Jauhaminen YK-äänestyksestä Israel-Hamas konfliktissa ei mielestäni ole järkevää. Sillä saadaan aikaan vain riitaa hallituksessa ja muutenkaan sillä ei ole mitään merkitystä sodan päättämiseksi. Meillä on kotimaassa paljon isompia asioita odottamassa ratkaisua eikä energian tuhlaaminen asiaan johon emme voi vaikuttaa ole muuta kuin pelin politiikkaa, kuten V.Vennamo olisi sanonut. Slogan "Suomi ensin" olisi hyvä muistaa myös toiminnassa eikä vain vaalitelttojen koristeena. Laitan puoluekantani harkintaan.
Nyt olen pettynyt perussuomalaisiin
Anonyymi-ap
32316
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Ai jaa. Laitat jälleen puoluekantasi harkintaan. Mutta ethän sinä muistaakseni edes persu ole kun et ole puolueen jäsen? Etkö itse ole niin kertonut?
Erosin puolueesta vuoden 2011 jytkyn jälkeen paikallistoiminnan rähinöiden vuoksi. Euro- ja presidentinvaaleissa en ole koskaan kannattanut perussuomalaisia, muuten kyllä. Nyt näyttää siltä, että puolue ei ole tosissaan hoitamassa asioita vaan liuta kansanedustajia ja jopa ministeri (Tavio) on kuin hiekkalaatikolla leikkisi.
Mitä ne rähinöi paikallisesti? Eikö tullut sopua paikallisilla neuvotteluilla edes omien kesken?
Niin mutta jos siitä sanoo se on pilkkaa ja ivaa ei sanan vapautta, olet sen sortin sosialistikin tuhma.
Vasarahommiksi meni paikalliset neuvottelut persuilla?
"Eikö tullut sopua paikallisilla neuvotteluilla edes omien kesken?"
Kaksi kukkoa samalla tunkiolla oli liikaa. Porukka hajosi.
Ei persut vielä 2011 hajonnut.
"Erosin puolueesta vuoden 2011 jytkyn jälkeen paikallistoiminnan rähinöiden vuoksi. "
Soini nuo jytkyt järjesti ja olisi jo 2011 päässyt halutessaan hallitukseen, mutta Soini jäi kasvattamaan persujen pottia oppositioon.
Veikko Vennamo tuli suosituksi evakkojen asuttamisesta. Ja miksipä ei, kun hyväksytyissä anomuksissa oli aina Vennamon allekirjoitus, mutta hylätyt Vennamo allekirjoitutti sihteereillään.
Vennamon ajan smp oli isänmaallinen ja inhimillinen liike. Pienen ihmisen asialla. Nyt pientä ihmistä kuritetaan.
"Vennamon ajan smp oli isänmaallinen ja inhimillinen liike. Pienen ihmisen asialla. Nyt pientä ihmistä kuritetaan."
Vennamon ajatkin oli toisenlaiset. Mutta se lienee fakta, ettei nykypersuja kannata verrata Vennamon SMP-puolueeseen, nämä halla-aholaisethan on vaarallisia fanaatikkoja!
Sehän on persujen pelin politiikka, että johdatellaan keskustelu persujen mukavuusalueelle, pois kaikesta siitä, missä ne kusi linssiin taas äänestäjiään.
Kotona kustaan äänestjiä linssille olemalla työväen puolue,,,voi sun saatana populisitinen oikeisto ,,no ei ole eikä tule herrojen persettä nuollaan,,
kuollutkin Wennamo kääntyileen käärinliinnosissaa ja nousee 6.12,28 uudestaan valtaa.
Persuja EI kukaan järkevä ihminen ota enää vakavasti.
"Persuja EI kukaan järkevä ihminen ota enää vakavasti."
Asia on hieman kaksijakoinen. Järkevä ihminen ei ylipäätään ota vakavasti persujen vaalipuheita, ne on pelkkää valheellista natsipopulismia. Mutta järkevä ihminen toisaalta osaa ottaa ne vakavasti siltä pohjalta, että jos nuo puheet nostavat natsipuolue persut nykyistäkin suurempaan valtaan, on syytä olla huolissaan!!!
Kuinka Saksassa nousi Hitler valtaan? Loppupeleissä tuskin kuitenkaan Hitlerin nimeen vannoneet enää olivatkaan kovin tyytyväisiä lopputulokseen?
Persut on osa globaalia äärioikeistoa ja ei ole ollenkaan väärin, että Supo seuraa tuon natsiporukan liikkeitä Suomessa. Tosin en tiedä, onko Supossa suunta muuttumassa, kun siellä on pomona Mari Rantasen valitsema persu? Mari Rantanenhan kirjoitti haaveistaan persudiktatuurista tyyliin, kunhan saamme miehitettyä yhteiskunnan eri elimet omillamme, olemme vallan kahvassa. Sittemmin Mari Rantanen jäikin lepäilemään kotiin täydellä ministeripalkalla.
sdp- on paikkansa
oppositiossa ansainnut
Missä Sanna Surkimus 7 miljardia on ?
Onko omissa liiveissäsi ?
Mistä rahat Jet- Set elämään ?
https://www.youtube.com/watch?v=EHapAsmvGEU
Persut nyt puhuvat aina täyttä jätettä, ulostetta ja saastaa. Ihan sama , oli aihe mikä tahansa.
Kaksinaismoralismia?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18483023/tavio-lahti-taas-qatariin-eika-haitannut-tippaakaan-vaikka-cep-kehotti-boikotoimaan-hamasin-ystavia!
Meni demaripaskalla ihon alle.
Tuli hätä.
sdp- rötöspuolue.
Persu projisoi.
Missä persut, siellä rötös!
Kannattaa painaa mieleen ja korvan taakse ajan saaton olevan riittämätöntä kaikille demokraateille. Jeesus yksin voi pelastaa.
Jeesus ei ollut demokraatti?
Persut ei osaa kuin valehdella ja tyhmiä öyhöttää. Turha puolue.
Persut ovat vaihtoehto, mutta vain vaihtoehto. Sitä voi äänestää jos sattuu valipäivänä oikein ketuttamaan, ei muuten. Ketutusta puolue määrätietoisesti haluaa kasvattaakin, koska normipolitiikalla se ei menesty.
Taas joku persu nillittää julkisesti kuinka Kokoomus väärässä,koska Israel aina oikeassa.Eikö tuo muija ole naimisissa etiopialaisen kanssa.Persut on jänniä.Itse naivat afrikkalaisia,mutta ovat kuitenkin rasisteja.Kuten Tynkkynen ym.Se on niin vaikea ilmeisesti ottaa ihminen ihmisenä.Toiset kelpaa ja toisten ihmisarvokin kielletään.Ja jauhetaan yhtä ja samaa.Suomessa on isompiakin ongelmia ja näyttää että hallitus vaan nokkii toisiaan eikä ole toimintakykyinen.Painukaa sinne Israeliin ja antakaa toisten hoitaa Suomen asioita!
Vain persujen mamujäsenet tai persujen mamupuolisot ovat oikeita, rehellisiä ja maallemme hyödyllisiä mamuja. Muut vain loisii.
Nyt persut haluaa karsinoida kiintiöpakolaisetkin. Heidän mielestään tiettyä uskontoa tunnustavat ja afrikkalaiset ovat vähemmän avun tarpeessa kuin muut. No, muutama pelastuu kun suostuu homostelemaan persun kanssa.
Niin, senhän olemme saaneet havaita - että olet kaiken kaikkiaan pihalla kuin lumi-ukko. Joten ei tästäkään tämän enempää.
Äänestäjille valehteleminen ja lupausten pettäminen ei mitään, mutta YK-äänestyksestä änkyröiminen...
Persut ovat niin kaksinaamaista sakkia, että siinä on vielä persujen idoli Putinillakin oppimista. Kieroilussa Putin on vielä pelkkä oppipoika nykypersuihin verrattuna.
Vääryyden oikaisu on järkevää, Suomen ei pitäisi lähteä tukemaan islamin korruptoimia YK ja ICJ päätöksiä, lukemattomia tuomioita jotka ovat lähtökohtaisesti vääriä joita vasemmisto markkinoi "totuutena" sekä "oikeudenmukaisina". PS ja KD ovat oikeassa kun kyseen alaistavat um. Valtosen ja meppi Sallan äärivasemmistolaiset ulostulot. Kepu oli siirtynyt vasemmistoon jo aikoja sitten, RKP teki seuraa, meillä ei ole oikeistopuoluetta, vain sellaiseksi feikkaava Kokoomus, KD ja PS on korvannut Keskustan. Toki meillä on "oikeisto" liikkeitä, ne ovat vain modernisoituja kansallissosialistisia ja vasemmistolaisia sekoituksia, yhteistä näille on ehdoton Israel ja juutalaisvastaisuus sekä "patriotismi" johon ei sisälly kristinusko vaan sekalaisia kalevalaisia myyttejä ja germaanista pakanuutta sekä hellenistisiä tarinoita jumalista.
Perussuomalaiset pettyivät kun Netanjahu ei saanut Nobelin rauhanpalkintoa, sentäs tosi mies Jumalan miekka kädessä vääräuskoisia teilaamassa !
Israel on suonut haudan suoman rauhan jo yli 42000:lle palestiinalaiselle, pienemmälle joukolle libanonilaisia lisäksi mutta rauhan saava joukko kasvaa sielläkin.