Kaikki ympäristön tulevaisuudesta huolissaan olevat ovat tervetulleita Elokapinan toimintaan, mutta henkilöt jotka eivät noudata Elokapinan sääntöjä, kuten vihatekstiä sisäiselle foorumille kirjoitelleet persujäsenet, tulee erottaa.
Vihapuhuvat persut erotettava Elokapinasta
Anonyymi-ap
77351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Se rikkoisi ihmisoikeuksia!
Kapinalliset on tuomittu perinteisesti kuolemaan. Kuolonkapina on jo tuominnut itse itsensä.
Kapina ei ole ihmisoikeus, vaan se on ollut ja on yhä rikos.
Kyllä pitäisi vaatia vihreiden jäsenkirja ja läpäistä kansalaisuuskoe.
Persutko mukana äärivasemmistolaisessa liikkeessä, en usko ?
Persujen akentteja on joka paikassa.
Putinin opein soluttautuneet.
Ruutupaitahintti kävi Venäjällä täsmäkoulutuksessa.
Punikit fantasioi kirvesverilöylystä eduskunnassa. Saivat varmaan orkun kun punainen maali virtasi eduskunnan rappusia.
Kyllä on sotkemassa että saavat syyttää vasemmistolaisia.
Niin kävi. Tietoja kertomassa ystävilleen
Eihän mielisairaiden joukkoon pysty soluttautumaan kiinni jää heti? Seuraavaksi kun eloapinat liimaa itsensä johonkin kiinni niin on jätettävä ne paikalleen.
Punaiset ja valkoiset asiamiehet erottaa toisistaan oikeinkirjoituksen perusteella.
Miksi sun suoran lauseesi perässä on kysymysmerkki? (Tämä oli siis oikea kysymyslause.) Jos ei osaa kirjoittaa, pitää pysytellä kaukana näppäimistöstä, ja tehdä jotain tuottavampaa.
Eero Heinäluomakin on persu. Hän on Putinin hyvä ystävä ja kannattaa Venäläisten kaasubisneksiä.
Ketään ei saa erottaa, se olisi vihreitä arvoja loukkaavaa eikä noudattaisi inkluusion ihmisarvoisia periaatteita.
Perustuslaki takaa yhdenvertaisuuden. Jos yksi erotetaan, niin muutkin on erotettava.
Valikoiva diskriminaatio on samanlainen käsitehirviö kuin "positiivinen rasismi." Sulkee itse itsensä pois.
Nuo vihapuheet olivat kyllä Elokapinaan kuuluvien itse kirjoittaminen. Nuo keloapinathan ovat totalitarismia kannattavia idiootteja. Ja onhan Elokapinan perustajakin puhunut ihmisten tappamisesta ja vallankumouksesta, joten väkivaltafantasiat ovat osa Elokapinaa.
Joo, niitä Elokapinaan liittyneitä persujäseniä. Olisivatko sitten tahallaan liittyneet trollaamista varten, kun samalla kellonlyömällä kirjoitusten jälkeen niistä lähetettiin kuvakaappaukset Suomen Uutisiin, joka on persujen media.
Samanlaista tekstiä on kirjoittanut Elokapinan perustajatkin, joten ihan normaalia Elokapinan tekstiä. Keloapinat ovat typeriä idiootteja.
Ei siellä persua ole kirjoittanut kuin Elokapinan persujäsenet.
Sellaisia ei ole olemassa. Jos olisi, Annala hoitelisi ne.
Oli niitä ainakin jo kesäkuussa. Missä vaiheessa sitten soluttautuneet. Viimeistään niihin aikoihin. Tynkkysen Venäjältä hakemia putinismioppeja toteuttavat. Tai eihän Troijan hevonen Putinin keksintö ole, mutta sitä menetelmää putinistit ympäri maailman käyttävät, soluttautumista vihollisen riveihin.
Näin tapahtui
Hahhah
Vasarallako taas,vai puukolla ?
Perinteisiä, itse itsensä yli kaiken ja kaikkien korottavia hyväkkäitä. Säälittäviä opportunisteja, jotka eivät ymmärrä edes omia 100% itsekkäitä motiiveitaan. Henkilöitä, jotka naamioivat työnvieroksuntansa, lue: laiskuutensa, jollakin muodikkaalla ideologialla.
Kettutytöt saavuttivat maalinsa päästessään pressanlinnan itsenäisyysjuhliin.
Pertust ei osaa kirjottaa.
Vihapuhe elokapina on erotettava.
Antaa lasten leikkiä. Minusta pikemminkin Koneen säätiö pitäisi lopettaa kuin näiden "pioneerien" puuhakerho.
Luettele kohteet jotka eivät olisi mielestäsi ansainneet rahoitusta, ja perustele myös miksi ei.
https://koneensaatio.fi/tuetut/
Älköön kukaan erehtykö vihervassujen ruttosotkuihin sotkeutumaan,kun joutuu vain maksamaan niiden jauhopäisiä sotkuja ja sakkoja.
Ootteko koskaan nähneet jauhopäisten tunareiden olleen ruutinkeksijöitä?
Kyllä mä erotan helposti persut elokapinasta. Persut on niitä ketkä ei istu kaduilla ja tee ilkivaltaa.
Joo ne persukapinalliset on pelkästään ATK:ssa.
Eihän kaikki 4000 edes mahtuisi yhtä aikaa tielle istumaan.
ATK:ssa? Kyllä kaikki persut tietenkin on kyllä ATK-neroja.
Persut istuvat mettäkonen penkillä ajaen raakkujen yli. Ei se suinkaan mitään ilkivaltaa ole jos raakkujen yli ajaa.
Ei se ole ilkivaltaa, se on harkittua murhaamista.
Mutta väkivaltaa harjoittavat.sehän on persujen luonne
Haaveilevat. Persut ovat sivarihomppeleita. Ei ole minkään tekijöiksi. Uho on kova. Äidin hameenhelman alta uskaltavat rääkyä.
Miksei niitä raakkuja syöty? Haaskausta.
Lenin ja Stalin olivat rauhanmiehiä. Hautarauhan.
Aikamoista.
Miksi elokapina kannattaa rajatonta maahanmuuttoa joka lisää hiilijalanjälkeä sekä luontokatoa valtavasti?
Ei tule vastausta
Häärre gyd mitä höpinää. Eikö ilmastonmuutos tarvitse kaikki päät, jotka sinnepäin kääntyy. Alkaa vain toimia asian hyväksi, eikä tyhjää höpise.
Ei ilmastonmuutos-hoax tarvitse kuin naurut ja unohtamisen.
Äärioikeisto heIevettiin luonnonsuojelujärjestöistä!
Tehän ootte jo menossa sinne. Kun Raamattu sanoo auringonpolttavan lopunpäivinä
seitsenkertaisesti, niin teikäläisten tunaroiminen on silkkaa penikkatautista troijanhevosenne haisevaa sontaa.
SS perusti luonnonsuojelualueita, arvosti luontokappaleita ja Hitler oli vegetaristi.
Totenkopf Kuolonkapina seuraa esikuviaan.
Jooo
Luonto tuhoutuu jos kirjotat tänne
Ihan sama. Mä tuun takas kuitenkin.
Eihän siellä ollut yhtään persua. Kaikki niitä kirottuja vihreitä vihavassareita.
Ei tietenkään ollut, koska eiväthän persut uskalla jalkautua kansan keskuuteen.
Elokapinan persujäsenet keskittyvät netissä öyhöttämiseen, kuten kirjoittelemalla Elokapinan sääntöjen vastaista persua porukan sisäiselle foorumille, josta sitten vielä ottavat ruutukaappauksia ja tekevät tilauksen mukaisen raportin persujen medialle.
Toteuttavat sitä Putin-nuorille opetettua myyräntyötä, josta persujen salainen agentti Tynkkynen sai diplominkin Venäjällä.
Ei nuo vandalisoivat elokapinallisetkaan kansan keskuuteen oikeasti jalkaudu, koska kansa vihaa Elokapinaa ja heidän tempauksensa on lähinnä idiotismia.
Kummasti Elokapina tuntuu häiritsevän persujen elämää, vaikka persut elävät peräkammareissa eivätkä autoile Mannerheimintiellä, jolla Elokapinan aktivistit makailevat ja haittaavat siten Helsingin kokoomuslaisten autoilua. Vaan silti eniten toiminta osuu putinistipersujen tunteisiin.
Ihmisen synti ja elokapina Jumalaa vastaan tuhosi sekä ihmis- että luomakunnan.
Uutt odotellessa; maranata!
Ja tuo ei muuta sitä tosiasiaa, että Elokapinan jäsenet ovat aivottomia vandaaleja ja rikollisia. Eikä myöskään sitä, että Elokapinalla ei ole mitään realistisia muutosehdotuksia vaan he ainoastaan rääkyvät ja haittaavat normaalien ihmisten elämää.
Helsingissä ajelevat kaikkien puolueiden jäsenet autoilla. Jopa vihreiden äänestäjät kulkevat autoilla. Lisäksi tuo Elokapina häiritsee julkista liikennettäkin. Kyllä, bussit ja ratikat ehkä päästetään läpi, mutta silti tämä hidastaa todella paljon niidenkin kulkua.
Kuvailit juuri hälläväliä putinistipersun, jonka tavoite on tuhota maapalloa mahdollisimman paljon.
Entä sitten? Toiminta on vaikuttavaa. Eihän muutosta saa aikaan peräkamarissa hammasta purren ja alahuulta väpättämällä.
Elokapinan protestoiminen on ainoastaan lisännyt saastuttamista. Mitään muutosta he eivät ole saaneet aikaan eivätkä tule koskaan saamaankaan. Ainoa asia mitä he ovat saaneet aikaan on viha noita mielisairaita ilmastohysteerikkoja kohtaan.
Paljon enemmän he saisivat aikaan, jos he poimisivat roskia, mutta laiskoina loisina he eivät jaksa sitä tehdä.
Ei niitä ympäristöasiat kiinnosta muutoin kuin tuhoamismielessä
Kiihottuvat jopa metsien raiskaamisesta.
Vain persut ovat aivottomia vandaaleita rikollilsia.
Elokapina on väkivallaton ympäristöliike, jonka tarkoitus on herätellä päättäjiä tekemään vihdoin ne päätökset ympäristömsuojeluun, jotka olisi pitänyt tehdä jo vuosikymmeniä sitten.
Paskat Elokapina mitään herättelee, he ovat vain typeriä vandaaleita eikä mitään muuta. Ja Suomi on tehnyt liikaakin ympäristönsuojelun eteen ja toimia pitäisi pikemminkin vähentää.
Vain persut ovat typeriä vandaaleja, jotka surutta tuhoavat Maapalloa.
Elokapinan tarkoitus on laittaa persut kuriin, ja se pelottaa idioottipersuja.
Oliko persuilla siis ainoa motiivi liittyä Elokapinaan häiriköinti?
Se Kremlistä käynyt käsky. Venäjän talous romahtaa, jos ihmiskunta lopettaa dinosauruksista tehdyn energian polttamisen taivaan tuuliin.
Ilman muuta
Am am sanoo vain lehmä ilman muuta.
Just tuli tutkimus ettei elokapinan maahanmuuttajajäsenet osaa lukea tai kirjoittaa. Se todistaa ettei vihapuhe ollut ainakaan heidän kirjoittamaansa.
Persut pitää erottaa kaikkialta. Kuten porot erotuksessa.
EloSS:kö sen tekee?
Elokapinan mahdollisen laukauttamisen mahdollisuutta tutkitaan ministeriössä, joten tuo saattaa olla mahdollista monien eri lakien tulkinta jos otetaan käyttöön "terroristinen ja rikollinen järjestötoiminta maassa joka on lähes sodassa, voisi helpottaa lakkautusta , liikkeen rahoitus on epäselvää yhteys muihin terrorijärjestöihin ,epäilemättä Elokapina tullaan lakkauttamaan vaikka lainoppineissa osa näkee tuon vaikeana, selvästikin mielipide on kääntynyt.
Elokapinan ääliöt kuuluvat roskasakkiin jotka ovat täysin hyödyttömiä ihmisiä. Vessapaperikin on käyttökelpoisempaa kuin mölisevä elokapinalainen.
Ei siellä ole ääliöitä kuin ne persut.
Minkälaiset säännöt? Onnistuuko edes?
Eihän persuja ole saatu vielä erotettua hallituksestakaan, vaikka jatkavat rasismipuheitaan.