Tanska auttaa Ukrainaa yhdessä Venäjän kanssa

Tanska myöntää lähes 629 miljoonaa dollaria aseiden hankintaan 🇺🇦Ukrainan puolustusteollisuuden kautta, josta 434 miljoonaa dollaria tulee jäädytetyistä Venäjän omaisuudesta.

Niin ne venäläiset auttavat ukrainan puolustusteollisuutta
6157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ovat venäläiset ovelia.

Äänestä

Bohdana itseliikkuvien haupitsien tuotantoon Ukrainassa. Näitä valmistuu jo 20 kuukaudessa eli 240 vuodessa ja tuotanto se kun lisääntyy. Tykistöammusten tuotantoaankin Ukraina on lisännyt jo 25-kertaiseksi.

Äänestä

Tääkin on hyvä.

Äänestä

hyvä

Äänestä

Scholz puolestaan vakuutti, että Saksa ei lakkaa tukemasta Ukrainaa. Samalla liittokansleri ilmoitti Saksan toimittavan 600 miljoonan euron edestä sotilasapua Ukrainalle.

Lisäksi Scholz ilmoitti, että Saksan ja kumppanimaiden toimittavan 1,4 miljardin euron edestä sotilasapua vuoden 2024 loppuun mennessä.

Kaksikon tapaamisen jälkeen Scholz painotti lisäksi sitä, että hän on Zelenskyin kanssa yksimielinen rauhankonferenssin tarpeesta. Hän painotti, että Ukrainaan saatavan rauhan on noudatettava kansainvälisiä lakeja.

– Emme hyväksy Venäjän sanelemaa rauhaa, liittokansleri vakuutti.

Äänestä

Kyllä hyvää se venäjällekin tekee, koska rintamalle lähetävät näitä joita muuten joo joo

TÄMÄ ON ÄITI VENÄJÄÄ TÄMÄ TYYLI AINA OLLUT KUIN IKÄÄN MAINILAN LAUKAUKSETKIN

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tanska myöntää lähes 629 miljoonaa dollaria aseiden hankintaan 🇺🇦Ukrainan puolustusteollisuuden kautta, josta 434 miljoonaa dollaria tulee jäädytetyistä Venäjän omaisuudesta.

Niin ne venäläiset auttavat ukrainan puolustusteollisuutta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu