KD pudotti kannatustaan neljänneksen

KDn kannatus oli kesällä huipussaan 4.1 % ja nyt 3.2%. SDP nousi ja Persut pysyi samana. KDn kannatus romahti noin 25% siis. KD llä työhön vaikuttaa raskas hallitusvastuu. Taistelu Iisraelin puolesta ja Tavion puolesta.

KDn pitäisi räsäsläisyyden ( =antihomotuksen ja Ukrainatuen vastustamisen ja Israelin sijaan) keskittyä kotimaan positiivisiin aiheisiin.
28280
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Mitä enemmän Räsänen on esillä, sitä alemmas vaipuu puolue KD:n suosio. Päivi on jo pidemmän aikaa ollut puolueelle pelkkä rasite. Ja puoluejohto tietää / ymmärtää tämän mutta ei saa mummoa millään kuriin....

1Äänestä

KD on pienpuolue, jolla on oma vakiintunut kannattajakuntansa. Ei pienet heilahtelut sinne tai tänne suuria merkitse.

1Äänestä
  • Vai ei? Tilanne on juuri päinvastoin. Suurissa puolueissa ei pienet heiluttelut tunnu missään. Sen sijaan pikkupuolueissa ne tuntuvat. Meidän suhteellinen vaalitapa on sellainen, että se suosii suuria puolueita. Esim viime vaaleissa KD sai 3,9 prosenttia äänistä.

    Matematiikan mukaan yhteen paikkaa pitäisi riittää 0,5 eli puolen prosentin kannatus. Tämän mukaan KD olisi siis pitänyt saada kahdeksan paikkaa, mutta se sai vain viisi. Ja nekin ihan nippa nappa, Räsäsen paikka oli hilkulla.

    Taas vastaavasti kokooomus sai 20,8 prosenttia eli sen olisi pitänyt saada korkeintaan 42 paikkaa. Mutta se saikin 48 paikkaa. Kaikki tämä johtuu suhteellisesta vaalitavasta, joka suosii suuria puolueita. Siksi ne saavat enemmän paikkoja kuin matematiikka osoittaa.

    Lisäksi on vaalipiirikohtainen vaalikynnys. Tarkoittaa että kun yhdestä vaalipiiristä valitaan tietty määrä edustajia, niin 0,5 prosenttia ei riitä mihikään. Valitun tulee saada vähintään seitsemän prosenttia jotta tulee valituksia. Ainakin jos puolue saa vain yhden paikan.

    Räsäsestä vielä sen verran, että hän oli viimeinen valittu omasta vaalipiiristä. Hänen vertailuluku oli 11 444. Ensimmäiselle varasijaille jäänyt kokooomuksen Milla Bruneau jäi vain reilun 300 äänen päähän vertailuluvussa. Ja nyt sitten Räsänen uhkaa hajottaa hallituksen tuolla mitättömällä kannatuksella....

    1Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Vai ei? Tilanne on juuri päinvastoin. Suurissa puolueissa ei pienet heiluttelut tunnu missään. Sen sijaan pikkupuolueissa ne tuntuvat. Meidän suhteellinen vaalitapa on sellainen, että se suosii suuria puolueita. Esim viime vaaleissa KD sai 3,9 prosenttia äänistä.

    Matematiikan mukaan yhteen paikkaa pitäisi riittää 0,5 eli puolen prosentin kannatus. Tämän mukaan KD olisi siis pitänyt saada kahdeksan paikkaa, mutta se sai vain viisi. Ja nekin ihan nippa nappa, Räsäsen paikka oli hilkulla.

    Taas vastaavasti kokooomus sai 20,8 prosenttia eli sen olisi pitänyt saada korkeintaan 42 paikkaa. Mutta se saikin 48 paikkaa. Kaikki tämä johtuu suhteellisesta vaalitavasta, joka suosii suuria puolueita. Siksi ne saavat enemmän paikkoja kuin matematiikka osoittaa.

    Lisäksi on vaalipiirikohtainen vaalikynnys. Tarkoittaa että kun yhdestä vaalipiiristä valitaan tietty määrä edustajia, niin 0,5 prosenttia ei riitä mihikään. Valitun tulee saada vähintään seitsemän prosenttia jotta tulee valituksia. Ainakin jos puolue saa vain yhden paikan.

    Räsäsestä vielä sen verran, että hän oli viimeinen valittu omasta vaalipiiristä. Hänen vertailuluku oli 11 444. Ensimmäiselle varasijaille jäänyt kokooomuksen Milla Bruneau jäi vain reilun 300 äänen päähän vertailuluvussa. Ja nyt sitten Räsänen uhkaa hajottaa hallituksen tuolla mitättömällä kannatuksella....

    Kyllä se uskollinen kannattajakunta silti pysyy. yleensä kun ovat liittyneet puolueeseen tarkan harkinnan kautta. KD on vakaumuksellisten puolue. Vakaumusta ei herkästi vaihdeta.
    Suurimmissa puolueissa vaihtuvuus on suurempaa. Tietenkin myös pienistäkin puolueista voi poistua väkeä esim. luonnollisen poistuman kautta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Jaa. Ja sinä väität että kun Räsänen johti KD:tä, niin silloin kaikki oli ok, vaikka puolueen kannatuksesta hävisi yli kolmasosa ja jokaisessa eduskuntavaalissa tuli turpiin. Ynnä että Räsäsen omassa vaalipiirissä hän on ollut useassa viime vaalissa viimeinen valittu.

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Jaa. Ja sinä väität että kun Räsänen johti KD:tä, niin silloin kaikki oli ok, vaikka puolueen kannatuksesta hävisi yli kolmasosa ja jokaisessa eduskuntavaalissa tuli turpiin. Ynnä että Räsäsen omassa vaalipiirissä hän on ollut useassa viime vaalissa viimeinen valittu.

    KD on muutakin kuin Päivi Räsänen. Se on perustettu ennen Päivi Räsästä. Päivi Räsäsen puheenjohtajuuskausina kannatus on ollut suurimmillaan. Ainahan kannatus tippuu kun joku on pitkään puolueen johdossa. Silloin halutaan uudistaa puoluetta ja vaihtaa henkilöitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Juuri tämä teidän hihhuleiden jatkuva valehtelu ja tosiasioiden unohtaminen huvittaa ja samalla ottaa kaikkein eniten pannuun. KD kannatus ennen Räsäsen aikaa oli suurimillaan eli Kalliksen aikana puolue sai eduskuntavaaleissa 148 987 ääntä eli 5,34 % kaikista äänistä.

    Räsänen aikana kannatus sitten tippui jokaisessa eduskuntavaalissa, jolloin 2015 puolue sai 105 022 elui 3,54 % kaikista äänistä. Kyllä pitää olla melkoinen fakiiri kun selittää, että näitä lukuja vasten että Räsäsen aikana puolue oli muka "suurimmillaan". Miksi sinä valehtelet?

    On selvää, että puoluehallitus oli tehnyt Räsäselle selväksi, että jos vaaleissa tulee taas takkiin, niin hänen pitää väistyä pj:n paikalta. Lohdutuksesi hän sai ek-ryhmän puheenjohtajan paikan. Joka sekin viime vaalien jälkeen otettiin häneltä pois.

    Kysytään uudestaan että miksi sinä valehtelet? Tuossa on ohessa tiedot, joista voit varmistaa olemassa olevat faktat. Ja kyseessä ei ole raamattu, vaan ihka oikeaa tilastotietoa vaaleista. Ihmetyttää myös se, että miksi ihmeessä KD meni vaihtamaan Kalliksen Räsäseen vaikka Kallis vei puoleen kaksissa ek-vaaleissa selvään voittoon.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Kristillisdemokraatit

    No nythän Päivi Räsänen ei ole enää puolueen johdossa, mutta silti kannatus tippuu. Kerropa sinä viisaana nyt sitten, mistä se johtuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    No nythän Päivi Räsänen ei ole enää puolueen johdossa, mutta silti kannatus tippuu. Kerropa sinä viisaana nyt sitten, mistä se johtuu.

    Heti kun Räsänen vaitui pois johdosta, niin puolueen kannatus EK-vaaleissa nousi. Räsäsen viimeisissä vaaleissa se oli 3,54 %, vuoden 2019 vaaleissa 3,90 ja viime vaaleissa 4,22 prosenttia. Oliko sulla muuta?

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Heti kun Räsänen vaitui pois johdosta, niin puolueen kannatus EK-vaaleissa nousi. Räsäsen viimeisissä vaaleissa se oli 3,54 %, vuoden 2019 vaaleissa 3,90 ja viime vaaleissa 4,22 prosenttia. Oliko sulla muuta?

    Eikö tämän koko osion otsikkona ollut, että KD:n kannatus putosi. No eikö se sitten pudonnutkaan?

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Juuri tämä teidän hihhuleiden jatkuva valehtelu ja tosiasioiden unohtaminen huvittaa ja samalla ottaa kaikkein eniten pannuun. KD kannatus ennen Räsäsen aikaa oli suurimillaan eli Kalliksen aikana puolue sai eduskuntavaaleissa 148 987 ääntä eli 5,34 % kaikista äänistä.

    Räsänen aikana kannatus sitten tippui jokaisessa eduskuntavaalissa, jolloin 2015 puolue sai 105 022 elui 3,54 % kaikista äänistä. Kyllä pitää olla melkoinen fakiiri kun selittää, että näitä lukuja vasten että Räsäsen aikana puolue oli muka "suurimmillaan". Miksi sinä valehtelet?

    On selvää, että puoluehallitus oli tehnyt Räsäselle selväksi, että jos vaaleissa tulee taas takkiin, niin hänen pitää väistyä pj:n paikalta. Lohdutuksesi hän sai ek-ryhmän puheenjohtajan paikan. Joka sekin viime vaalien jälkeen otettiin häneltä pois.

    Kysytään uudestaan että miksi sinä valehtelet? Tuossa on ohessa tiedot, joista voit varmistaa olemassa olevat faktat. Ja kyseessä ei ole raamattu, vaan ihka oikeaa tilastotietoa vaaleista. Ihmetyttää myös se, että miksi ihmeessä KD meni vaihtamaan Kalliksen Räsäseen vaikka Kallis vei puoleen kaksissa ek-vaaleissa selvään voittoon.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Kristillisdemokraatit

    "Ihmetyttää myös se, että miksi ihmeessä KD meni vaihtamaan Kalliksen Räsäseen vaikka Kallis vei puoleen kaksissa ek-vaaleissa selvään voittoon."

    Kallis erosi, ekä nemmän tai vähemmän "antaen ymmärtää" 2014 EU-vaalien mentyä penkin alle, vaikka puolueen kannatus olikin Kalliksen aikaan noususuhdanteinen.

    Kallishan oli tekemässä KD:stä enemmänkin yleispuoluetta uskonnollisen sijaan, jonkin Saksan CDU:n tapaan. Tämä on voinut aiheuttaa myös kitkaa puolueen sisällä. Räsäsen valinta puolueen puheenjohtajaksi saattoi siis olla vastalause puolueen kehityssuunnalle, en sano että välttämättä oli, mutta saattoi olla.

    Räsäsen kaudella puolue tunnettiin lähinnä Räsäsen jyrkistä uskonnollisista näkemyksistä koskien homoseksuaalisuutta ja aborttia. Toki Räsäsen kauden jälkeenkin, hänen näkemyksensä ovat olleet ne, jotka eniten ovat julkisuutta saanee ja puolueen julkisuuskuvaa muokanneet.

    Puolueessa on kuitenin liberaalimpikin siipi, sen ääni ei vai syystä tai toisesta kuulu, eivätkä he ole lähteneet haastamaan Räsästä, vaikka mielipiteet eroavat paljonkin Räsäsen hyvin konservatiivisista ja jyrkistä kannanotoista. Kertooko sitten Räsäsen asemasta puoluessa, varpaille ei kannata talloa? En tiedä. Räsäselläkin on kyllä vankkumaton tukijoukkonsa puolueessa.

    -a-teisti-

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Räsäsläisiä puolueessa on noin kolmasosa. Tarkoittaa että tuolla äänimäärällä puolue ei saisi yhtäkään kansanedustajaa.

    "Kallis erosi, ehkä enemmän tai vähemmän "antaen ymmärtää" 2014 EU-vaalien mentyä penkin alle..."

    Siis 2004 vaalien.

    -a-teisti-

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Räsäsläisiä puolueessa on noin kolmasosa. Tarkoittaa että tuolla äänimäärällä puolue ei saisi yhtäkään kansanedustajaa.

    Tämä kolmasosa tuli näkyviin esim silloin kun puoluekokous äänesti ilmaisen ehkäisyn sallimisesta nuorille. Muistaaksen. Joka tapauksessa äänestyksessä asiaa vastustavia oli 1/3 ja loput puolsivat. Räsänen tietysti vastusti.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    "Kallis erosi, ehkä enemmän tai vähemmän "antaen ymmärtää" 2014 EU-vaalien mentyä penkin alle..."

    Siis 2004 vaalien.

    -a-teisti-

    Paine Bjarne Kallista kohtaan liian vähäisestä ”kristillisyydestä” myös kasvoi koko ajan KD:n sisällä. Ideologisesti tämän ryhmän pomo oli tietysti Räsänen.

    Mutta sitten kun Räsänen vei puolueen kolmeen eri tappioon niin hänelle tuli täydellisenä yllätyksenä kritiikki oman puolueen sisältä. Tämä kertoo hyvin millaisessa kuplassa hän eli.

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Tämä kolmasosa tuli näkyviin esim silloin kun puoluekokous äänesti ilmaisen ehkäisyn sallimisesta nuorille. Muistaaksen. Joka tapauksessa äänestyksessä asiaa vastustavia oli 1/3 ja loput puolsivat. Räsänen tietysti vastusti.

    Puoluekokouksessa tuo kritiikki puolueen liian konservatiiviseksi koettua linjaa tulikin erittäin hyvin esille, mutta se ääni ei kuulu, eikä ole kuulunut julkisena kritiikkinä puoluetta kohtaan puolueen sisältä. On kysytty ns. ruodussa.

    Hurjin aloitehan puoluekokouksessa oli esitys valjastaa puoluekoneisto Päivi Räsäsen tueksi käräjöintiin. Kertoo vain millaiseen ”ikoniseen" asemaan Räsänen on puolueen konservatiivien keskuudessa nostettu.

    -a-teisti-

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Niin ja sitä kannatti se kolmasosa. Eli fakta on että jos Räsäsen pitäisi yksin yrittää läpimenoa eduskuntaa, niin siitä ei tulisi yhtään mitään. Ynnä edelleen se, että Räsänen on puolueella nykyään rasite. Ilman häntä kannatus olisi varmasti kaksinkertainen...

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kyllä se uskollinen kannattajakunta silti pysyy. yleensä kun ovat liittyneet puolueeseen tarkan harkinnan kautta. KD on vakaumuksellisten puolue. Vakaumusta ei herkästi vaihdeta.
    Suurimmissa puolueissa vaihtuvuus on suurempaa. Tietenkin myös pienistäkin puolueista voi poistua väkeä esim. luonnollisen poistuman kautta.

    "Anonyymi
    2024-10-03 09:44:02
    KD on vakaumuksellisten puolue. Vakaumusta ei herkästi vaihdeta."
    +++++++++++++++++++
    Kuitenkin vastoin kirjoittamaasi äänestäjät ovat vakaumustaan vaihtaneet.
    Vaalit------3,10 gallup
    4,2%---------3,4%
    Räsenen ei kannata enään KD linjaa.
    Se on nostanut itsensä korkeammalle tasolle.

    Äänestä

Gallupit menevät ja tulevat. Todellinen mittari on eduskuntavaalit. Eipä silti, ainakin kun Räsänen mesoo näyttävästi julkisuudessa, niin eroaminen kirkosta lisääntyy ja KD saa huonoja galluplukuja.

Niin nytkin. Räsänen on kommentoinut täysin hallituksen linjan vastaisesti Ukrainan tukea ja Palestiinan asiaa. Tämä näkyy nyt sitten gallupeissa. Räsänen on KD:lle pelkkä rasite.

Mutta kun täällä joku häneen ”rakastunut” hihhuli kirjoittaa täyttä roskaa tyyliin ”Räsänen aikana KD:n kannatus oli suurimmillaan” niin tämähän on täysi valhe. Sitä ei puolla mikään tieto tai tilasto.

Silloin on pakko palata tähän aikaan. Ynnä ihmetellä että miksi ihmeessä hihhulit jatkuvasti valehtelevat? Eikö siellä raamatussakin sanota että pitäisi pysyä totuudessa?

Äänestä

Nyt kun Pöivi on hallituspuolueessa hän voi ajaa itselleen sopivia asioita. On monta kansalaisaloitetta
1 Suomen pyydettävä anteeksi Israelilta ja Jumalalta
2 Suomen on pyydettävä anteeksi Israelilta
3 ja joku muu Israel aloite
4 Taviota tuettava ...
5 Isä ja äiti termit palautettava lakiin
Nyt on hyvä vaihe ajaa näitä

Äänestä
  • Niin ja täällä joku hihhuli ihan tosissaan kirjoitti että KD:n tulee erota hallituksesta, jos ei isä/äiti termejä ei saada lakiin. Kuinka kukaan voi olla niin hölmö että kirjoittaa moista…

    Äänestä

  • "Anonyymi
    2024-10-03 15:40:01
    On monta kansalaisaloitetta
    1 Suomen pyydettävä anteeksi Israelilta ja Jumalalta
    2 Suomen on pyydettävä anteeksi Israelilta
    3 ja joku muu Israel aloite
    4 Taviota tuettava ..."
    +++++++++++++++++++++++++
    3 Israelin on lopetettava Gazan ja Libanonin siviilien sekä avustustyöntekijöiden tappaminen.
    4 Suomen pitää saada osallistua Ukrainan jäälleen rakentamiseen
    Suomen pois jättäminen on putinin kannattajien päätös.

    Äänestä

KD kärsii rasyista.

Äänestä

Kok kannatus tippui 1,9 pros,Kepun nousi 2,4 pros

Äänestä

Räsäskä kun avaa suun , jää kirkon käteen pelkka luu. KD myöskin vaikeroi, kuolinkellot sille soi.
KTS

Äänestä

Minä en ymmärrä tätä Päivi Räsäsen maalittamista. Onhan hän yksi poliitikoista, jolla on omat vankat mielipiteet, mutta niin on varmaan muillakin.
Kyllähän puolueessa muutkin vaikuttavat sen pystyssä pysymiseen tai kaatumiseen. Eihän Päivi Räsänen edes ole hallituksessa. Miten hän voisi hallituksen kaataa. Onhan Sari Essayah myös kritisoinut äänestystä.

1Äänestä

Räsänen on kuin Helena Välbe. Jos Räsänen kaataa hallituksen se on KDn loppu. Ja pian tulee vas hallitus joka tunnustaa 2 valtion mallin. Ettäpiti tämäkin elää

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

KDn kannatus oli kesällä huipussaan 4.1 % ja nyt 3.2%. SDP nousi ja Persut pysyi samana. KDn kannatus romahti noin 25% siis. KD llä työhön vaikuttaa raskas hallitusvastuu. Taistelu Iisraelin puolesta ja Tavion puolesta.

KDn pitäisi räsäsläisyyden ( =antihomotuksen ja Ukrainatuen vastustamisen ja Israelin sijaan) keskittyä kotimaan positiivisiin aiheisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu