Naiset mikä teitä vaivaa

Anonyymi-ap

Naisilla on kumma tapa pistää miehiä arvojärjestykseen ihan kuin jossain esim työpaikalla oltaisiin jatkuvasti jossain hierarkia pelissä ja taisteltaisiin jostain nokkamiehen paikasta. Jokaisen ihmisen titteli kertoo työpaikalla mihin portaaseen hän kuuluu ja se ei siitä muuksi muutu ja jos kahdella ihmisellä on sama he ovat samalla portaalla ihan täysin saman arvoisia eikä asiaa muuta se että toinen on ollut 40vuotta ja toinen tullut eilen jos heillä on sama titteli he ovat saman arvoisia. Tämä kauemmin ollut herrasmies ei myöskään omista työpaikalta mitään vaikka hän niin luulisi.
Ei auta vaikka miten haluaisi olla johtaja ja omaisi määräilevän luonteen jos paperissa lukee että et ole niin silloin et ole. Naiset on myös erittäin alttiita manipuloinnille ja sille että mies vaikuttaa heihin ihan vääristyneillä mielikuvilla jotka ovat tietysti miehelle edullisia ja nostaa hänen arvoaan. Sellainen mies joka on naisen lähellä esim töissä saa manipuloitua naista niin että lopulta nainen alkaa uskoa että tämä on todella paras työntekijä maailmassa komein ja isomunaisin luotan häneen 110%. Todellisuus on monesti aivan toinen se selittelevä itseään kehuva ihminen on luonnevikainen luuseri ja se paras työntekijä on 9.9/10 hän joka ei pidä itsestään hirveästi meteliä vaan tekee ne omat hommansa. Tämä selittely uppoaa monesti nais tai naismaisiin pomoihin jotka on ammattitaidottomia ymmärtämään että työn tulos ja palaute kertoo totuuden ei selittelyt. Tällä hetkellä naiset ja naismaiset miehet jolla on alhainen testosteroni taso luulee että tekevät hyvää ottaessaan suomeen kaikkia pakolaisia yms selittävät sitä ihmisoikeuksilla ja empatialla feminismillä ym sonnalla mutta eivät tajua että vievät suomea muslimi valtioksi jossa naisella ei ole mitään oikeuksia. Ymmärrättekö? Teidän jälkeläisenne pukeutuvat johonkin rättiin ja ovat omassa maassaan toisen luokan kansalaisia koska suomalaiset on vähemmistönä.

8

362

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuulostat melkoisen katkerolta. Kattele sinne omaan pöksyyn välillä miltä näyttää siellä.

      • Anonyymi

        Tyypillinen naisen vastaus. En puutu ongelmaan mutta yritän tölväistä sen esittäjää etkä onnistu edes siinä näköjään


    • Anonyymi

      Heh. Miesten kukkotappelut työpaikoilla. Olen todistanut kun kaksi päällikkötason miestä kirjaimellisesti ja tosissaan paini työpaikan lattialla siitä kuka nyt on kukkona tunkiolla ja työpaikan naisten suosiossa. Hassua.

      • Anonyymi

        Ainoa vaan miinus että ne miehet ei voi päättää sitä kenestä nainen on kiinnostunut. Vai voiko? Onko naiset niin yksinkertaisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa vaan miinus että ne miehet ei voi päättää sitä kenestä nainen on kiinnostunut. Vai voiko? Onko naiset niin yksinkertaisia.

        Ovat. Nainen on aina kiinnostunut siitä mistä toinenkin nainen. Siitä kuka huutaa koviten. Ja vaikka olisikin kiinnostunut jostain muusta niin ottaa silti sen jonka muutkin haluaa. Koska pakkohan sen on olla hyvä kun nuo toisetkin sen tahtoo.


    • Anonyymi

      Työpaikkasi kuulostaa hyvin kummalliselta ilmapiiriltään, jos noin on. Itse en ole koskaan moiseen törmännyt, enkä varsinkaan baisten taholta. Kyllä nuo tittelien vertailut ovat aina olleet miesten keskinäinen juttu, jos joku on ollut sellaisesta kiinnostunut.

      • Anonyymi

        Naisten ja naispomojen ongelma joka juontaa juurensa apina aikoihin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisten ja naispomojen ongelma joka juontaa juurensa apina aikoihin

        Enpä ole koskaan tuollaiseen törmännyt. Sulla on ollut outoja pomoja. Mun kokemukseni mukaan nuo kukkoilut ovat 100%:sti miesten keskinäinen juttu, joka lähinnä vain vituttaa naisia.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      95
      1503
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      399
      905
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      880
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe