantulijalle.
Nyt kun ikää on 42, D-kupeista on vain haittaa. Liivejä ei ole helppo löytää, kun olkaimet, kaarituet ja alareunan täytyy olla juuri oikein. Pitsejä ja saumoja ei saa olla väärässä paikassa tai painaa tai hiertää. Juostessa vääränmalliset liivit aukeavat helposti tai etumus hölskyy muuten vaan liikaa. ja todellakin, muutaman kilon lihominen ja kas kummaa, sitä näyttää lihavalta vaikka painoindeksini on 23. Muuten hoikalle on D-kuppirinnoilla vaikea löytää istuvia vaatteita, puseroita ja jakkuja.
Eli jos miehesi tykkää sinusta sellaisena kuin olet, mieti vielä, onko isommat rinnat sinulle itsellesi NIIN tärkeät, että kannattaisi? Moni rintojaan suurentanut nainen kyllä puhuu tästä, minulle isoista rinnoista on ollut lähinnä haittaa. Mieheni ei niistä juuri innostu, eli eivät ne ole mikään onnen ja autuuden tae. Leikkaus maksaakin niin paljon, että älä ainakaan tee sitä puhumatta miehesi kanssa - hänen pitää ymmärtää, että asia on sinulle tärkeä.

Äänestä

Jos mies käyttää ilmaisua "ihan hyvät" se luultavasti tarkoittaa sitä, että hän tosiaan pitää niistä.

Vaimollani oli alunperin A-kuppi ja sopi hänen vartaloonsa erinomaisesti, tykkäsin todella. Lapsen ja imetyksen myötä kuppikoko kasvoi B:hen ja edelleen ne ovat hänelle juuri sopivat.

Opetus: mielestäni ABCD ovat kaikki erilaisia, silti kaikki kauniita ja mukavan tuntoisia. Jätä silikonihömpötykset sikseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


a-kuppinainen kirjoitti:

Kertokaapa miehet mitä tuumaatte,olen vuosikausia inhonnut pieniä rintojani ja nyt vihdoinkin päätin tehdä asialle jotakin ja suunnittelin varaavani ajan plastiikkakirurgille.Olen miehelleni puhunut jo vuosia että joskus hankin itselleni isommat rinnat,tunnen sentään sitten itseni vihdoinkin haluttavaksi naiseksi.Mies ei kommentoinut asiaa mitenkään mutta nyt kun kuuli että olenkin jo menossa kirurgin juttusille hän suuttui todella,haukkui typeräksi ym. ja sanoi että ihan hyvät rinnat sulla on omastakin takaa.Siis"Ihan" hyvät!Teenkö oman pääni mukaan ja hankin silikonit kysymättä mieheltäni vai täytyykö taipua miehen tahtoon?Armas ukkoni tykkää kyllä itse surffailla netin siliconbabes -sivustoilla mutta mikäköhän siinä on ettei omalla naisella saisi olla samanlaisia??!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu