Tinder ahdistus

Onko muita jotka menivät ehkä alkujaan tinderiin hyvillä mielin ja kuvitteli että siellä pärjää kun on ystävällinen ja mukava, ja yrittää parhaansa mukaan tutustua mutta nimenomaan tutustua rauhassa ihmisiin. Ja ulkoisesti ihan hyvä pitäisi olla myös. Ei mitään suurempia ongelmia ainakaan. Mutta ei sieltä kyllä ketään vaan löydy jonka kanssa edes kunnolla tutustua tai ihan tosissaan niin kuin nyt normaalisti kai tehdään.

Kaikilla kauhea kiire tai hävitään, ei olekaan kiinnostusta jotkut sanoo sen tosi törkeästi ja osa sit vaan ghostailee tosiaan ja en ole edes nähnyt kuin yhden ihmisen. Tai siis en ole suostunut näkemään. Siitä kyse. Satoja mätsejä mutta ihan turhaan, yksi hyvä riittäisi vaan. Voiko nykyään ihmisten kanssa olla näin vaikeaa joka lailla. . .

Mut se paikka on ollut suoraan sanottuna shokki itselle eron jälkeen ja erosta jo aikaa, tuntuu etten kuulu sinne yhtään. Ihan liian eri maailmasta olen ja liian kiltti ja kunnollinen enkä pinnallinen. Se paikka on suoraan sanottuna vienyt jopa elämäniloa viime aikoina ja tuo enemmän vaan huonoa ja pahaa mieltä koko ajan. Nyt kun mietin ei ole tainnut mitään hyvää tuoda koko kesän aikana minkä siellä ollut.

Täytynee poistaa koko sovellus, en tiedä miksi vaan niin surkeita kokemuksia voikin olla. Ja kuinka paljon olen tutustunut jonkun verran ja kertonut itsestäni ja elämästäni, ihan turhaan ja kuluttanut aikaani hukkaan. Ei ole enää mitään innostusta kyllä ja onko niin että kaikki parhaat ja kunnon ihmiset ovat varattuja ja myös pysyvät suhteissaan juurikin koska ovat hyviä ja kunnollisia ihmisiä. No suuri pettymys oli ja sieltä en ainakaan mitään löydä, se on ihan selvä. Mutta onko mietteitä palstan muilla sinkuilla millainen Tinder on nykyään paikkana ja millaiset ihmiset siellä ovat ja mitä sieltä haetaan yli päänsä.

Kaunista ja aurinkoista syksyä kaikille sinkuille, parempi yksin kuin huonon kanssa tai edes huonon sovelluksen. 🙄🤷🏻‍♀️😄☀️☀️
461221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Ei se ole Tinderin vika, vaan ihmiset sen ovat pilanneet. Samoja ihmisiä näkee livenäkin, jos kulkee yöelämässä. Siellä pääsee paremmin tutustumaan, koska ei tule hylätyksi heti kuvien perusteella. Lopputulos on silti sama, että kenenkään kanssa ei tule suhdetta. Sanot tai teet jotain väärin, niin tulet hylätyksi. Kaikki etsii jotain vielä parempaa mitä ei ole olemassakaan, tai mitä eivät ainakaan itse tule saamaan.

1Äänestä
  • Ok, juu ei tietenkään sovelluksen vika mutta sovellus on aika ikävässä maineessa nykyään kun nimenomaan ihmiset siellä käyttäytyvät huonosti. Ja itse en yöriennoissa jotenkin tykkää kulkea enkä enää viihdy niissä niin ei ole tuttuja kasvoja mulle kyllä. Mutta ei tosiaan pitäisi olla ulkoisesti vikaa ja kaikki aina alkuun kehuvat kuinka mukava ja erityinen olet täältä joukosta,niin aito ja hyväsydäminen ja joo moni olisi halunnut nähdä heti eka moikan jälkeen tyyliin mutta tutustumista ei kyllä haluta eikä ole kärsivällisyyttä eikä jotenkin selkeästi tahtoa eikä halua jotenkin mihinkään.

    Onko se hetken hupia ehkä se juttu siellä kuitenkin sitten ja valitettavasti niitä siellä riittää ja myös varattuja, avoin suhteilijoita tms tosi paljon. Ja jostain syystä vedän selkeästi puoleeni siellä niitä pelureita ja valehtelijoita myös. Vaikka ihan muuta kyllä etsin. En tiedä missä vika. Olisi kiva kuulla lisää muidenkin mielipiteitä ja kokemuksia paikasta ja ihmisistä siellä.

    Äänestä

Miksi menit tinderiin? Miksi onneasi etsit epäaidosta? Tinderi on epäaidoille. Mitä kuunaan luulit sieltä saavuttavasi? Sinun kai täytyisi hokata,että etsit onneasi aivan vääristä lähteistä. Ja millä kriteereillä? Tyhjän saa pyytämättäkin.🤷‍♀️

Äänestä
  • En ole kuunaan ollut tinderissä. Mutta minulla o n ystäviä,jotka ovat . Mitään hyvää eivät ole sieltä saaneet. Paljon pahaa/ surua /murhetta. Miksi haet onneasi jostain noin ulkokultaisesta/pinnallisesta/noin itsekeskeisestä? Oletko siten sitä itaekkin? Saa miettiä 🤷‍♀️

    Äänestä

  • Kiitos paljon, juuri tuota tietyllä tavalla "läksytystä" kaipasin varmaan sillä en todella tiedä miksi tuollaiseen paikkaan alennuin mutta en kai tajunnut että siellä on noin ikävä meno ja ei sieltä mitään haeta ja kuten sanoin en käy yöelämässä niin ajattelin josko sieltä oisi joku kiva kaveri tai ihminen elämään löytynyt rauhassa tutustumalla mutta joo olen saanut kyllä todella karusti kokea että en tajunnut paikasta mitään pitkän suhteen jälkeen ja niin kuin sanoin melkoinen shokki ollut tätäkö elämä nykyään sinkkumaailmassa on. Mutta kiitos kunnon suorasta puheesta jospa se auttoi vähän saamaan järkeä päähän sitten. 😄😅

    Äänestä

  • Ja joo itse olen tosi aito ja avoin ja ihan fiksu kuitenkin joten todella tyhjän saa pyytämättäkin. Ja ollut ihan liian kiltti monille pelureille ja huijareille. Se harmittaa kyllä. Kun ei halua loukata ketään tietoisesti eikä mitään pahaa kellekään mutta sitä ei siellä todellakaan arvosteta. Päin vastoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kiitos paljon, juuri tuota tietyllä tavalla "läksytystä" kaipasin varmaan sillä en todella tiedä miksi tuollaiseen paikkaan alennuin mutta en kai tajunnut että siellä on noin ikävä meno ja ei sieltä mitään haeta ja kuten sanoin en käy yöelämässä niin ajattelin josko sieltä oisi joku kiva kaveri tai ihminen elämään löytynyt rauhassa tutustumalla mutta joo olen saanut kyllä todella karusti kokea että en tajunnut paikasta mitään pitkän suhteen jälkeen ja niin kuin sanoin melkoinen shokki ollut tätäkö elämä nykyään sinkkumaailmassa on. Mutta kiitos kunnon suorasta puheesta jospa se auttoi vähän saamaan järkeä päähän sitten. 😄😅

    Ole hyvä. Olet järkevä ihminen. Se tulee kun on tullakseen ,sitä ei tindereistä löydä. Nöyrästi ja iloiten eteenpäin,ei vaatien ja epätoivoisiin tindereihin koukuttuen. Tsemppiä!🤷‍♀️

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    En ole kuunaan ollut tinderissä. Mutta minulla o n ystäviä,jotka ovat . Mitään hyvää eivät ole sieltä saaneet. Paljon pahaa/ surua /murhetta. Miksi haet onneasi jostain noin ulkokultaisesta/pinnallisesta/noin itsekeskeisestä? Oletko siten sitä itaekkin? Saa miettiä 🤷‍♀️

    No aloituksessa kerroin juuri että en ole todellakaan pinnallinen ihminen ja siksi paikka on alkanut ahdistaa paljon ja tuonut myös minulle surua ja murhetta. Mutta kai se piti kokeilla itse sekin paikka mutta nyt se on nähty kyllä. Paljon ihmisiä mutta ihan tyhjää täynnä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ole hyvä. Olet järkevä ihminen. Se tulee kun on tullakseen ,sitä ei tindereistä löydä. Nöyrästi ja iloiten eteenpäin,ei vaatien ja epätoivoisiin tindereihin koukuttuen. Tsemppiä!🤷‍♀️

    Kiitos kovasti sulle kun kerroit mielipiteesi ja aukaisit silmiäni vielä enemmän mitä ne nyt kyllä jo oli auenneet. Olen kipuillut asian kanssa ja miettinyt vaan tietenkin että vika on minussa mutta kyllä jo tajuan ettei se ainakaan yksin minussa ole vaan myös ne vastapuolet voivat olla täysin epäkypsiä ja katkeria ja purkavat ehkä pahaa oloaan sit viattomiin ja tietysti niihin kilteimpiin ja kunnollisimpiin siellä. Voi tietysti myös ärsyttää että joku on ihan kunnon tolkun ihminen ja niin....en tiedä mutta kiitos ja kivaa päivää sulle. 🌼☀️🌻

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    No aloituksessa kerroin juuri että en ole todellakaan pinnallinen ihminen ja siksi paikka on alkanut ahdistaa paljon ja tuonut myös minulle surua ja murhetta. Mutta kai se piti kokeilla itse sekin paikka mutta nyt se on nähty kyllä. Paljon ihmisiä mutta ihan tyhjää täynnä.

    Näinpä. Jos sinun elämänpolullesi on tarkoitus luotu todellinen sielunkumppani,se tulee vaikka lenkkipolulla,kaupan kassalla,tai vaikka tekemättä yhtään mitään. Sellainen pakkomielteinen hakeminen ei johda muihin,kuin vääriin osumiin.🤷‍♀️

    Äänestä

  • Sivusta toteaisin että joskus vaihtoehdot ovat vähissä kun ei kuljeskele periaatteessa missään, eikä hakeudu esille tai sitten asuu jossain perähikiällä. Kontakteja ei yksinkertaisesti ole.
    Tyhjän saa oikeasti pyytämättäkin 😁.
    Tinderistä sen tyhjän löytää pyytämällä, suurin käytännön ero on siinä miten sen tyhjän löytää 🙂

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Sivusta toteaisin että joskus vaihtoehdot ovat vähissä kun ei kuljeskele periaatteessa missään, eikä hakeudu esille tai sitten asuu jossain perähikiällä. Kontakteja ei yksinkertaisesti ole.
    Tyhjän saa oikeasti pyytämättäkin 😁.
    Tinderistä sen tyhjän löytää pyytämällä, suurin käytännön ero on siinä miten sen tyhjän löytää 🙂

    No mikä estää kuljeskelemasta😉? Pakkoko siellä perähikiällä on 24/7 jumittaa😁 voi aina elämän ympyröitä laajentaa. Se on taas sitte sinun valinta se. Joo,tuskin sieltä neljän seinän sisältä kukaan tulee hakeen,mutta jos sen valitset,valinta on sinun. Eikös?🤷‍♀️

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    No mikä estää kuljeskelemasta😉? Pakkoko siellä perähikiällä on 24/7 jumittaa😁 voi aina elämän ympyröitä laajentaa. Se on taas sitte sinun valinta se. Joo,tuskin sieltä neljän seinän sisältä kukaan tulee hakeen,mutta jos sen valitset,valinta on sinun. Eikös?🤷‍♀️

    Monikin asia estää kuljeksimasta, kaikilla ei ole samaa valinnanvapautta kuin esim yksineläjillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Monikin asia estää kuljeksimasta, kaikilla ei ole samaa valinnanvapautta kuin esim yksineläjillä.

    Ok. Siinätapauksessa se lienee tämän elämän karmaa. Velkoja ,velvollisuuksia. Se on siten yhtä hyvä elämä kun se parisuhde elämäkin. Siitä pitää osata löytää onni. Onnea on hyvin monenlaista. Tämä nyky yhteiskunta tuputtaa yhtä ja ainoaa. Se ei ole totta se. 🤷‍♀️

    Äänestä

Tinder ja ihmisien käytökset siellä pitää opetella.

Siinä kestää aikansa js vaikka itse olen diellä joskus ollut, niin pitäisi opetella uudelleen, jos sinne menisin taas.

Malttia vaan. 🙋‍♂️

Äänestä
  • Joku sanoi mulle että siellä pitää osata pelata hyvin ja oikein sitä peliä mutta en minä halua edes oppia pelaamaan ihmisillä ja niiden tunteilla tai millään. En ole sen tyyppinen ihminen eikä ole kuulunut koskaan mun elämään sellainen. Mutta siis mitä tarkoitat että siellä pitää oppia käyttäytymään ja opetella sen tavat, voitko avata vähän mitä tarkoitat tuolla? :)

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Joku sanoi mulle että siellä pitää osata pelata hyvin ja oikein sitä peliä mutta en minä halua edes oppia pelaamaan ihmisillä ja niiden tunteilla tai millään. En ole sen tyyppinen ihminen eikä ole kuulunut koskaan mun elämään sellainen. Mutta siis mitä tarkoitat että siellä pitää oppia käyttäytymään ja opetella sen tavat, voitko avata vähän mitä tarkoitat tuolla? :)

    Sivusta taas sen verran että älä lähde siihen pelailuun, ole oma aito itsesi. Pelatkoon ne keitä se turha lässytys kiinnostaa, egoilun ja väärien kuvien luomisesta innostuneet pelailkoon keskenään. Kaikki siellä eivät ole kuin velliä sukassa 🙂

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Joku sanoi mulle että siellä pitää osata pelata hyvin ja oikein sitä peliä mutta en minä halua edes oppia pelaamaan ihmisillä ja niiden tunteilla tai millään. En ole sen tyyppinen ihminen eikä ole kuulunut koskaan mun elämään sellainen. Mutta siis mitä tarkoitat että siellä pitää oppia käyttäytymään ja opetella sen tavat, voitko avata vähän mitä tarkoitat tuolla? :)

    No siis oppia katselemaan, kuka siellä on milläkin mielellä liikkeellä.

    Jos on kiire, ei malta jutustella pitkään, vaan pitäis saada tavata jne.

    Mutta jos on oikeasti kiinnostunut, tykkää kirjoitella, kysellä, olla kuitenkin aktiivinen...oikeasti utelias.

    Kyllä sieltä voi löytää oikeesti jonkun mukavsn tyypin, kun ei hermoile. 🙂

    Äänestä

En ole käyttänyt ko. sovellusta, mutta olen ymmärtänyt että tuo on miehille pääasiassa ellei täysin seksiseuranhakusovellus. Siksi he haluavat tavata heti, ei ole mielenkiintoa tutustua. Vähän niin kuin ajattelisivat sen olevan joku Wolt tai Kotipizza mistä voi tilata petikumppanin yhdeksi illaksi kotiovelle.

Äänestä
  • Väärä tulkinta, osa hakee pelkkää sitä mutta eivät kaikki ja systeemi suosii naisia ,ei miehiä

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Väärä tulkinta, osa hakee pelkkää sitä mutta eivät kaikki ja systeemi suosii naisia ,ei miehiä

    Tätähän te miehet koitatte väittää, että saisitte sinne edes muutaman naisen. Mieti miksei tuota naiset kummemmin käytä.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Tätähän te miehet koitatte väittää, että saisitte sinne edes muutaman naisen. Mieti miksei tuota naiset kummemmin käytä.

    Ei mun tulkintani pelkkiin huhuihin ja uskomuksiin perustu van silkkaan matematiikkaan, kolmasosa käyttäjistä on naisia ja kaksi kolmasosaa miehiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Ei mun tulkintani pelkkiin huhuihin ja uskomuksiin perustu van silkkaan matematiikkaan, kolmasosa käyttäjistä on naisia ja kaksi kolmasosaa miehiä.

    Tinderin käyttäjistä noin 80 % on miehiä, joissain maissa vielä suurempi osuus. Harkitse jotain toista matemaattista kaavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Tinderin käyttäjistä noin 80 % on miehiä, joissain maissa vielä suurempi osuus. Harkitse jotain toista matemaattista kaavaa.

    Kas kun en tarkkaa tietoa aiheesta viitsi lähteä hakemaan niin mulle kelpaa matikaksi tämä summanmutikka 😁.

    Äänestä

Ei ole ohjelmiston vika ettei toimi vaan sen tyylin millä siellä toisiin suhtaudutaan. Toiseksi siellä tuntuu roikkuvan ihan ajankulukseen porukkaa millä ei edes ole tavoitteena kenenkään löytäminen tai pelkästään ympäristön tarkkailu on mielessä. Egon buustausta.
Mitä kauemman siellä olet niin yhä vähemmän välität koko sirkuksesta tai ns. osumista joista tiedät jo valmiiksi 95% olevan pelkkiä huteja.

Äänestä
  • 👍👍👍

    Äänestä

Tinder ja Tippuri, molemmat alkavat T-kirjaimella.
Liekkö niillä sitten muuta yhteistä?

AV

Äänestä
  • Tuulesta Temmatut Tulkinnat 😁

    Äänestä

Ei seksisivustolla kukaan hae muuta kuin seksiseuraa eli ei siellä tutustuta vaan etsitään maksullista seksiseuraa tai ilmatteeksi seksiseuraa ja samat tyypit siellä on aina vuodesta toiseen eli uudella luulis olevan vientiä hinta sopivaks ja kilpailukykyiseksi niin varmasti tienaa rahaa

Äänestä
  • Ja toinen jos kuulet tai tiedät tai nyt näet kuka on tinderissä niin se myy itseään tai ostaa seksipalveluita niist ei kunnon kumppaneita ja ihmisiä saa

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ja toinen jos kuulet tai tiedät tai nyt näet kuka on tinderissä niin se myy itseään tai ostaa seksipalveluita niist ei kunnon kumppaneita ja ihmisiä saa

    Kaikki tietää tinderiläiset

    Äänestä

  • 😂 Jaaha, aika tarjoilla kaijoille keksejä 🍪🍪🍪, riittäisikö kolme näin alkajaisiksi?

    Äänestä

Ja jos on nainen eikä löydä livestä ketään niin tinderistä naisetkin voi ostaa tinderimiehen seksiseuraa esin 100 tai 200 euroa pano

Äänestä

Tässä maailmassa luullaan /luulotellaan että elämän onnellisuus löytyy parisuhteista. Joo🙄 kuinkahan monesta? Tässä elämässä ei tajuta ettei se oman itsensä ulkopuolelta löydy,ellei omasta itsestä/ omasta sisältä. Aivan turha parkuu ja huutaa ja tinderöidä! Syyttää syyllistää . Vaikka minkä lottopotin saisit seurustelusuhteeseen, nii ilman omaa tajuumista,se on hukkaan heitettyä aikaa. Vika ei ole muissa. Se on meissä itsessämme. Se n kun hokaa hja ottaa siitä vastuun/suuttelemättä/syyllistämättä/ ja kohtaa saman hokanneen,niin sitten voi aidon oikasti löytää onnellisuuden🤷‍♀️

Äänestä
  • Kaikki muu on onnellisuuden etsimistä. Kantapäänkautta päin näköö. Ekan/tokan/kolmannen kerran tai vaikka loputtomiin. Kunhan kerroin. Heippa. Poistun🤗.🤷‍♀️

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kaikki muu on onnellisuuden etsimistä. Kantapäänkautta päin näköö. Ekan/tokan/kolmannen kerran tai vaikka loputtomiin. Kunhan kerroin. Heippa. Poistun🤗.🤷‍♀️

    😀 heippa taas, en minä mitään tukirakennetta etsi, olen täysin balanssissa itseni kanssa.
    Sydän sanoo että palanen puuttuu ja jos se semmoisia menee kertomaan niin ei auta kuin uskoa. En tiedä sitten onko se palanen kadonnut matkan varrella vai onko joku vienyt sen mutta näin on käynyt 😁.
    Tuota samaa se on jankuttanut jo pidemmän aikaa ja musta tuntuu siltä jos en tee tarpeelle mitään niin se jankuttaa samaa loputtomiin, jopa pidempään kuin palstan jantterit 😂.

    Äänestä

En ole ollut missään tuollaisessa sovelluksessa.
Ehkä olen estoinen julkiseen itsensä esittelyyn jollain tasolla.
Oikeastaan näkymättömän naisen rooli on hyvä?
Saa ihan livenä kohdata erilaisia ihmisiä.
Kenkkuahan se on, jos mukavaksi tarkoitettu sovellus pahoittaa ihmisten mieliä.
Vilma🤸‍♂️🤸‍♀️🤸

Äänestä
  • Ei sinun siellä täydy esittäytyä esim tinderi auki niin tinderi kertoo ketkä lähimpänä ja sanot niille esim tulisko joku mies naimaan naista ja saat panna kunnolla ja annat siemennestettä niin mies saat aktista 300 euroa ja nesteestä toiset mokoman niin kyllä saat kikkeliija äkkii esim tinderi sanoo vapaa mies 300 m päässä

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei sinun siellä täydy esittäytyä esim tinderi auki niin tinderi kertoo ketkä lähimpänä ja sanot niille esim tulisko joku mies naimaan naista ja saat panna kunnolla ja annat siemennestettä niin mies saat aktista 300 euroa ja nesteestä toiset mokoman niin kyllä saat kikkeliija äkkii esim tinderi sanoo vapaa mies 300 m päässä

    Ja jos rahalla ei halua maksaa niin maksat huumeilla esim 100 euron kokasätkä tai heroiini jointti niin saat 2000 euron edestä seksii ja kikkelii

    Äänestä

Nykyajan pinnallinen pikadeittimeininki on melko shokki.
Ihmiset veivaa deittiäppejä ku ostoskuvastoja
Sellaistatutustutaan kaikessa rauhassa juttui ei oo.

Äänestä
  • AP on ollut töissä ja tullut kotiin ja käynyt suihkussa ja nyt luki ketjun läpi ja joo viimeistään tämän ketjun luettuani tajuan että ei olisi ikinä pitänyt kyllä sinne mitään profiilia tehdäkään. Jotenkin ihan hävettää. Minä en tod etsi pelkkää seksiseuraa en ilmaiseksi enkä rahalla ja haluaisin juurikin tutustua ihmisiin kunnolla ihan kuin ennen ja irl tehdään mutta ymmärrän ettei se paikka ole oikea eikä tarkoitettu sellaiseen. Mutta tulipahan sekin koettua ja nähtyä juurikin että moni huijaa että hakee kunnon kumppania vaikka se seksi on vaan heti ja ehkä ainoana mielessä.

    Ja aina hoetaan että pitää äkkiä vaan nähdä ettei kuluteta kummankaan elämää ja aikaa jos ei ulkonäkö miellytä sit livenä ja ei oo kipinää tai kemiaa... Juu en lähde ketään ventovierasta sen takia tapaamaan että tulee vaan arvioimaan päästä varpaisiin juu en. Kiitos paljon kaikille jotka kerroitte sovelluksesta ja kokemuksistanne, kiva kun oli tullut juttua ja edelleen saa kyllä laittaa mielelläni luen kaikki.

    Mutta ei mun paikka ja se lähtee nyt poistoon ja mieluummin elän vaikka loppuelämän yksin eikä se välttämättä niin huono vaihtoehto edes ois. Ainakin parempi kuin voida jopa huonosti tuollaisessa sovelluksessa ja pahoittaa mieltään kerta toisensa jälkeen kun aina alku on muka niin lupaava ja kaikki alkuun ihan erilaisia mitä lopulta ovat. Ja myös aggressiivisia ja jopa pelottavia ihmisiä siellä kirjoittelee jotka suuttuu ihan kaikesta ja jos ei mee kuten he haluavat niin kunnon haukut saat jne. Ei hyvä joten kiitos ja mun tinderöinti loppuu kyllä nyt ja yritän unohtaa että edes sinne erehdyin menemään kesän ajaksi. Mut ainahan virheistään pitää oppia joten nyt opitaan. 🙏🏻😊😊👍🏻

    Äänestä

Minulle tinderissä kun siellä, joskus vaeltelin, löytyi kyllä samanhenkisiä ihmisiä, mutta en vain saa kiinnostusta puhua uusien tuttavuuksien kanssa. Aina täytynyt jotenkin tavata irl ennen kuin mitään kiinnostusta olisi löytynyt keskusteluun.

Äänestä
  • Huomenta, joo kyllähän siellä keskusteltu on niin monien kanssa vaikka mistä mutta ei niistä sen kummempaa tule koskaan ja se keskustelu jämähtää sit jotenkin tai johonkin kohtaan eikä etene niin kuin. luonnollisesti yleensä mennyt ainakin itsellä muita kautta. Ei se tee mieli nähdä ketään josko jo hyytyy alussa jotenkin sille hei no mites tänään meni töissä jne eli ei mennä yhtään pintaa syvemmälle kyllä vahingossakaan.

    Joka tapauksessa ihmiset vaihtuu vaan koko ajan ja aina uudelle ihmiselle kerrot ne samat jutut ja melkein aina samassa järjestyksessä. Ei sellaista kovin pitkää jaksa. Ja sit taas loppuu ja seuraavalle samat ja sit taas uusi kierros jne. Ei mitään järkeä. Omalla kohdallani siis ja niin kyllästyin koko paikkaan ja siis etenkin niihin ihmisiin siellä. Mutta onneksi siellä ei ole ihmisen pakko olla ja voi elää oikein hyvin ilmankin ja on parempi olo ehdottomasti heti kun päätöksen tein. - AP

    Äänestä

Surullista on, että jotkut ovat jopa vuosien ajan etsineet seuraa Tinderistä löytämättä mitään. Eivätkä silti tajua, että kannattaisi etsiä jostain muualta. Mies, joka ei löydä Tinderistä naista, saattaa hyvinkin löytää sellaisen esimerkiksi baarista. "Mutta kun minä en tykkää käydä baareissa ja etsin mieluummin Tinderistä!" Silloin saa syyttää itseään, jos tietyn foorumin kautta etsiminen on tärkeämpää kuin se, löytyykö ketään.

Äänestä

Se on sellaista karkkikauppashoppailua. Mitä milloinkin tekee mieli. Varmaan aika harvoin tapaa sellaisen joka itselle sopisi. Olen itse poistanut mätsit monet kerrat sen vuoksi, että juttu ei vaan lähde luistamaan. Aika nopeasti huomaa ollaanko samalla aaltopituudella. Baarista löytyy paremmin seuraa kuin tinderistä.

Äänestä

Tuli sitä joskus aikoinaan uteliaisuudesta katottua millanen se on kun sitä niin moni pillun metsästykseen aikoinaan käytti ja mitä kuvia katteli eipä siellä lopulta kai monikaan nainenkaan ollu muuta kun munaa etsimässä mu todella hyvällätuurilla sieltäkin on jotkut onnistunu parisuhteen löytään

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko muita jotka menivät ehkä alkujaan tinderiin hyvillä mielin ja kuvitteli että siellä pärjää kun on ystävällinen ja mukava, ja yrittää parhaansa mukaan tutustua mutta nimenomaan tutustua rauhassa ihmisiin. Ja ulkoisesti ihan hyvä pitäisi olla myös. Ei mitään suurempia ongelmia ainakaan. Mutta ei sieltä kyllä ketään vaan löydy jonka kanssa edes kunnolla tutustua tai ihan tosissaan niin kuin nyt normaalisti kai tehdään.

Kaikilla kauhea kiire tai hävitään, ei olekaan kiinnostusta jotkut sanoo sen tosi törkeästi ja osa sit vaan ghostailee tosiaan ja en ole edes nähnyt kuin yhden ihmisen. Tai siis en ole suostunut näkemään. Siitä kyse. Satoja mätsejä mutta ihan turhaan, yksi hyvä riittäisi vaan. Voiko nykyään ihmisten kanssa olla näin vaikeaa joka lailla. . .

Mut se paikka on ollut suoraan sanottuna shokki itselle eron jälkeen ja erosta jo aikaa, tuntuu etten kuulu sinne yhtään. Ihan liian eri maailmasta olen ja liian kiltti ja kunnollinen enkä pinnallinen. Se paikka on suoraan sanottuna vienyt jopa elämäniloa viime aikoina ja tuo enemmän vaan huonoa ja pahaa mieltä koko ajan. Nyt kun mietin ei ole tainnut mitään hyvää tuoda koko kesän aikana minkä siellä ollut.

Täytynee poistaa koko sovellus, en tiedä miksi vaan niin surkeita kokemuksia voikin olla. Ja kuinka paljon olen tutustunut jonkun verran ja kertonut itsestäni ja elämästäni, ihan turhaan ja kuluttanut aikaani hukkaan. Ei ole enää mitään innostusta kyllä ja onko niin että kaikki parhaat ja kunnon ihmiset ovat varattuja ja myös pysyvät suhteissaan juurikin koska ovat hyviä ja kunnollisia ihmisiä. No suuri pettymys oli ja sieltä en ainakaan mitään löydä, se on ihan selvä. Mutta onko mietteitä palstan muilla sinkuilla millainen Tinder on nykyään paikkana ja millaiset ihmiset siellä ovat ja mitä sieltä haetaan yli päänsä.

Kaunista ja aurinkoista syksyä kaikille sinkuille, parempi yksin kuin huonon kanssa tai edes huonon sovelluksen. 🙄🤷🏻‍♀️😄☀️☀️

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu